Tähän huomautukseen sisältyi heikko omistusoikeuden sävy, mikä ei jäänyt huomaamatta Seldeniltä, joka peittääkseen harmin punaa kumartui ottamaan maasta kirjaa, jonka hän oli pudottanut Lilyn lähestyessä. Tämän silmät laajenivat viehättävästi ja hän purskahti kovaan nauruun.
"Mutta minulla ei ole mitään sopimusta Mr. Seldenin kanssa! Minun sopimukseni oli mennä kirkkoon, mutta pelkään, että omnibus on lähtenyt ilman minua. Tiedättekö, onko se lähtenyt?"
Hän kääntyi Seldeniin päin, joka vastasi kuulleensa sen ajavan pois vähän aikaa sitten.
"No sitten minun on mentävä jalan. Lupasin Hildalle ja Murielille mennä heidän kanssaan kirkkoon. Sanokaa, onko liian myöhäistä mennä sinne jalan? No sama se, tahdon joka tapauksessa näyttää, että olen koettanut. En sittenkään ole pahoillani!"
Ja iloisesti nyökäten rouva Dorsetille ja Seldenille, joiden luo hän oli tunkeutunut, Miss Bart hävisi lasiovesta ja kulkea kahisutti viehkeänä pitkin pitkää puutarhan jalkakäytävää.
Hän lähti kirkkoon päin, mutta ei erittäin nopein askelin. Tämä ei jäänyt huomaamatta niiltä, jotka seisoivat ovella ja veitikkamaisen näköisinä katselivat hänen jälkeensä. Lily tunsi todellakin jotenkin katkeraa pettymystä. Kaikki hänen tämänpäiväiset suunnitelmansa perustuivat siihen seikkaan, että Selden oli tullut Bellomontiin. Lily oli odottanut alastullessaan tapaavansa hänet itseään odottamassa, mutta olikin sensijaan tavannut hänet tilanteessa, joka hyvin saattoi ilmaista, että hän oli ollut odottamassa jotakin toista naista. Oliko sittenkin mahdollista, että Selden oli tullut Bertha Dorsetin takia? Tämä oli Seldenin pyydystämisessään mennyt niin pitkälle, että oli ilmaantunut sellaiseen aikaan, jolloin hän ei ollut koskaan näyttäytynyt tavallisille kuolevaisille eikä Lily tällä hetkellä tiennyt mitään keinoa, miten tehdä hänet naurettavaksi. Hänen mieleensä ei johtunut että Seldenin tulon oli voinut yksinkertaisesti aiheuttaa halu viettää sunnuntai maalla: naiset eivät koskaan opi vapautumaan tunneseikoista miehiä arvostellessaan. Mutta Lily ei hevillä menettänyt malttiaan; kilpailu yllytti häntä, ja hän mietti, että Seldenin tulo, jollei se selittänyt hänen vielä olevan rouva Dorsetin pauloissa, osoitti hänen olevan niin täydellisesti vapaan niistä, ettei hän pelännyt rouva Dorsetin läheisyyttä.
Nämä ajatukset hidastuttivat hänen käyntiään siihen määrin, että hän tuskin näytti joutuvan kirkkoon ennen saarnaa ja vähitellen, kuljettuaan puutarhoista metsäpolulle, hän siihen määrin unohti aikomuksensa, että vaipui karkeatekoiselle penkille, joka oli polun taitteessa. Paikka oli viehättävä, eikä Lily ollut tunnoton viehätykselle, eikä sille seikalle, että hänen läsnäolonsa lisäsi sitä. Mutta hän ei ollut tottunut kokemaan yksinäisyyden iloja. Hän tunsi hiipivää väsymystä kulkiessaan; pirteys oli hävinnyt hänestä ja elämänhalu oli rauennut hänen huuliltaan. Hän tuskin tiesi, mitä hän etsi tai miksi sen löytämisen epäonnistuminen oli niin karkoittanut valon hänen taivaaltaan: hänellä oli vain epämääräinen epäonnistumisen tai sisäisen eristymisen tunne, joka eristyminen oli täydellisempi kuin yksinäisyys hänen ympärillään.
Hänen askeleensa kävivät veltoiksi ja hän seisoi katsellen hajamielisesti ylös, hosuen polun varrella kasvavia sananjalkoja päivänvarjonsa kärjellä. Silloin kuului askelia hänen takanaan ja hän näki Seldenin vierellään.
"Miten nopeasti te kävelette!" huomautti tämä. "Luulin, etten teitä koskaan saavuttaisi."
Lily vastasi: "Olette varmaankin hyvin hengästyksissä! Olen hetken ajan istunut tuon puun alla."