— Odotan tyytyväisenä Herran kutsua — vastasi vanhus. — Kiitoksia nyt, pikku neiti, lukemisesta.
— Tulen taas toiste — lupasi Helka sanoessaan hyvästi.
Kun hän tuli ulos, oli Freedrik juuri valmistanut työnsä ja katseli hellästi valkoiseksi maalattua palkovenettänsä. — Vihtori kyllä tulee tyytymään tuohon — sanoi hän, ja pieni kaipauksen huokaus nousi hänen rinnastaan, kun he läksivät kulkemaan kotiinpäin.
Heidän poissa ollessaan oli Lotta täti tullut Kerttulaan ja verannalta kuului iloista puhetta.
— Lotta täti on ostanut kolme koppaa Jannelta ja maksanut kaksikymmentä viisi penniä kappaleesta — huusivat lapset.
— Hän näkyy olevan näppärä poika — sanoi neiti Furumark tarkastellessaan pieniä tuohikoppia, jotka hän oli ostanut.
— Ehkä hänestä voi sukeutua jotakin kelvollista.
— Kyllä, jos hän vain saa apua — sanoi Freedrik. Sitte hän kääntyi isän puoleen, sanoen vähän hiljaisemmalla äänellä: — Olen myynyt palkoveneeni; siitä tulee sievä summa Jannen kasvatukseksi.
— Oletko tarkoin ajatellut tuota asiaa? — asessori laski voimakkaasti kätensä pojan olalle. — Sinä teet suuren uhrauksen, sillä niin kalliita kapineita ei helposti saa uudestaan.
Freedrik katsoi levollisesti isäänsä. — Minä en ole päätöstäni katuva — vastasi hän.