Helka hymyili. — Kyllä minä uneksin jotakin hauskaa — sanoi hän — mutta nyt en muista mitään.
— Niinpä aina käy — nauroi Lotta täti — iloiset unelmat istuvat piilossa tuolla vuoteen verhoissa, ja niin pian kuin unetar painaa silmät kiinni, lentävät ne alas keveinä, mutta eipä kukaan niitä vielä ole voinut minulle kertoa. Sepä juuri on viheriän kammarin salaisuus.
Krapuretki.
Heikki Furumark tuli joka päivä Kerttulaan, ja Helka piti joka kerta hänestä yhä enemmän. Heikki ei milloinkaan väsynyt leikkimästä lasten kanssa, ja Lilli valitsi hänet heti suosikikseen. Vaikka hän tuntui jotenkin hiljaiselta ja harvapuheiselta, ei hän milloinkaan ollut äreä eikä ynseä, vaan päin vastoin levollisuus ja hyvänsävyisyys olivat hänessä huomattavimpina ominaisuuksina.
Gerdan kanssa hänellä oli paljo keskusteltavaa Dresdenistä, jossa Gerdan oli määrä viettää seuraava syksy ja talvi eräässä kiitetyssä asumakoulussa, ja molemmat he iloitsivat siitä, että välistä saisivat tavata toisiansa siellä vieraassa maassa ja voisivat keskenään jutella kodistansa.
Eräänä päivänä, kun tavallisuuden mukaan Heikki oli Kerttulassa ja he kaikin istuivat verannassa, astui Vihtori sisään. Hän toi terveisiä kotoväeltä sekä ehdotti, että Heikki ja Kerttulan nuoret ajaisivat iltapäivällä pappilaan, jotta yhdessä lähdettäisiin joelle koettelemaan krapu-onnea. Pruustinna kutsui kahville, ja ilma näytti olevan suotuisa.
Ehdotus otettiin tietysti vastaan suurella mieltymyksellä, ja kun Vihtorin kutsumus myöskin ulottui pikku lapsiin, niin ilo nousi ylimmilleen. Niin pian kuin päivällinen oli syöty, rupesi seurue laittamaan itseänsä kuntoon ja etsimään keppejä ja haaveja matkaa varten.
Bruuno oli ajajana vanhoissa, keltaisiksi maalatuissa, nelipyöräisissä ajoneuvoissa, joita käytettiin ainoastaan silloin, kun koko lapsilauma oli mukana, ja Heikki ajoi Gerdan kanssa Lotta tädin pienissä vaunuissa. Matka kului nopeaan iloisesti juteltaessa, kunnes ehdittiin pappilaan, johon hevoset jätettiin. Vaan nuoriso lähti kravunpyydyksineen, kahvipannuineen ja leipäkoppineen niitylle, jonka läpi vähäinen joki luikerteli.
Tultuansa perille hajaantui seura eri ryhmiin. Osa siitä lähti panemaan syöttejä keppeihin ja laskemaan niitä pitkin joen vartta, toiset menivät valitsemaan sopivaa paikkaa, johon asettuisivat kahvia keittämään. Muutamia nokisia kiviä, joita ennenkin oli tällaisissa huvitilaisuuksissa käytetty, asetettiin tilapäiseksi takaksi, ja kuivista risuista ja katajasta laittoivat tytöt pian iloisen tulen pannun alle.
— No Helka, jätä nyt kyökkitoimet hetkeksi ja tule minun kanssani — huusi Freedrik; ja serkku, joka ei milloinkaan ennen ollut kravustusta nähnyt, oli heti valmis noudattamaan hänen pyyntöänsä. Suurella jännityksellä katseli Helka nyt, miten Freedrik varovaisesti laski haavin alas veteen ja nosti sen nopeasti ylös. Tuossa meni aika junkkari pohjaan, mutta kaksi makasi kuitenkin verkossa vuoroin aukaisten ja sulkien saksiansa.