"Se oli Ned Silvertonin keksintö — mutta Dorset-paralla ja Lily Bartilla on varmaankin ollut hyvin ikävä", huomautti rouva Fisher ja lisäsi hiljentäen ääntään Seldenille: "Toivon, ettei siellä ole ollut riitaa."
"On hirveän hauskaa, kun Miss Bart on mukana", sanoi Lord Hubert lempeällä varovaisella äänellään, ja rouva Bry lisäsi vilpittömästi: "Vakuutan, että herttuatar tahtoo nyt, kun Lily on täällä, syödä päivällistä kanssamme."
"Herttuatar ihailee häntä suunnattomasti: olen varma, että hän on ihastuksissaan, kun asia on näin järjestynyt", myönteli Lord Hubert nopeasti kuten ainakin mies, joka on tottunut käyttämään hyväkseen helpottavia seuraelämän kosketuksia, niin että Seldeniä kummastutti hänen käytöksensä muutos.
"Lilyllä on ollut täällä suurenmoinen menestys", jatkoi rouva Fisher pitäen yhä Seldeniä uskottunaan. "Hän näyttää kymmentä vuotta nuoremmalta — hän ei ole minusta koskaan ollut niin sievä. Lady Skiddaw otti hänet mukaansa, kaikkialle Cannesiin ja Makedonian prinsessa pidätti häntä viikon Cimiezissä. Sanotaan sen olleen yhtenä syynä, miksi Bertha toimitti höyryjahdin pois Siciliasta: prinsessa ei ollut huomaavainen hänelle eikä hän voinut katsella Lilyn voittokulkua."
Selden ei vastannut mitään. Hän oli ollut hämärästi tietoinen siitä, että Miss Bart risteili Välimerta Dorsetien kanssa, mutta hän ei osannut odottaa, että hän kohtaisi hänet Rivieralla, missä varsinainen sesonki oli päättymäisillään. Nojatessaan tuolin selkämystää vastaan ja hiljaa tarkastellen kullalla kirjailtua turkkilaista kahvikuppia hän koetti jotenkin järjestää ajatuksiaan, saada selville, miten Lilyn läheisyys todella vaikutti häneen. Hänellä oli taipumus pakottaa itsensä sisäisen liikutuksenkin hetkinä saamaan selvän tunteistaan, ja häntä todellakin hämmästytti se hämminki, minkä Sabrinan näkeminen hänessä aiheutti. Hänellä oli syytä ajatella, että hänen katkeraa pettymystään seuranneet kolme ankarassa työssä kulunutta kuukautta olisivat haihduttaneet hänen mielestään kaikki tunteelliset ajatukset. Hän tunsi ennen kaikkea kiitollisuutta pakoonpääsystään; hän oli kuin matkustaja, joka on niin kiitollinen tapaturmasta pelastumisestaan, että hän on aluksi tuskin tietoinen ruhjevammoistaan. Nyt hän äkkiä tunsi kipua ja totesi, ettei hän sittenkään ollut päässyt ehjin nahoin.
Tuntia myöhemmin hän rouva Fisherin rinnalla Kasinon puistoissa koetti löytää uusia syitä sen vääryyden unohtamiseen, joka häntä oli kohdannut tarkastellessaan vältettyä vaaraa. Seurue oli hajaantunut kauan aikaa tuumailtuaan kuten on tavallista Monte Carlossa, jossa kaikki näyttää houkuttelevan joutilaisuuteen. Lord Hubert Dacey oli lopultakin mennyt etsimään Beltshiren herttuatarta ja hän sai evästyksekseen rouva Bryn vaatimuksen, että hänen oli varmasti tuotava herttuatar päivällisille; Stepneyt olivat lähteneet automobiilillaan Nizzaan ja Mr. Bry oli mennyt ottamaan osaa kyyhkysenampumakilpailuun, jossa hän tällä hetkellä sai koetella korkeimpia kykyjään.
Rouva Bryn, jolla oli taipumus punehtua aterian jälkeen, taivutti Carry Fisher ovelasti vetäytymään hotelliinsa levähtämään tunnin ajaksi, ja Selden ja hänen seuralaisensa saattoivat täten kuljeskella ja pitää toisilleen tuttavallisesti seuraa. He istuutuivat pian rauhalliselle penkille, jota varjostivat laakeri ja ruusut ja jolta he näkivät viirun sinistä merta marmoripylväiden välitse ja ylpeitä kaktuksien varsia, jotka meteorin tavoin kohosivat kalliosta. Heidän lymypaikkansa pehmeä varjoisuus ja ilman väreily heidän ympärillään houkuttelivat haaveiluun ja paperosseja polttamaan. Ja Selden näihin vaikutuksiin antautuneena salli rouva Fisherin kertoa itselleen viimeiset kokemuksensa. Tämä oli lähtenyt Bryn herrasväen kanssa matkalle, kun hienosto pakenee New Yorkin tylyä kevättä. Ensimmäisen menestyksensä huumaamina Bryt jo halusivat uusia kuningaskuntia, ja rouva Fisher, jonka mielestä Rivieralta on helppo pääsy Lontoon seurapiireihin, oli ohjannut heidän kulkunsa sinne. Hänellä oli seurustelututtavia joka pääkaupungissa ja erikoinen kyky löytää ne jälleen pitkien poissaolojen perästä. Ja huolellisesti tiedotettu maine Bryn herrasväen rikkauksista oli yhtäkkiä kerännyt heidän ympärilleen kansainvälisen huvinhaluisten joukon.
