— Tuolla tulevat pappilalaiset! — huudahti Bruuno, ja oikeinpa todella siellä näkyikin vähäinen valkoiseksi maalattu purjevene tulevan esiin niemen takaa. Vihtori oli innokas purjehtia ja palkoveneen meloja, vaikka hänellä pappilasta oli kahden kilometrin matka venerantaan.
Veneessä istuivat Elma ja Iines Stormbom. Vihtori istui purjenuorat kädessä "vallattoman sievästi", kuten Meeri sanoi. Hänen paitansa rinnus oli vaalearaitainen, kaulus oli alaspäin käännetty ja punainen silkki sievästi solmittu kaulan ympäri. Hän oli oikein taiteilian näköinen Helkan mielestä, mutta näyttipä siltäkin, kuin hän olisi tahtonut herättää vähän huomiota, arveli hän; ja ehkäpä Helka kyllä olikin oikeassa.
Nuoret kiirehtivät nyt saaren korkeimmalle huipulle. Siinä asessori Bergendahl jo parasta aikaa sytytti kokkoa, joka pian lasten suureksi huviksi leimusi korkealle taivasta kohti. Tuli oli erittäin kaunis. Tervatynnyrit alkoivat nyt myöskin leimahtaa ilmi tuleen, ja siellä täällä pitkin rantoja näkyi juhannuskokkoja etäämmältäkin kesä-illan hämärässä.
Äiti, joka auttoi Fiinaa kahvinkeitossa, tuli nyt myöskin ylös muitten joukkoon ja rupesi tyttöjen avulla kattamaan tilapäistä kahvipöytää tasaiselle paikalle kallioiden väliin, joiden reunalla kukin sai valita paikan itselleen mielensä mukaan. Sitten tuli Fiina kantaen kahta suurta kuparipannua, ja tämän makuisan juoman tuoksu sekaantui miellyttävästi kokosta suitsuvaan katajansavuun. Lapsetkin nyt joivat kaksi kuppia illan kunniaksi, ja vaikka olikin syöty aimo illallinen, katosi leipäkoppien sisällys kuten lumi päivänpaisteessa.
Kun valkea rupesi hämärtämään, meni osa nuorisoa niemeltä etsimään risuja lisää; toiset lähtivät järvelle Vihtorin veneellä, josta pian kuului laulu: "On tyyni yö".
— Meidän täytyy vastata heille — sanoi asessori Bergendahl, kun nuoret palasivat tuoden suuret kantamukset risuja.
— Mitä sitten laulaisimme? —
— Suomen laulun!
Soutaja tuolla järvellä pidätti aironsa ja jäi kuuntelemaan, ja kun laulu oli laannut, heiluttivat tytöt nenäliinojaan ja Vihtori valkoista lakkiaan kiitokseksi. Pian tämän jälkeen vastasivat he kansanlaululla: "Tuoll' on mun kultani".
Tämä vuorolaulu illan tyvenessä kuului kauniilta, ja äiti, joka oli ottanut unisen Esterin syliinsä, viittoi ympärillään olevia jatkamaan lauluansa.