— Hyi, sinä ilkeä poika, minä sinua vielä opetan! — Hän lähti matkoihinsa kiireesti, niin että tohvelien klipin klapina vain kuului käytävien korkkimatoilta.
Joulutuumia ja kotimatka.
— Aika kuluu toki hyvin pian — sanoi Meeri eräänä päivänä — nyt ei meillä enää ole muuta kuin kolme viikkoa jouluun eikä muuta kuin kuusitoista päivää siksi kuin lähdemme kotiin.
— Miten kauniilta Kerttula nyt näyttänee talvipuvussaan — sanoi Helka.
— Ajattelen sitä usein ja toivon että sen näkisin todellisuudessa.
— Sedällä ja minulla on yhteinen salaisuus, sinä kyllä saat sen aikoinasi kuulla — sanoi Meeri, joka samalla näytti hyvin salaperäiseltä.
— Varmaankin on kysymys jostakin joululahjasta — tuumaili Helka, mutta
Meeri vain nauroi.
Kaikki mitä näinä viikkoina tehtiin tai puhuttiin, koski aina toivottua joulua, joka koko syksyn ikäänkuin etäisyydessä olevana valopilkkuna oli häämöittänyt nuorten mielessä. Kadut olivat täynnä kiirehtiviä ihmisiä, ja kauppapuodit hohtivat illoin mitä komeimmassa sähkövalossa, jotta uhkeat joulunäyttelyt esiintyisivät niin loistavina kuin mahdollista. Kyllä siellä ostettavaa löytyi, kun vain rahaa oli kukkarossa.
Kerttulan lapset olivat jo aikoja sitte laatineet toivomusluettelonsa. Kaksoisveljekset toivoivat saavansa uudet luistimet, kelkat ja lampaannahkaiset lakit. Eedit oli pyytänyt lastenlehteä tulevaa vuotta varten ja nukkepöydän kaluston. Ester toivoi nukenhellaa keittoastioineen. Myöskin Lilli oli äitinsä avustamana kirjoittanut: "monta monta nuttea ja suuji hevonen", ja isä oli lupaavasti hymyillen pistänyt listan lompakkoonsa muiden mukaan.
Freedrikin joululuettelo oli yhtä järjestyksellinen kuin hän itse:
N:o 1. Yksi vaatekerta.
" 2. Uusi kartasto.
" 3. Saksalainen sanakirja.
N:o 4. "Välskärin kertomukset" korukansissa.
" 5. Uusi kukkapuserrin.
" 6. Pari hansikoita.
" 7. Kirjahylly.
" 8. Kalossit.
" 9. Kirjesalkku.
" 10. Paperiveitsi.