Äkkiä hänen katseensa osui uunin reunakkeella olevaan kelloon. Se näytti puoli neljää, ja hän muisti, että Selden tulisi hänen luokseen neljän aikana. Hän oli aikonut käännyttää hänet pois niine hyvineen, mutta nyt hänen sydämensä halasi nähdä häntä. Eikö Seldenin rakkaudessa ollut pelastuksen lupaus? Maatessaan Gertyn vieressä edellisenä yönä Lily oli ajatellut hänen tuloaan ja sitä suloutta, kun saisi itkeä pois tuskansa hänen rinnallaan. Tietysti hän oli aikonut selvittää asiansa, ennenkuin tapaisi häntä, — hän ei ollut todella koskaan epäillyt, ettei rouva Peniston auttaisi häntä. Ja hän oli tuntenut kurjuutensa suurimmillaankin ollessa, että Seldenin rakkaus ei voinut olla hänen viimeinen pakopaikkansa; olisi vain niin suloista hakea siitä hetken ajaksi suojaa ja yrittää sitten uusin voimin eteenpäin.
Mutta nyt Seldenin rakkaus oli hänen ainoa toivonsa, ja hänen siinä onnettomana yksin istuessaan tuli ajatus uskoa asiansa hänelle niin viekottelevaksi kuin virran juoksu itsemurhaajalle. Ensi syöksähdys olisi hirveä — mutta mikä siunaus siitä sitten seuraisikaan! Hän muisteli Gertyn sanoja: "Tunnen hänet — hän tahtoo auttaa sinua"; ja hänen mielensä takertui niihin kuten sairas takertuisi parantavaan pyhäinjäännökseen. Oi, jos Selden todellakin ymmärtäisi häntä — jos hän tahtoisi auttaa häntä saamaan ehjäksi hänen särkyneen elämänsä ja muodostamaan sen uuteen asuun, mihin ei jäisi jälkeäkään entisestä! Selden oli aina saanut hänet tuntemaan, että hän on paremman arvoinen, eikä hän koskaan tarvinnut kipeämmin sellaista lohdutusta kuin nyt. Yhä uudelleen häntä arvelutti ajatus, että hän tunnustuksellaan saattaisi vaaraan hänen rakkautensa, sillä rakkautta hän tarvitsi — siihen sisältyisi koko hehkuva halu koota yhteen hänen itsekunnioituksensa erilliset pirstaleet. Mutta hän palasi Gertyn sanoihin ja piti niistä kiinni. Hän oli varma siitä, että Gerty tiesi Seldenin tunteet häntä kohtaan, ja hänelle ei ollut koskaan selvinnyt, että Gertyn tunteet Seldeniä kohtaan olivat paljon palavammat kuin hänen.
Neljän aikana hän oli salongissa: hän oli varma, että Selden olisi täsmällinen. Mutta kello löi neljä — hänen sydämensä löi kuumeisen kiihkeästi. Hänellä oli aikaa tarkastaa uudestaan ahdistustaan ja harkita jälleen, särkisikö hän luottamuksellaan Seldenin illusionin. Mutta kun minuutit kuluivat, kävi tarve saada hänelle puhua asiansa pakottavammaksi; hän ei voinut yksin kantaa kurjuutensa taakkaa. Siitä tulisi ehkä turmiollinen hetki, mutta eikö hän voinut luottaa kauneuteensa, joka saattaisi hänet onnellisesti Seldenin hellyyden turviin. Mutta tunti kului ja Selden ei tullut. Epäilemättä jokin oli häntä pidättänyt tai oli hän lukenut nelosen viitoseksi hänen hätäisesti kirjoitetussa kirjeessään. Ovikellon soitto muutama minuutti yli viiden vahvisti tämän otaksumisen ja sai Lilyn tekemään nopean päätöksen kirjoittaa vasta selvemmin. Askelten kaiku eteishallissa ja palvelijan ääni valoivat uutta tarmoa hänen suoniinsa. Hän tunsi vielä kerran olevansa taipuisa ja voittamaton satunnaisuuksien muovailija, ja muistellessaan, mikä mahti hänellä oli Seldeniin, hän sai äkkiä luottamusta. Mutta kun salongin ovi aukeni, tunsi hän sisääntulijassa Rosedalen.
Pettymys tuotti hänelle kipeää tuskaa, mutta kun suuttumus kohtalon kömpelyyteen ja omaan huolimattomuuteen, kun ei ollut kieltänyt päästämästä sisään muita kuin Seldenin, oli mennyt ohi, oli hän jälleen oman itsensä herra ja tervehti Rosedalea ystävällisesti. Oli ikävää, että Selden, jos hän tulisi, tapaisi tuon omituisen vieraan hänen luonaan, mutta Lily oli mestari vapautumaan haitallisista vieraista ja hänen nykyiselle mielelleen Rosedale näytti selvästi syrjäytettävältä.
Rosedalen käsitys tilanteesta ilmeni hänelle muutaman minuutin keskustelun kuluttua. Lily oli ottanut puheeksi Bryn herrasväen kutsut ikäänkuin siten päästäkseen sen väliajan yli, kunnes Selden ilmaantuisi, mutta Rosedale, asetuttuaan itsepäisesti teepöydän ääreen kädet taskussa ja sääret hieman liian vapaasti ojennettuina, antoi keskustelulle äkkiä persoonallisen käänteen.
"Aika hyvin järjestetty — kylläkin. Tietysti oli yhtä ja toista, mitä rouva Fisheriltä ei olisi voinut odottaa: samppanja ei ollut kylmää ja pukuhuoneessa vaihtui vaatteita. Minä olisin kustantanut hienompaa musiikkia. Mutta sehän on minun luonteen mukaista. Jos tahdon jotakin, niin en kitsaile: minä en mene tiedustelemaan kirjanpitäjältä ja sitten ihmettele, onko esine hintansa arvoinen. En tyytyisi Bryn herrasväen kaltaisiin pitoihin; haluaisin jotakin, joka näyttäisi helpommalta ja luontevammalta. Ja siihen tarvitaan juuri kaksi asiaa, Miss Bart: rahaa ja naista, joka osaisi sitä käyttää."
Hän pysähtyi ja tutki Lilyä katseellaan tarkkaavaisesti, kun tämä oli järjestävinään teekuppeja.
"Rahaa minulla on", jatkoi hän selvitellen kurkkuaan, "naista vain kaipaan — ja luulen, että minulla se onkin jo tiedossa."
Rosedale kumartui hieman eteenpäin pitäen kättään kävelykeppinsä päässä. Hän oli nähnyt Ned Van Alstynen kaltaisten miesten tuovan hattunsa ja keppinsä salonkiin ja hän ajatteli, että se antoi tuttavallisen eleganssin vivahduksen hänen esiintymiselleen.
Lily oli ääneti, suu hienossa hymyssä ja hajamielisesti katsoen Rosedalen kasvoihin. Todellisuudessa hän mietti, että kosiminen kestäisi jonkun aikaa ja että Selden varmaankin ilmaantuisi, ennenkuin hänen tarvitsisi antaa kieltävä vastaus. Hänen mietiskelevä ilmeensä, joka ikäänkuin ilmaisi hänen taipuneen, vaikk'ei vielä lopullisesti myöntyneen, näytti Rosedalesta kehoittavan häntä rohkaisemaan mielensä. Hän ei olisi pitänyt vastustelua todennäköisenä.