"Teillä on jotakin sanomista minulle — aiotteko mennä naimisiin?" sanoi hän äkkiä.
Lilyn katse ei väistynyt, mutta sen pohjalla alkoi vähitellen ilmetä ihmettelyä, hämmästynyttä itsetarkastelua. Seldenin kysymyksen kuulleessaan hän oli pysähtynyt kysyäkseen itseltään, oliko hänen päätöksensä todellakin tehty, kun hän astui huoneeseen.
"Te sanoitte minulle aina, että minun olisi se tehtävä ennemmin tai myöhemmin!" sanoi Lily heikosti hymyillen.
"Ja nyt te olette päässyt siihen?"
"Minun on päästävä siihen — näihin aikoihin. Mutta ensin minun on päästävä johonkin muuhun." Hän pysähtyi taas koettaen saada ääneensä uudelleen saavutetun hymynsä tuomaa varmuutta. "On joku, jolle minun on jätettävä hyvästit. Oh, ei teille — me varmaan tulemme näkemään vielä toisemme — vaan sille Lily Bartille, jonka te tunsitte. Olen pitänyt häntä mukanani koko tämän ajan, mutta nyt me eroamme, ja minä olen tuonut hänet takaisin teille — aion jättää hänet tänne. Kun nyt menen ulos, ei hän lähde mukaani. Minun on mieluista ajatella, että hän on jäänyt teidän luoksenne — eikä hän häiritse eikä ota tilaa."
Hän meni Seldeniä kohti ja ojensi kätensä yhä hymyillen. "Sallitteko hänen jäädä luoksenne?" kysyi hän.
Selden tarttui hänen käteensä, ja Lily tunsi Seldenin kädessä sitä tunneväristystä, joka ei ollut vielä noussut hänen huulilleen. "Lily — enkö voi auttaa teitä?" huudahti hän.
Lily katsoi häneen ystävällisesti. "Muistatteko, mitä sanoitte kerran minulle? Että voitte auttaa minua vain rakastamalla minua? No niin — te rakastitte minua eräänä hetkenä ja se auttoi minua. Se on auttanut minua aina. Mutta se hetki on mennyt — minä sen annoin mennä. Ja elämistä on jatkettava. Hyvästi!"
Hän laski kätensä Seldenin käteen, ja he katsoivat toisiinsa juhlallisesti, ikäänkuin seisoisivat kuoleman edessä. Jotakin oli todellakin kuollut heidän välillään — rakkaus, jonka hän oli tappanut Seldenissä eikä voinut enää herättää sitä henkiin. Mutta jotakin oli heidän välillään myöskin ja loimusi kuin sammumaton liekki: rakkaus, jonka Seldenin rakkaus oli sytyttänyt, hänen sielunsa intohimo Seldenin sieluun.
Sen valossa kaikki muu oli hänestä yhdentekevää. Hän ymmärsi nyt, ettei hän voi mennä pois ja jättää vanhaa minäänsä Seldenin luo: tuon minän täytyi kuitenkin elää edelleen Seldenin läheisyydessä, mutta sen täytyi yhä edelleenkin olla hänen oma minänsä.