"Hyvä Jumala — tekö? Mutta mitä varten? Tiesin että tätinne on sortanut teitä; rouva Fisher puhui minulle siitä. Minä ymmärsin teidän saaneen perintöä häneltä —"
"Sain kymmenen tuhatta dollaria; mutta se maksetaan vasta ensi kesänä."
"No mutta, katsokaas; tehän voisitte lainata sitä vastaan milloin haluaisitte."
Lily pudisti päätään vakavana. "En, sillä minä olen jo lainannut sitä vastaan."
"Niinkö? Koko kymmenen tuhatta?"
"Joka pennin." Hän pysähtyi ja jatkoi äkkiä katsoen Rosedalen silmiin: "Luulen Gus Trenorin puhuneen teille kerran, miten hän hankki minulle rahaa arvopaperikaupalla."
Lily jäi odottamaan, ja Rosedale, hämmästyksestä jähmettyneenä, mutisi kuulleensa jotain sentapaista.
"Hän hankki noin yhdeksän tuhatta dollaria", jatkoi Lily äänessä yhtä kiihkeä puhumishalun sävy. "Siihen aikaan käsitin, että hän spekuleerasi minun omilla rahoillani; se oli minulta uskomattoman typerää, mutta minä en tiennyt raha-asioista mitään. Jälkeenpäin huomasin, ettei hän ollut käyttänyt minun rahojani — mitä hän sanoi hankkineensa minulle, oli hän todellisuudessaan antanut minulle. Sillä hän tietysti tarkoitti hyvää; mutta se oli sitä lajia velkaa, josta oli kaikin mokomin päästävä. Kovaksi onneksi minä tuhlasin tuon rahan ennen kuin huomasin erehdykseni, ja niin menee koko perintöni sen maksamiseen. Siinä syy, miksi koetan opetella jotakin ammattia."
Tämän hän esitti selvästi, harkitusti, pysähtyen lauseiden välillä, niin että jokainen ennättäisi syöpyä kuulijan mieleen. Hänellä oli kiihkeä halu, että jokin tietäisi totuuden tässä muutoksessa, ja myöskin, että huhu hänen aikomuksestaan maksaa tuo summa takaisin tulisi Judy Trenorin kuuluville. Ja hänen mieleensä oli heti tullut, että Rosedale, jonka oli onnistunut päästä Trenorin uskotuksi, oli sopiva henkilö kuulemaan ja välittämään edelleen nämä asiat. Jopa hän oli tuntenut hetkellistä hilpeyttä ajatellessaan, että täten tuli vapautuneeksi vastenmielisestä salaisuudestaan. Mutta tuo tunne haihtui vähitellen hänen kertoessaan ja kun hän pääsi loppuun, peitti hänen muutoin kalpeita kasvojaan syvä kurjuuden puna.
Rosedale yhä tuijotti häneen ihmetellen, mutta tuo ihmettely sai käänteen, jota Lily oli vähimmän odottanut.