— Miten sievää täällä on! huudahti hän ehdottomasti.
— Onko teistäkin, no se on hyvä; te olette ensimmäinen vieras, mikä on astunut kynnykseni yli, mutta katsokaahan nyt tänne, eikö tämä uusi kehys näytä hyvältä täällä nurkassa?
— Aivan erinomaiselta, ehkä saan heti käyttää vasaraani?
— Kiitos, jos tahdotte, se on äitini valokuva, otettu öljymaalauksesta, mikä on tädillä. Hän kuoli keuhkotautiin.
— Sen voi aavistaa, hän näyttää niin kärsivältä.
Rautio katseli kunnioituksella noita hienoja riutuneita kasvoja.
— Tänne pitkälle seinälle ajattelin asettaa tämän suuren valokuvan Edelfeltin taulusta »Merellä» ja sen molemmin puolin nämät Munsterhjelmin ja Lindholmin tauluista. Tämän pienen akvarellin on serkkuni maalannut, tässä ovat hänen alkukirjaimensa V.M.: Viktor Mellgren — hän on taiteilijan alku, nähkääs, me taidamme ripustaa sen toisten alapuolelle — niin, näin tulee hyvä.
Opettaja ei tiennyt miksi, mutta hän ei pitänyt akvarellista, se oli aivan liian räikeä.
— Vielä tämä pieni muistomerkki, Thorvaldsenin enkelit, niin on minun koko tauluvarastoni asetettu ja te ansainneet suuren kiitoksen, herra Rautio. Ei, mutta katsokaas, kuinka hauskalle ne näyttävät, kaikki minun rakkaat, vanhat ystäväni — ja hän löi kädet yhteen ihastuneena kuin lapsi. — Olisipa minulla vain muutamia kauniita, viheriöitä kasveja pohjaksi kalastajapojalleni, niin silloin olisi kaikki hyvin.
Rautio katseli tarkkaavasti tuota luonnollista veistosta. Niin, seinä oli tosiaankin liian vaalea. — Miltähän mahtaisi näyttää pari pyramiidin muotoista katajaa tuolta nurkasta? tuumi hän — täällä löytyy muutamia aika muhkeita aivan lähellä.