"Olen niin iloinen, että sinä ja Gus olette tulleet niin hyviksi ystäviksi", sanoi hän hyvillään. "On liian kiltisti tehty sinulta, että olet niin hyvä hänelle ja jaksat kuunnella kaikkia hänen ikäviä juttujaan. Tiedän, mitä ne ovat, koska minun täytyi kuunnella niitä, kun olimme kihloissa — olen varma siitä, että hän kertoo yhä vielä niitä samoja. Ja nyt minun ei aina tarvitse kutsua Carry Fisheriä pitämään häntä hyvällä tuulella. Carry on oikea korppikotka, kuten tiedät; ja hänellä ei ole hituistakaan moraalia. Hän saa aina Gusin keinottelemaan hyväkseen, ja olen varma siitä, ettei hän maksa koskaan, kun häviää."
Miss Bartin ei tarvinnut sovelluttaa tätä asiantilaa itseensä. Hänen oma asemansahan oli aivan erilainen. Eihän saattanut olla kysymys hänen maksamattajättämisestään, kun hän menetti, kun kerran Trenor oli vakuuttanut hänelle, että hän saattoi olla varma siitä, ettei hän menettäisi. Lähettäessään hänelle shekin Trenor oli selittänyt voittaneensa hänelle viisituhatta Rosedalen yrityksissä ja panneensa takaisin neljätuhatta samaan yritykseen, koska toinen "hyvä apaja" näytti olevan luvassa. Lily ymmärsi, että Trenor keinotteli nyt hänen omilla rahoillaan ja ettei hän siis ollut Trenorille muuta velkaa kuin sen kiitollisuuden, mitä tuollainen palvelus vaati. Lily aavisti hämärästi, että nostaessaan ensimmäisen summan Trenor oli lainannut hänen arvopapereitaan vastaan, mutta tämä oli seikka, joka ei kiinnittänyt hänen uteliaisuuttaan. Se oli tällä hetkellä keskittynyt seuraavaan mahdolliseen "hyvään apajaan".
Tästä hän sai tiedon muutamia viikkoja myöhemmin Jack Stepneyn ja Miss Van Osburghin häissä. Sulhasen sukulaisena häntä oli pyydetty morsiustytöksi, mutta hän oli kieltäytynyt sillä tekosyyllä, että koska hän oli paljon pitempi kuin muut morsiusneidot, niin hänen läsnäolonsa saattaisi häiritä ryhmän sopusuhtaa. Todellinen syy oli se, että hän oli ollut saattamassa liian monta morsianta alttarille. Hän tiesi, miten lasketaan leikkiä naimattomista tytöistä, jotka ovat liian kauan yleisön nähtävänä, ja hän päätti karttaa tilaisuuksia, jotka saattoivat ihmiset luulemaan häntä vanhemmaksi kuin mitä hän todella oli.
Van Osburghin häät vietettiin kyläkirkossa, joka oli lähellä Hudsonlahden rannalla sijaitsevaa sukutilaa. Ne olivat "yksinkertaiset maalaishäät", johon kutsutut saatettiin erikoisjunilla ja josta poliisin väliintulo piti loitolla kuokkavieraiden lauman. Sillä aikaa kuin juhlamenoja suoritettiin hienosti koristetussa kirkossa, kuljeskelivat sanomalehtien edustajat muistiinpanovihko kädessä häälahjojen labyrintin läpi ja biograafiyhdistyksen asiamies asetti kompeensa kirkon ovelle. Tuo oli näytelmä, jossa Lily oli usein kuvitellut suorittavansa pääosaa, ja se seikka, että hän vielä tässäkin tilaisuudessa oli pelkkä satunnainen katselija eikä tuo salaperäisesti verhottu henkilö, joka on huomion keskipisteenä, vahvisti hänen päätöstään päästä naimisiin ennenkuin vuosi oli kulunut umpeen. Joskin hän oli päässyt välittömästä ahdinkotilastaan, niin hän oli kyllin selvänäköinen huomatakseen, että se saattoi uudistua. Se seikka antoi hänelle vain voimaa vapautua vielä kerran epäilyksistään ja luottaa jälleen kauneuteensa, voimaansa ja kykyynsä loihtia itselleen loistava elämänura. Eihän ollut mahdollista, että henkilö, joka tunsi itsessään sellaisia kykyjä, oli tuomittu iät päivät epäonnistumaan; ja hänen erehdyksensä näyttivät helposti korjattavilta hänen takaisinsaamansa itseluottamuksen valossa.
