— Miten aika on rientänyt — sanoi Helka, kun hän huolellisesti pani kokoon pöytäliinansa. — Tunnit ovat oikein lentäneet, sillä välin kun täti on lukenut.
— Niin äiti aina tekee, kun sataa, ja myöskin muuten, jos hänellä on aikaa. Hänen mielestään lapsille on terveellistä tehdä hyödyllistä käsityötä leikkien välillä.
— Kuinka täti sentään on viisas — sanoi Helka ihaellen — hän ajattelee kaikkea!
Päivällisen jälkeen menivät lapset ullakkoon palloa heittämään, sillä sadetta kesti vain yhäti koko päivän. Meeri oli saanut käsiinsä kirjan "Tytöistä parhain" ja luki sitä innokkaasti.
— Tarvitsisin vähän apua näitten sokeriherneitten perkaamiseen — sanoi rouva Bergendahl astuessaan sisälle täysinäinen koppa käsivarrella. — Vanha Mari kuivaa korppuja ja Fiina on silittämässä vaatteita.
Meeri ei liikahtanut paikaltaan.
— Minä tulen — huudahti Helka salista, jossa hän oli selaillut valokuvakirjaa.
Meeri katsahti pois kirjasta, mutta rupesi jälleen kahta innokkaammin lukemaan.
— Siellä kyökissä on muija, joka tahtoisi puhutella asessorin rouvaa.
— Vai niin; sano, Fiina, että tulen kohta. Nyt saat yksin suoria noita herneitä, Helka hyvä.