Pojilla on tänä vuonna opettaja, eräs herra Kontio, joka näyttää vähän puhkilukeneelta. Bruunohan sai keväällä ehdot matematiikassa. Fredrik tutkii kasveja ahkerasti, hänestä tulee varmaankin luonnontutkia — ja maisteri tekee samoin; heitä tuskin vielä olen nähnyt. — Sitten en myöskään saa unhottaa kertoa äidille kaikkien lemmikistä, vanhasta Tussesta — suuresta newfoundlantilaisesta mustaturkkisesta koirasta, jolla on viisaat ruskeat silmät ja pitkät pörhöiset korvat. Se seuraa lapsia kaikkialle sekä on heidän rakkahin leikkikumppaninsa, ja kun se loikoilee pihassa auringon paisteessa, niin ei voi olla taputtamatta tätä uskollista, oivallista talonvartiaa.
Serkut ovat jo tehneet kaikenmoisia hauskoja suunnitelmia kesää varten; me aiomme soudella ja ajella, kylpeä ja kävellä, ja minä tiedän, että minun tulee hyvin hauska, joll'et sinä, rakas äiti, vain minua siellä Ruotsissa liiaksi kaipaa. Jospa sinä nyt oikein voisit kylpeä pois pahan päänkivistyksesi ja tulisit oikein terveeksi ja reippaaksi. Sano terveisiä rakkaalle isälleni ja muista joka päivä omaa
Helkaasi.
— No nyt on kirje valmis! — Helka piirsi nimensä viimeiselle sivulle tehden vallattoman koukeron lopulle, otti sitten kirjekotelon käteensä ja juoksi portaita alas. Hän naputti hiljaa etehisestä vasemmalle menevää ovea. — Eno! —
— Noh, mitä tahdot, pikku ystäväni? Astu sisään vain! —
— Tuon kirjettä äidilleni. —
— Se on oikein tehty. Laske se tuonne hyllypöydälle muitten joukkoon, minun täytyy vielä kirjoittaa yksi, ennenkuin posti lähtee. Äiti on, näenmä, saanut sinulta pitkän jutun; se tulee häntä huvittamaan suuresti, kun hän siellä istuu yksinäisyydessä kaipaillen ainoaa lastansa — sanoi asessori Bergendahl ystävällisesti. — Kunpa nyt vain viihtyisit Kerttulassa, rakas Helkaseni!
— Hoh, sen tunnen varmasti, — vastasi Helka katsellen suurilla ruskeilla silmillään suoraan enoonsa. — Olen jo vuosikausia toivonut tänne, sillä silloin kun olin pieni, kertoi äitini tuontuostakin minulle rakkaasta lapsuudenkodistaan, mutta kun me asuimme niin kaukana, emme tulleet matkustaneeksi tänne, ei senkään vuoksi, että äiti oli kovin heikko, eikä hän uskaltanut antaa minun lähteä yksin.
Asessori nyökkäsi myöntävästi päätään.
— Kun sitte muutimme Helsinkiin ja minä tutustuin serkkuihin ja tulin heidän koulutoveriksensa, silloin minä yhä enemmän rupesin halajamaan tänne, ja sitte vanhempani lupasivat, että pääsisin tänne tänä kesänä.