"Miten voit nauraa —" torui häntä hänen ystävättärensä ja päästäkseen suoraan asian ytimeen Lily kysyi: "Mitä Bertha oikeastaan kertoi hänelle?"
"Älä kysy minulta — kauheita! Hän näytti kaivaneen esille kaikki tyyni. Tiedät, mitä minä tarkoitan — tietenkään siinä ei ollut mitään totta. Mutta luulen hänen viitanneen ruhtinas Variglianoon — ja Lord Hubertiin — ja siinä oli jokin juttu sinun lainailuistasi vanhalta Ned Van Alstyneltä: oletko sitä koskaan tehnyt?"
"Hän on isäni serkku", huomautti Miss Bart.
"No niin, tietysti hän jätti tämän mainitsematta. Ned näyttää kertoneen Carry Fisherille ja tämä Berthalle, tietystikin. Nehän ovat kaikki samanlaisia, kuten tiedät: he pitävät kielensä alla jonkin asian vuosikausia, ja luulet olevasi turvassa, mutta kun asia vaatii, niin he muistavat kaikki tyyni."
Lily oli kalvennut: hänen äänessään oli terävä sointu, kun hän lausui: "Kysymys on summasta, jonka menetin bridge-pelissä Van Osburgheilla. Tietysti minä sen maksoin."
"Niin kyllä, mutta sitä he eivät tahtoneet muistaa. Sitäpaitsi tuo ajatus, että se oli pelivelkaa, pelästytti Percyä. Bertha kyllä tiesi, kenelle hän puhui — ja mitä hän puhui!"
Samaa kyytiä toruili ja neuvoskeli rouva Trenor melkein tunnin ajan ystävätärtään. Miss Bart kuunteli ihailtavan rauhallisena. Hänen luonnostaan hyvän luonnonlaatunsa oli vielä taltuttanut useiden vuosien aikana hänelle välttämätön myöntyväisyys, hän kun saattoi melkein aina saavuttaa päämääränsä vain toisten kiertoteillä, ja ollen taipuvainen uhmailemaan epämieluisia tapahtumia, heti kun ne ilmaantuivat, hän ei pannut pahakseen kuulla muidenkin toteavan sitä, mitä hänen hulluutensa saisi todennäköisesti aikaan, vaikka hänen omat ajatuksensa liikkuivat vielä enimmäkseen toisilla teillä. Esiintyen rouva Trenorin valtavassa sanatulvassa tuo tilitys oli todellakin hirveä, ja Lily huomasi sitä kuunnellessaan vähitellen joutuneensa katsomaan asiaa samalta kannalta kuin rouva Trenor. Tämä tiesi, että Lily-parasta täytyi todellakin olla hirveää, kun täytyi lakata toivomasta oikeita pitsejä alushameisiinsa ja automobiilia ja höyryalusta käytettäväkseen. Mutta jokapäiväinen harmi maksamattomista laskuista ja jokapäiväinen taistelu tuhlauksen pieniä houkutuksia vastaan olivat hänen kokemukselleen yhtä etäisiä kuin päivätyöläisnaisen talouskysymykset. Rouva Trenorin tietämättömyys tilanteen todellisesta jännityksestä teki sen Lilylle sitäkin kiusallisemmaksi. Mikä hulluuden puuska oli hänet ajanut jälleen noille pimeille vesille?
Jos vielä tarvittiin jotakin hänen nöyrtymiseensä, niin se oli tietoisuus siitä tiestä, jonka hänen vanha elämänsä avasi hänelle saadakseen hänet jälleen takaisin. Eilen hänen mielikuvituksensa oli liidellyt vapaasti toimiensa valikoimista ajatellessaan, nyt hänen oli pysyttävä tutun elämänuran tasapinnalla; hetken loiston ja vapauden harhakuva muuttui alistuvaisuuden pitkiksi tunneiksi.
Hän laski apua rukoillen kätensä ystävättärensä käteen. "Judy rakas!
Minua surettaa, että olen tuottanut sinulle niin paljon ikävyyttä.
Sinä olet kovin hyvä minulle. Mutta sinun täytyy antaa minulle
muutamia kirjeitä vastattaviksi — anna minun olla edes hyödyksi."
Hän asettui kirjoituspöydän ääreen, ja rouva Trenor myöntyi hänen esitykseensä huoaten, mikä merkitsi, että Miss Bart oli loppujen lopuksi osoittanut olevansa kelpaamaton korkeampiin tehtäviin.