Lilyn kasvot kirkastuivat tämän kuullessaan, mutta hän veti kätensä pois, ei teeskennellen, vaan ikäänkuin luopuen jostakin, johon hänellä ei ollut oikeutta.
"Mutta te vähäksytte minua, eikö niin, ollessanne niin varma siitä, että se on ainoaa, mistä minä välitän?"
Selden tunsi säpsähtävänsä, mutta se olikin hänen itsekkyytensä viimeinen nuoli. Hän vastasi melkein heti aivan koruttomasti: "Mutta välitättehän siitä? Eikä mikään minun toivomukseni voi muuttaa sitä."
Hän oli niin kokonaan lakannut ottamasta huomioon, miten kauas tämä saattoi viedä hänet, että hän tunsi selvästi pettymystä, kun Lilyn kasvoista kuvastui ivaa.
"Ah", huudahti Lily, "kaikista hienoista sanoistanne huolimatta te olette yhtä suuri pelkuri kuin minäkin, sillä te ette olisi lausuneet ainoaakaan niistä, jollette olisi ollut varma minun vastauksestani."
Tämä naseva vastaus kiteytti Seldenin häilyvät aikomukset.
"En ole niinkään varma teidän vastauksestanne", sanoi hän rauhallisesti. "Ja minä teen teille niin paljon oikeutta, että uskon, ettette tekään sitä ole."
Nyt oli Lilyn vuoro katsoa häneen hämmästyneenä; ja hetken perästä hän kysyi: "Aiotteko mennä kanssani naimisiin?"
Selden purskahti nauruun. "En, en aio — mutta ehkä minä, jos te aikoisitte!"
"Sitähän minä teille sanoin — te olette niin varma minusta, että voitte huvitella kokeilla." Lily veti takaisin kätensä, johon Selden oli jälleen tarttunut, ja istui katsoen häneen alakuloisena.