Ole rauhassa, lapseni, ei ole olemassa mitään,
ja kaikki on niinkuin näet: metsä, savu ja pakenevat kiskot.
Jossakin kaukana täältä, etäisessä maassa
on sinisempi taivas ja ruusujen peittämä muuri
tai palmu ja leudompi tuuli —
ja siinä kaikki.
Ei ole mitään muuta kuin lumi kuusen oksalla.
Ei ole mitään, mitä voisi suudella lämpimin huulin,
ja kaikki huulet jäähtyvät ajan mittaan.
Mutta sanot, lapsi, että sydämesi on väkevä
ja että turha elämä on kuolemaa vähemmän.
Mitä sinä tahdot kuolemasta? Tunnetko hänen vaatteittensa inhan
löyhkän,
eikä ole mitään tympäisevämpää kuin kuolema oman käden kautta.
Meidän on rakastettava elämän pitkiä tunteja, jotka ovat
sairautta täynnä,
ja ahtaita ikävän vuosia
niinkuin niitä lyhyitä hetkiä, joina erämaa kukkii.
ERÄS ELÄMÄ
Tähdet ovat järkähtämättömät —
sen me kaikki tiedämme —
minä tahdon kuitenkin etsiä onnea sinisiltä aalloilta
ja kaikkien harmaiden paasien alta.
Jollei onni tule koskaan? Mitä on elämä?
Pieni lumme lakastuu santaan.
Ja jos sen aavistus pettää? maininki kuolee rantaan,
kun aurinko laskee.
Mitä etsi kärpänen hämähäkin verkosta,
ja mitä teki korennoinen ainoasta päivästään?
Ainoa vastaus — kaksi elotonta siipeä
kuihtuneella rinnalla.
Mustasta ei tule koskaan valkoista —
kuitenkin on taistelun hurma jäljellä kaikille,
ja joka päivä tulee helvetistä tuoreita kukkia.
Mutta se päivä on tuleva,
jolloin helvetti on tyhjä ja taivas suljetaan
ja kaikki on hiljaa —
silloin ei ole jäljellä muuta
kuin erään korennoisen ruumis lehden poimussa.
Mutta kukaan ei sitä enää tiedä.
GRIMACE D' ARTISTE
Minulla ei ole mitään muuta kuin loistava vaippani,
punainen pelottomuuteni.
Punainen pelottomuuteni lähtee seikkailulle
kurjassa maassa.
Minulla ei ole mitään muuta kuin lyyra kainalossani,
minun kova soittoni;
minun kova lyyrani helkkyy rahvaalle
julkisella tiellä.
Minulla ei ole mitään muuta kuin ylhäinen kruununi,
kasvava ylpeyteni.
Kasvava ylpeyteni ottaa kainaloonsa lyyran
ja kumartaa hyvästit.