"He ovat ostaneet takanaolevan talon: heillä on alaa 150 jalkaa sivukadulle päin. Sinne se pitäisi tanssisalikin sijoittaa, lämmin käytävä yhdistäisi sen biljardihuoneeseen j.n.e. Minä ehdotin sisäänkäytävän muuttamista ja salongin siirtämistä ulottumaan yli koko Viidennen Avenuen päädyn: näethän, että päätyovi on yhdenmukainen ikkunoiden kanssa —"

Kävelykeppi, jota Van AIstyne heilutti selittäessään, putosi hänen hämmästyneenä huudahtaessaan "Halloo!", kun ovi aukeni ja kaksi olentoa kuvastui valoa vastaan. Samassa pysähtyivät ajoneuvot oven eteen ja toinen olennoista hävisi niihin, kun taas toinen, musta ja lihava pysyi itsepäisesti paikoillaan kuvastuen valoa vastaan. Molemmat tuon kohtauksen katselijat olivat hetken hiljaa. Sitten ovi sulkeutui, vaunut vierivät pois ja koko kohtaus hävisi.

Van Alstyne pudotti silmälasinsa hiljaa viheltäen.

"Aha — hm — eikö mitään, hoi, Selden? Kun joku suvusta, tiedän, että saan luottaa sinuun — silmäthän saattavat pettää — ja Viides avenue on niin vaillinaisesta valaistu —"

"Hyvästi!" sanoi Selden kääntyen äkkiä sivukadulla näkemättä toisen ojennettua kättä.

* * * * *

Yksin jäätyään, serkkunsa suudelma poskellaan, Gerty tuijotti omiin ajatuksiinsa. Selden oli suudellut häntä ennenkin, mutta ei toinen nainen huulillaan. Kunpa hän olisi säästänyt häntä, jotta hän olisi voinut nukkua rauhassa, niin tervetuloa musta virta, kun se upottaisi hänet laineisiinsa. Mutta nyt oli vaikeampi hukkua auringon noustessa kuin pimeässä. Gerty kätki kasvonsa valolta, mutta se tunkeutui hänen sielunsa piilopaikkoihin. Hän oli ollut niin tyytyväinen, elämä oli tuntunut niin yksinkertaiselta ja riittävältä — miksi hän oli tullut järkyttämään häntä uusilla toiveilla? Ja Lily — Lily, hänen paras ystävänsä! Naisena hän syytti naista. Ehkä ilman Lilyä hänen sisin kuvittelunsa olisi käynyt toteen. Selden oli aina pitänyt hänestä — oli ymmärtänyt ja tuntenut myötätuntoa hänen elämänsä vaatimatonta riippumattomuutta kohtaan. Hän, joka oli niin hienon arvostelijan maineessa, oli ollut häneen nähden yksinkertainen ja vaatimaton: Seldenin älykkäisyys ei ollut koskaan herättänyt hänessä pelonsekaista kunnioitusta, koska hän tunsi olevansa kotiutunut hänen sydämessään. Ja nyt hänet oli pistetty ulos, ja oven oli sulkenut häneltä Lilyn käsi! Lily, jonka sinne laskemista hän itse oli puoltanut! Tilanne esiintyi ironian synkässä valaistuksessa. Hän tunsi Seldenin — hän näki, miten hänen oman uskonsa voiman Lilyyn oli täytynyt auttaa haihduttamaan Seldenin epäröintiä. Hän muisti myöskin, miten Lily oli puhunut Seldenistä — hän näki itsensä tutustuttamassa nuo kaksi toisiinsa. Seldenin puolelta haava oli epäilemättä tiedottomasti saatu aikaan; hän ei ollut koskaan aavistanutkaan Gertyn mieletöntä salaisuutta. Mutta Lily — Lily oli varmaankin tietänyt! Milloin naisen huomio osuu sellaisissa tapauksissa harhaan? Ja jos hän sen tiesi, silloin hän oli harkitusti ryöstänyt hänen ystävänsä, ja pelkästä vallanhimosta, kun kerran — äkkiäleimahtavassa mustasukkaisuudessaan Gertystä näytti uskomattomalta, että Lily toivoisi itseään Seldenin vaimoksi. Saattoi olla, että Lilyn oli mahdotonta mennä rahan vuoksi naimisiin, mutta yhtä mahdotonta oli, että hän eläisi ilman sitä, ja Seldenin innokkaat tiedustelut talouden pikkuseikoista osoittivat Gertylle, että hän oli yhtä traagillisesti petetty kuin hän itsekin.

Gerty istui kauan aikaa vierashuoneessaan, missä kekäleet murenivat kylmänharmaiksi ja lamppu himmeni korean varjostimensa alla. Juuri sen alapuolella oli Lily Bartin valokuva katsellen hallitsevan näköisenä pienen huoneen vaatimattomaan kalustoon. Saattoiko Selden kuvitella häntä tällaiseen kotiin? Gerty tunsi ympäristönsä köyhyyden, vähäpätöisyyden: hän tarkasteli elämäänsä sellaisena kuin sen näytti Lilystä. Ja Lilyn arvostelujen julmuus muistui hänen mieleensä. Hän näki, että hän oli varustanut epäjumalansa omatekoisilla ominaisuuksilla. Milloin Lily oli todella tuntenut tai säälinyt tai ymmärtänyt? Hän ei halunnut muuta kuin uusia kokemuksia; hän näytti olevan kuin julmuri, joka kokeilee laboratooriossa.

Kello löi taas ja Gerty nousi äkkiä. Hänen oli tavattava varhain seuraavaa aamuna Itäkaupungin aluetarkastajaa. Hän sammutti lampun, peitti tulen takassa ja meni makuuhuoneeseensa riisuutumaan. Toalettipöydän pienessä peilissä hän näki kasvonsa, joihin huoneen varjot heijastuivat ja kyyneleet ilmaisivat hänen mietteensä. Mikä oikeus hänellä oli uneksia lemmenunelmia? Ikävät kasvot toivat mukanaan ikävän kohtalon. Hän huudahti hiljaa riisuutuessaan, asettaen vaatteensa paikoilleen tavallisella täsmällisyydellä, pannen kaikki järjestykseen huomispäivää varten, kun vanhaa elämää oli jälleen ruvettava elämään ikäänkuin sen kulussa ei olisi tapahtunut mitään häiriötä. Hänen palvelijansa tuli vasta kahdeksan jälkeen, ja hän valmisti oman teetarjottimensa ja asetti sen vuoteen viereen. Sitten hän lukitsi eteisen oven, sammutti valon ja pani maata. Mutta uni ei tahtonut tulla ja hän totesi vihaavansa Lily Bartia. Tuo viha tarrasi häneen pimeässä kuten jokin muodoton paha, jonka kanssa on käytävä sokeasti käsikähmään. Järki, arvostelu, kieltäytyminen, kaikki terveet valonvoimat saivat väistyä itsesäilytysponnistusten tieltä. Hän tahtoi onnea — tahtoi sitä yhtä ylpeästi ja arkailematta kuin Lilykin, mutta, ilman Lilyn voimaa saavuttaa sitä. Ja tietoisena voimattomuudestaan hän loikoi väristen ja vihasi ystävätärtään —

* * * * *