Aaltoilevien laihojen yli, jotka jo rupesivat kellastumaan, puhalteli viileä tuuli, ja kuumuus ei siis ollut aivan vaivaava jalkamatkailioille, jotka isän neuvon mukaan eivät alussa kulkeneet varsin kovaa. — Tulihan sitäpaitsi kulkea niin, että jotakin ennätti nähdä — tuumi hän. Oli hyödyllistä katsoa yli oman aitansa, jotta tietäisi miten muitten oli tapana elää. — Siis he astelivat hiljaa eteenpäin, iloisella mielellä ja keveätä taakkaa kantaen, valmiina nauttimaan kaikesta uudesta ja ihanasta, mitä heidän eteensä sattuisi.
Rautatehtaalla, johon he aikoivat, oli hyvin kaunis asema, ja siksi se oli erittäin sopiva päämaaliksi jalkamatkailioille. Heidän aikomuksensa oli päästä perille samana päivänä, sitte levätä lähellä olevassa talonpoikaistalossa sekä palata seuraavana päivänä.
Kun kello läheni kahtatoista, rupesivat jo muutamat katselemaan etsivästi tietä pitkin, sillä isä oli äsken sanonut, että seisahduttaisiin ensimmäiselle ihmis-asunnolle, jossa saisi ostaa maitoa mukana olevien voileipien lisäksi. Seutu oli synkkä. Mihinkä ikänä katsoi, näki ainoastaan hoikkaa jouhimetsää, puitten ruskeat rungot seisoivat oikoisina kuten pylväät rivi riviltä molemmin puolin maantietä. Vihdoin he huomasivat jyrkän vuoren juuressa sammaltuneen mökin, jonka pieniruutuiset lasi-ikkunat olivat vanhuudesta monivärisiksi tulleet ja vinossa olevan oven saranat ruostuneet. — Tässä asui nuoruudessani ukko, jota nimitettiin Viulu-Jaakoksi, koska hän kaikissa kylän tansseissa ja häissä soitti viulua — sanoi isä. — Menkää sinne joku katsomaan, kuka nyt on muuttanut tuohon huonoon koppiin.
Helka ja Gerda ohjasivat heti kulkunsa tupaa kohti. He viipyivät siellä kuitenkin niin kauan, että Meeri kävi levottomaksi ja Bruuno rupesi avaamaan eväskääröänsä, joka sisälsi kahdeksan vahvaa voileipää läski- ja juustoliuskoineen. Vihdoin näkyivät tytöt palaavan takaisin.
— Oi isä! — Gerda oli oikein liikutettu.
— Noh, mitä olette nähneet siellä? — kysyivät kaikki yht'aikaa.
— Erään raajarikko raukan, pojan, joka ei saata seisoa eikä kävellä — vastasivat tytöt. — Hän näytti niin kiltiltä, tuo pieni vaivainen, siellä kun hän istui huonossa vuoteessaan. Hänellä on ainoastaan toinen käsi, ja jalat ovat melkein aivan hervottomat. Me puhuimme vähän aikaa hänen äitinsä kanssa, mutta mitään maitoa emme voineet saada, ja siellä näytti kovin köyhältä.
— Ihmisparat, minä menen sinne nyt vuorostani juttelemaan heidän kanssaan vähän — sanoi asessori ja nousi pystyyn. — Te nuoret saatatte sillä välin leiriytyä tähän tien syrjään.
Kun asessori oli mennyt, alkoivat toiset seurata Bruunon esimerkkiä ja aukaista eväskääröjänsä, mutta samassa Gerda ja Helka katsoivat tarkoittavasti toisiinsa. — Entä jos tuo sairas poika tuolla mökissäkin haluaisi saada voileivän.
— Aivan varmaan!