Jos se oli taisteluhaaste, niin Lily oli valmis ottamaan sen vastaan, vaikka hänellä oli vain hyvin epäselvä tunne siitä, mitä häneltä vaadittiin. Oli jotakin hermostuttavaa katsella rouva Dorsetin tyyneyttä, ja Lilyn täytyi erikoisesti ponnistaa saadakseen seuraavaan vastaukseensa kevyen sävyn: "Koetin tavata sinua tänä aamuna, mutta et ollut vielä ylhäällä."
"En ollut — menin myöhään maata. Kadotettuamme teidät näkyvistämme ajattelin, että meidän oli odotettava teitä viimeiselle junalle asti." Hän puhui hyvin säyseästi, mutta äänessä pieni moitteen vivahdus.
"Kadotitteko meidät? Odotitteko meitä asemalla?" Nyt oli Lily kuitenkin liian hämmästynyt harkitakseen toisen sanoja tai punnitakseen omiaan. "Minä kun luulin teidän joutuneen asemalle vasta viimeisen junan lähdettyä!"
Rouva Dorset tarkastellen häntä kulmakarvojensa alta tiedusteli heti:
"Kuka sinulle sitä kertoi?"
"George — näin hänet juuri puistossa."
"Aha, siinäkö muodossa George esitti asian? George parka — hän oli siinä tilassa, ettei muista, mitä minä kerroin hänelle. Hänellä oli pahimpia kohtauksiaan tänä aamuna, ja toimitin hänet lääkärille. Tiedätkö, tapasiko hän hänet?"
Yhä arveluihinsa syventyneenä Lily ei vastannut mitään, ja rouva Dorset istui kärsimättömänä tuolilleen. "George jää odottamaan häntä; hän oli hirveän pelästynyt omasta tilastaan. Hänelle on hyvin paha, kun hän saa ikävyyksiä, ja aina kun sattuu jotakin mullistavaa, saa hän kohtauksen."
Tällä kertaa Lily tunsi varmasti, että hänelle oli tehty taisteluhaaste; mutta se oli esitetty hänelle niin odottamatta ja niin uskomattoman tietämättömän näköisenä siitä, mihin se johti, että hän saattoi vain änkyttää epäillen: "Jotakin mullistavaa?"
"Niin — kuten sellaista, että seurustelee sinun kanssasi niin silmiinpistävällä tavalla pikkutunneilla. Ymmärräthän, hyvä ystävä, että sinä olet suuresti vastuunalainen, että esiinnytte sellaisissa pahennustaherättävissä paikoissa puoliyön jälkeen."
Tälle täysin odottamattomalle julkeudelle Lily ei voinut olla hämmästyneesti naurahtamatta.