ILMESTYSKIRJAN HENKI
Ihmiset, rinnassani paisuu.
Lieska, sauhu, palaneen lihan katku:
se on sota.
— — —
Sodasta olen tullut — kaaoksesta noussut —
olen elementti — raamatun vaeltava henki — apokalypsi.
Katson ympärilleni elämän yli — se on jumalaista.
Minun on sota. Mykän ruhtinaanne sotalaumat,
kuka teitä tarvitsisi? Syvyydet ammottavat.
Sanomattomia tapahtuu kohtalon esiripun takana.
Epäilijät, pilkkaajat,
älkää kajotko sormellanne elämän salaisuuteen.
Elämä on jumalallisen yksinkertainen ja lapsia varten.
Laulajat eivät olleet harpunsoittajia,
ei — valepukuisia jumalia — Jumalan vakoojia.
Vanhojen aikojen laulajat — olkaa rauhassa,
suonissanne on virrannut hyvä veri —
runsain punainen soturiveri.
Laulun henki on sota.
HUOLETTOMUUS
Minä en usko ihmisiin.
Olisin lyönyt lyyrani siruiksi,
ellen uskoisi Jumalaan.
Jumala näyttää minulle tien
sumusta auringon säihkyvän kehrän luo.
Hän rakastaa kepeäjalkaisia vaeltajia.
Sentähden antoi hän minulle kaiken tämän huolettomuuden.
Minä luotan lujasti kuin kallioon.
Jos olen hänen oikea lapsensa, ei minulle voi mitään tapahtua.
KAUNIS JUMALA
Sydämeni on kauneinta maailmassa.
Se on pyhä.
Kuka ikänä sen näkee,
säteilköön sen loistoa.
Sydämeni on kevyt kuin lintu,
maan päällä ei ole hauraampaa esinettä.
Uhraan sen sinulle,
tuntematon jumala.
Jumala ylinnä pilvissä —
siipeni kantavat minut sinne —
kaunein jumala
jonka edessä kaikki on tomua.
Olen palaava
kimmellys otsani ympärillä —
eikä kukaan ole näkevä muuta
kuin yön ja jumalan.
LYYRANI
Inhoan ajatella — — —
Missä on kallis jättiläislyyrani?
Päivänpaiste-kielinen, satumainen, pilvistä riippuva.
Oi sinä jättiläislyyrani,
sinä riiput maailman yllä kuin kysymysmerkki.
Kun minä kuolen,
heittäydyn kielillesi huolettomasti.
Silloin nousee kaksi henkeä tuntemattomista.
Ne kantavat meidät nukkuvina merten yli,
ne pysähtyvät keskellä Atlanttia —