Gerda vähän nyrpisti nenäänsä, mutta tarttui kuitenkin innokkaasti ja päättävästi kampaan, äitinsä kehoittavan katseen johdosta.
— Tuskin enää tunnen omat lapseni — sanoi sairas hymyillen.
— Noh, tulet kyllä pian terveeksi ja voit itse hoitaa lapsiasi, Anna hyvä — sanoi asessorin rouva lohdutellen.
— Helka, koetappas, osaatko tehdä takkaan tulta; Maija ja Hilta löytävät kyllä muutamia risuja ja lastuja. Minä näen, että perunat ovat padassa valmiina keitettäväksi.
— Niin, lapset poimivat keiton erän maasta, ja isän pitäisi ne keittää, kun hän päivätyöstään palaa — sanoi vaimo.
— Tänään voimme säästää häntä tuosta vaivasta, hänellä on kyllä työtä jo ilman sitä, ennenkuin saa lehmän lypsetyksi ja tuoduksi vettä ja puita sisälle.
— Niin, hyvä hän kyllä on, meidän isä.
— Tämä on hyvin suuri ilo ja onni sinulle, että sinulla on kelpo mies.
Katsoppas, nyt valkea palaa oikein hyvin.
Gerda kaatoi vettä perunain päälle ja ripusti padan hahlaimiin valkealle; sitte pyyhkivät he akkunan alla olevan pöydän ja kattoivat sen illalliseksi ottaen veitset ja lautaset seinähyllyltä. Kun kaikki oli kunnossa ja perunat alkoivat kypsyä, rupesi rouva Bergendahl tekemään lähtöä.
— Onpa nyt isä varmaankin ihmeissään, kun hän kotiin palaa — sanoi sairas ilosta loistavin silmin.