Näihin mietteisiin sopi erikoisesti, kun hän huomasi naapuripenkissä istuvan Mr. Percy Grycen vakavan profiilin ja huolellisesti suitun parran. Itse tämän näkemisessä oli jo jotakin häitä muistuttavaa: hänen suuri valkoinen kukkansa näytti Lilystä olevan hyvän enteen vertauskuva. Loppujen lopuksi hän ei siinä samankaltaisten ihmisten joukossa ollut naurettavan näköinen. Lily kuvitteli, että Percy oli senlaatuinen mies, jonka tunne-elämän sovinnaiset häämenot saattoivat liikkeeseen, ja hän kuvitteli Van Osburghin kasvihuoneiden kätköissä taitavasti käyttävänsä hyväkseen hänen täten herkistynyttä mielentilaansa. Itse asiassa, kun hän katseli toisia naisia ympärillään ja muisteli omaa kuvaansa peilistä, niin ei näyttänyt tarvittavan erikoista taitoa hänen erehdyksensä korjaamiseen ja Percy Grycen saattamiseen jälleen hänen jalkoihinsa.
Huomatessaan Seldenin tumman pään melkein häntä vastapäätä olevassa penkissä hänen hyvä mielensä hetkiseksi hämmentyi. Veri nousi hänen poskilleen, kun heidän katseensa kohtasivat toisensa, mutta tätä seurasi päinvastainen liikutus, vastustuksen ja peräytymisen tunne. Lily ei halunnut nähdä häntä uudestaan, ei siksi, että hän pelkäsi hänen vaikutustaan, vaan koska Seldenin läsnäolo vaikutti aina haitallisesti hänen suunnitelmiinsa ja saattoi koko hänen maailmansa pois teloiltaan. Sitäpaitsi Selden oli hänen elämänuransa pahimman erehdyksen elävä muistuttaja, ja se seikka, että hän oli ollut sen aiheuttaja, ei suinkaan edistänyt Lilyn tunteita häntä kohtaan. Lily saattoi yhä kuvitella olemassaolon ihanteellista tilaa, jossa kaiken muun lisäksi seurustelu Seldenin kanssa olisi ylellisyyden huippuna; mutta nykyisellään sellainen etuoikeus tuntui maksavan hänelle enemmän kuin minkä arvoinen se oli.
"Lily rakas, minä en ole nähnyt sinua koskaan niin suloisena! Sinä olet sen näköinen kuin olisi sinulle juuri sattunut jotain onnellista!"
Se nuori nainen, joka täten ilmaisi ihastuksensa loistavaan ystäväänsä, ei omasta kohdastaan herättänyt niin onnellisia mahdollisuuksia. Miss Gertrude Farish edusti itse asiassa keskinkertaisuutta ja vähäpätöisyyttä. Joskin tätä korvasivat avoin katse ja hänen hymynsä raikkaus, niin nämä ominaisuudet huomasi vain myötätuntoinen tarkastelija ennen sitä huomiota, että hänen silmänsä olivat arkipäiväisen harmaat ja huulensa suorat. Lily itse osaksi häntä sääli, osaksi oli kärsimätön, että tämä niin mielellään tyytyi huonoon osaansa. Se näytti Lilystä, samoin kuin hänen äidistäänkin, olevan typeryyden merkki. Ja oli hetkiä, jolloin hän, tietoisena omasta kyvystään olla ja esiintyä täydellisesti tilaisuuden mukaan, melkein tunsi, että toiset neitoset olivat tahallaan jokapäiväisiä ja häntä alempana. Totta totisesti ei kenenkään tarvitse osoittaa sellaista tyytyväisyyttä osaansa kuin mikä tuli ilmi Gerty Farishin puvun värissä ja hänen hattunsa kuosissa: on ehkä yhtä typerää osoittaa vaatteillaan tietävänsä, että on ruma, kuin siten ilmaista luulevansa, että on kaunis.
Koska kohtalo oli määrännyt Gertyn köyhäksi ja rumaksi, niin oli viisasta, että hän turvautui hyväntekeväisyys- ja sinfoniakonsertteihin. Mutta oli jotain suututtavaa siinä hänen väitteessään, ettei elämä vaatinut korkeampia nautintoja ja että vaatimatonkin elämä tarjoaa yhtä paljon mielenkiintoista ja jännittävää kuin Van Osburghien loistelias elämä. Tänään ei hänen ihastuksensa kuitenkaan ärsyttänyt Lilyä. Se näytti vain tuovan paremmin esille hänen oman erikoisuutensa ja antavan hänen elämismuodolleen korkealle tähtäävän, laajan leiman.
"Mennään vilkaisemaan lahjoja, ennenkuin kukaan muu lähtee ruokasalista!" kuiskasi Miss Farish tarttuen ystävättärensä käsikoukkuun. Hänelle oli ominaista, että hän osoitti tunteellista ja epäitsekästä mielenkiintoa häiden kaikkiin ykstyisseikkoihin: hän oli sitä ihmislajia, että hän piti nenäliinansa valmiina koko vihkimistoimituksen ajan ja lähti hääkakkurasia kädessä.