Nuori ylioppilas hymyili. — Olisipa ihanaa voida saada aikaan taideteos niin suurenmoinen ja vaikuttava, että jokainen katselia ihastuneena seisahtaisi sen eteen — huudahti hän innostuneena.
— Niin, siten sinä myöskin tuottaisit kunniaa maallesi — sanoi Freedrik. — Minä en voi ajatella mitään ihanampaa, kuin saada koko voimallani tehdä työtä isänmaan puolesta. Sitä vasta elämäksi saatan sanoa!
Helka katsoi ihaellen serkkuansa.
— "Maan eestä kuolisitko tään?" — sanoi Heikki hiljaa.
— Onko se sinun tulevaisuutesi päämaali, veliseni? — Freedrik laski hymyillen käsivartensa tuon rotevan nuorukaisen olalle.
— En tiedä, ansaitsisinko niin ihanan onnen osakseni — vastasi Heikki miettiväisenä — mutta sen tiedän, että rakastan isänmaatani enemmän kuin itseäni sekä että tahtoisin sitä palvella voimieni takaa. "Maani lähinnä Jumalaa" on hyvä mielilause.
— Entä koti? — kysyi Gerda lempeästi.
— Kodin suljen hartaimmasti isänmaanrakkauteeni — vastasi Heikki levollisella, luotettavalla tavallaan.
— Olemme saaneet viisisataa krapua — huusivat lapset — Bruuno on ne jo jakanut ja Elma lähetti toiset puolet pappilaan, sillä pruustinna täti on luvannut keittää ne illalliseksi.
— Ajatelkaa, kuinka me olemme laiskotelleet, olemme vain haaveilleet täällä aikamme hukkaan — sanoi Freedrik. — Nuo toiset saavat nyt ottaa suurimmat kiitokset kaikesta.