"Mutta asiat eivät ole menneet niin hyvin kuin odotin", lisäsi rouva Fisher suoraan. "Voi kyllä sanoa, että jokainen, jolla on rahoja, pääsee seuraelämään mukaan; mutta oikeampi on sanoa, että melkein jokainen pääsee. Ja Lontoon tori on niin tupaten täynnä uusia amerikkalaisia, että heidän tulee olla joko hyvin viisaita tai hirveän omituisia saavuttaakseen siellä menestystä. Mutta Bryt eivät ole kumpaakaan. Ukko kyllä menisi mukiin, jos hänen rouvansa jättäisi hänet yksin; ne pitävät hänen solkkauksestaan ja kerskailustaan ja tuhmuuksistaan. Mutta Luisa tärvelee kaiken koettaessaan estää ukkoa ja työntää itseään etualalle. Jos hän olisi luonnollinen oma itsensä — lihava ja jokapäiväinen ja jäntterä — niin kaikki olisi hyvin. Mutta heti kun hän tapaa jotakin hienoa, hän koettaa olla solakka ja kuningatarryhtinen. Niin oli asianlaita, kun hän tapasi Beltshiren herttuattaren ja Lady Skiddawin, ja nämä livistivät tiehensä. Olen koettanut parastani saadakseni hänet näkemään erehdyksensä — olen sanonut hänelle yhä uudelleen ja uudelleen: 'ole juuri kuten olet, Luisa'; mutta minuunkin nähden hän pitää yllä tuota humpuukia — luulen hänen pitävän yllä kuningatarryhtiään omassa huoneessaankin, lukitun oven takana."
"Pahinta on", jatkoi rouva Fisher, "että hänen mielestään kaikki on minun vikani. Kun Dorsetit tulivat tänne kuusi viikkoa sitten ja kaikki alkoivat kieppua Lilyn ympärillä, niin saatoin nähdä, miten Luisa ajatteli, että jos Lily olisi ollut hänen seurassaan minun asemestani, niin hän olisi päässyt juomaan maljoja kaikkien ajan kuninkaallisten suuruuksien kanssa. Hän ei saa päähänsä, että Lilyn kauneus se saa sen aikaan. Lord Hubert kertoo, että Lilyä pidetään vieläkin kauniimpana kuin silloin kun hän tutustui häneen Aixissa kymmenen vuotta sitten. Hän näyttää siellä saaneen täysin määrin ihailua osakseen. Eräs italialainen ruhtinas, rikas ja mukava mies, halusi naida hänet. Mutta juuri ratkaisevalla hetkellä ilmaantui sievännäköinen poikapuoli, ja Lily oli kyllin yksinkertainen flirttaillakseen hänen kanssaan, kun naimishommat isäpuolen kanssa olivat käynnissä. Jotkut sanoivat, että nuori mies teki sen tahallaan. Voitte kuvitella sitä skandaalia: miesten kesken syntyi kauhea riita ja ihmiset alkoivat katsoa Lilyyn niin omituisesti, että rouva Penistonin oli pantava kampeensa kokoon ja lopetettava kylpykautensa muualla. Ei niin, että hän sitä ikinä ymmärsi: tänäkin päivänä hän on siinä luulossa, ettei Aix sopinut hänelle, ja mainitsee, että hänet oli lähetetty sinne epäpätevien ranskalaisten lääkärien kokeeksi. Lily se on kaiken takana tietenkin; hän työskentelee kuin orja muokaten maata ja kylväen siementään; mutta kun hänen pitäisi korjata satoa, unohtuu hän nukkumaan tai lähtee pitkälle retkelle."
Rouva Fisher pysähtyi ja katsoi miettiväisesti merenvälkettä kaktuksien välitse. "Joskus", lisäsi hän, "ajattelen, että se johtuu vilkkaudesta, joskus taas ajattelen, että se on siitä syystä, koska hän sisimmässään halveksii sitä, mitä hän tavoittelee. Ja tuo ratkaisun vaikeus se tekee hänet niin mielenkiintoiseksi." Hän katsahti kuin tutkien Seldenin liikkumattomaan profiiliin ja jatkoi taas kevyesti huokaisten: "Niin, kaikki mitä voin sanoa, on se, että toivoisin, että hän antaisi minulle muutamia hyljeksimistään etuisuuksista. Toivon, että esimerkiksi nyt voisimme vaihtaa paikkoja. Hänellä voisi olla suurta hyötyä Bryistä, jos hän suhtautuisi heihin oikealla tavalla, ja minä tietäisin, miten käsitellä George Dorsetia, kun Bertha lukee Verlainea Neddy Silvertonin kanssa."