— Nyt näen Kerttulan viirin!
— Ja minä näen navetan katon!
— Kauniiltapa se näyttää, kun katselee sitä vasten koivumetsää ja noita reheviä vainioita.
Muutamia minuutteja myöhemmin olivat kaikki taas Kerttulan auringonloisteisessa pihassa, jossa äiti ja pikkulapset sanoivat heille tervetuliaiset ja Tusse hyppi ja haukkui iloissaan siitä, että jälleen sai heidät nähdä.
— Pieni jalkamatka tuottaa sentään paljon hyvää — sanoi isä, katsellen hymyillen ympärilleen. — Näkee uusia seutuja ja uusia ihmisiä, saa uusia vaikutelmia ja oppii tuntemaan uusia oloja, sanalla sanoen, rikastuttaa näköalojansa, ja päällisten päätteeksi oppii tuntemaan todeksi vanhan sananlaskun, joka sanoo: "Kylässä hyvä, mutta kotona parempi".
— Niin kyllä — sanoi Meeri — Kerttula ei koskaan ole minun mielestäni niin kaunis ja hauska kuin oltuani poissa jonkun aikaa ja palatessani kotiin jälleen.
— Aivan niin, rakas lapseni, meillä täytyy olla myöskin täällä maailmassa eläessämme juurensijamme, kotimme, isänmaamme. Kosmopoliitta on tuuli-ajolla oleva raukka valtameren kuohuvilla aalloilla.
— Hyvällä kodilla täällä alhaalla on myöskin toinen tehtävä — sanoi äiti vakavasti. — Sen tulee alituisesti muistuttaa meitä iankaikkisesta kodistamme, sillä taivas on oikea kotimme ja meidän kaikkien todellinen isänmaa.
Rakkaudentöitä.
— Mitä täti niin ahkeraan tekee? — kysyi Helka, kun hän eräänä aamuna tuli ulos verannalle.