Isku kävi yhä raskaammaksi, kun iltaposti ei tuonutkaan hänelle kirjettä ja hänen oli noustava huoneeseensa viettämään yksinäistä yötä — yhtä julmaa ja unetonta kuin hänen kidutettu mielikuvituksensa oli loihtinut esille Gertyn luona. Hän ei ollut koskaan oppinut elämään omien ajatustensa parissa.
Päivänsarastus karkoitti mielikuvien joukon ja selvensi hänelle, että hänen oli saatava Seldeniltä tietoja vielä aamupäivällä. Mutta päivä kului Seldenin kirjoittamatta tai tulematta itse. Lily pysyi kotona syöden aamiaisen ja päivällisen yksin tätinsä kanssa, joka valitti sydäntään ja jonka puhelu oli jäätävän kylmää. Rouva Peniston meni hyvin aikaisin levolle, ja hänen mentyään Lily istui ja kirjoitti kirjeen Seldenille. Hän oli soittamaisillaan kirjeenviejää, kun hänen katseensa osui iltalehden uutiseen: "Mr. Lawrence Selden oli niiden matkustajien joukossa, jotka lähtivät tänään iltapäivällä Havannaan ja Länsi-Intiaan."
Hän laski sanomalehden pois ja istui liikahtamatta tuijottaen kirjeeseensä. Nyt hän ymmärsi, ettei Selden tulisi koskaan, että hän oli lähtenyt, koska hän pelkäsi, että hän saattaisi muuten tulla. Lily nousi ja käyden huoneen poikki hän tarkasteli kauan itseään kirkkaassa peilissä. Hänen kasvojensa viirut näkyivät hirveän selvästi — hän näytti vanhalta. Ja kun nainen näyttää itsestään vanhalta, niin miltä hän näyttääkään muista? Hän kääntyi pois ja alkoi kulkea huoneessa edestakaisin. Äkkiä hän huomasi, että kynä, jolla hän oli kirjoittanut Seldenille, oli yhä aukinaisen mustetolpon suulla. Hän istuutui jälleen ja kirjoitti nopeasti kuoreen Rosedalen osoitteen. Sitten hän otti paperiarkin ja istui sen ääressä kynä kädessä. Oli ollut kylläkin helppo kirjoittaa päivänmäärä ja "Paras Herra Rosedale", mutta sitten hänen ajatuksensa pysähtyivät. Hän aikoi pyytää häntä tulemaan, mutta hän ei löytänyt sanoja. Vihdoin hän alkoi: "Olen ajatellut —" sitten hän laski kynän pois ja istui kyynäspäihinsä nojaten ja peittäen kasvonsa käsiinsä.
Äkkiä hän hypähti ylös kuullessaan ovikellon soivan. Ei ollut myöhä — kello oli tuskin kymmentä — ja saattoi vielä tulla kirje Seldeniltä — tai sana — tai hän saattoi olla itse oven takana! Uutinen hänen lähdöstään saattoi olla erehdys — saattoi löytyä toinenkin Lawrence Selden, joka oli lähtenyt Havannaan — kaikki nämä mahdollisuudet ennättivät liikkua hänen ajatuksissaan ja saada hänet vakuutetuksi siitä, että hän saisi lopultakin nähdä ja kuulla Seldenistä, kunnes salongin ovi aukeni ja sisään astui palvelija, joka toi sähkösanomaa.
Lily avasi sen vapisevin käsin ja luki Bertha Dorsetin nimen seuraavan ilmoituksen alla: "Matkustamme odottamatta huomenna. Tule mukaan Välimerenmatkalle."
II KIRJA.
I.
Seldenistä tuntui elävästi Kasinon portailla, että Monte Carlolla oli suuremmassa määrin kuin millään muulla hänen tuntemallaan paikalla kyky sopeutua joka miehen mielialaan.
Hänen oman mielialansa mukaan se oli tällä hetkellä kuin valmis viettämään tervetuliaisjuhlaa, mikä kylmälle tarkastelijalle olisi voinut esiintyä maalattuina poskina ja kevyenä elämänä. Kun hän tarkasteli valkoista toriaukeamaa, jota reunusti keikaileva arkkitehtuuri, puutarhojen tavoiteltua troopillisuutta, etualalla päilyviä ryhmiä taustana vuoret, jotka vaikuttivat kuin ylevä näyttämöllepano, mikä oli kuin siihen unohtunut kuvaelmien kiireisesti vaihtuessa — kun hän sai tuta valon ja huolettomuuden vaikutelman koko laajuudessaan, tunsi hän vapautusta elämänsä viimeisistä kuukausista.
New Yorkin talvi oli ollut loppumaton sarja lumisia päiviä, joita oli seurannut kevät kalseine auringonpaisteineen ja rajuilmoineen, ympäristön rumuuden loukatessa silmää ja kolean tuulen piestessä ihoa. Selden oli työhönsä syventyneenä ajatellut, etteivät ulkonaiset olosuhteet merkitsisi paljoa hänen asemassaan olevalle miehelle ja että kylmyys ja rumuus olivat hyvä panssari niiden pehmeyttä vastaan. Kun hänen oli kiireellisen asian takia lähdettävä Pariisiin neuvottelemaan erään asiakkaan kanssa, keskeytti hän vastahakoisesti totutun toimistoaskartelunsa. Ja vasta nyt, toimitettuaan asiansa ja päästyään viikoksi etelään, alkoi hän tuntea uudelleen tarkasteluintoa, mikä on niiden lohdutus, jotka osoittavat objektiivista mielenkiintoa elämään.