Selden kiitti häntä, mutta sanoi olevansa kutsuttu muuanne.
"Hitto vieköön, minusta tuntuu, että kaupungin joka mies on kutsuttu muuanne. Minä saan pitää klubin omissa hoteissani. Tiedäthän, millaista minun elämäni on tänä talvena, saan harhailla ympäri tyhjää taloa. Vaimoni aikoi tulla tänään kaupunkiin, mutta sikseen se taas jäi, ja miten miehisenä miehenä syöt yksin päivällistä huoneessa, joka on peilien peittämä ja jossa on vain Harvey-kastikeastia sivupöydällä? Sanon sinulle, Lawrence, jätä muuanne menosi ja sääli minua — on helkkarin ikävää syödä yksin eikä täällä ole ketään muita kuin tuo teeskentelevä Wetherall-aasi."
"Kovasti ikävää, Gus, mutta en voi jäädä."
Pois kääntyessään Selden huomasi tumman hehkun Trenorin kasvoilla, epämiellyttävän kosteuden hänen ihmeen valkoisella otsallaan, hänen jalokivillä koristetut sormuksensa uurtivat syvän vaon hänen lihaviin punaisiin sormiinsa. Totisesti oli eläin hänessä silmiinpistävä — lasin pohjalla löytyvä eläin. Ja hän oli kuullut mainittavan tämän miehen nimeä Lilyn nimen rinnalla. Uh — tuo ajatus saattoi hänet voimaan pahoin; koko kotimatkan näki hän mielessään Trenorin lihavat poimuiset kädet.
Hänen pöydällään oli kirje: Lily oli lähettänyt sen hänen huoneeseensa. Hän tiesi, mitä se sisälsi, ennenkuin hän murti sinetin — harmaan sinetin, jossa oli kirjoitus. Toiselle puolen! kulkevan laivan alla. Niin, Selden tahtoi ottaa hänet toiselle puolen rumuutta, ilkeyttä, pikkumaisuutta ja sielun kuihtumista.
Gertyn pieni vierashuone säteili tervetuliaisiksi, kun Selden astui sinne. Sen vaatimattomat "efektit" puhuivat Seldenille juuri silloin hänen korvilleen suloisinta kieltä. On hämmästyttävää, miten vähän merkitsevät ahtaat seinät ja sisustus, kun sielun ovet ovat avautuneet. Gerty säteili myöskin tai näytti ainakin hillityn kirkastuneelta. Pienessä päivällispöydässä (ja tässäkin vaikutukset olivat ihmeellisiä) Selden sanoi hänelle, että hänen pitäisi mennä naimisiin — Selden oli sillä tuulella, että hän olisi toimittanut kaikki ihmiset yhteen. Oliko Gerty valmistanut omin käsin jälkiruoan? Oli synti pitää sellaisia lahjoja itseään varten. Hän mietti ylpeillen, että Lily saattoi laittaa kuntoon omat hattunsa — niin hän oli kertonut hänelle heidän ollessaan kävelyretkellä Bellomontissa.
Selden ei puhunut Lilystä ennenkuin päivällisen jälkeen. Aterian aikana hän piti puhetta emännän kanssa, joka, tuntien imartelua siitä, että oli huomion keskipisteenä, oli yhtä punertava kuin kynttilävarjostimet, jotka hän oli tehnyt tilaisuutta varten. Selden osoitti erikoista mielenkiintoa hänen talousjärjestelyitänsä kohtaan: lausui tunnustuksensa hänen kekseliäisyydestään käyttää hyväkseen pienintäkin alaa asunnostaan, kysyi, mitä hänen palvelijansa hommasi iltapäivisin, sai kuulla, miten voi nopeasti valmistaa herkullisen päivällisen ja huomautti rasituksesta, minkä suuri asunto tuottaa.
Heidän ollessaan jälleen vierashuoneessa ja Gertyn laittaessa kahvia ja kaataessa sitä isoäitinsä munankuorenmuotoisiin kuppeihin, kirkastui Seldenin silmä, kun hän siinä nojasi taaksepäin ja nautti lämpimästä tuoksusta, huomatessaan Miss Bartin uuden valokuvan, ja toivottu keskusteluaineen siirtyminen kävi kuin itsestään. Valokuva oli kyllä hyvä — mutta toista oli nähdä häntä sellaisena kuin hän oli eilen illalla! Gerty oli yhtä mieltä — hän ei ollut ollut koskaan niin säteilevän kaunis. Mutta saattoiko valokuvaus kuvata sellaista valoa. Hänen kasvoissaan oli ollut jotakin uutta — jotakin erilaista. Niin, Seldenkin oli yhtä mieltä, että niissä oli ollut jotakin erilaista. Kahvi oli niin erinomaista, että hän pyysi toisen kupin: se oli toista kuin klubin sumppivesi! Voi sinuas poikamiesparkaa persoonattomine klubiruokinesi, johon tuo vaihtelua yhtä persoonaton päivälliskutsujen ruokakomento!
Mies, joka elää vuokralaiselämää, kadottaa parhaan osan elämästään — Gerty kuvitteli Seldenin yksinäistä mautonta ateriaa ja tunsi ohivilahtavaa sääliä tuota miestä kohtaan… Mutta tämä palasi jälleen Lilyyn — ja yhä uudestaan ja uudestaan hän palasi häneen, kysellen, tehden arveluja, ohjaten Gertyä, houkutellen esille hänen sisimmätkin ajatuksensa ystävästään.
Aluksi Gerty tyhjensi itsensä ilman mitään rajoituksia, onnellisena tästä heidän sympatiojensa täydellisestä yhtymisestä. Se että Selden ymmärsi Lilyä, auttoi vahvistamaan hänen omaa uskoansa ystävättäreensä. He olivat yhtä mieltä, ettei Lilyllä ollut ollut onnea. Gerty mainitsi esimerkkinä hänen jalomielisyyden puuskansa — hänen levottomuutensa ja tyytymättömyytensä. Se seikka, ettei hänen elämänsä ollut koskaan tyydyttänyt häntä, todisti, että hän oli tarkoitettu parempaa varten. Hän olisi voinut mennä useammankin kerran naimisiin — sovinnaisiin rikkaisiin naimisiin, jota hänet oli opetettu pitämään olemassaolon ainoana päämääränä — mutta kun sopiva tilaisuus tuli, niin hän oli aina peräytynyt siitä. Percy Gryce oli esimerkiksi ollut rakastunut häneen — jokainen Bellomontissa oli otaksunut heidän olevan kihloissa, ja heidän eronsa oli käsittämätöntä. Tämä Gryce-juttu sopi liian hyvin yhteen Seldenin mielen kanssa ollakseen heti tarttumatta siihen. Olisiko todellakin tapahtunut ero — ja hän ihmetteli nyt, että hän oli sitä koskaan epäillyt! — sillä hänellä oli salaisuuden avain hallussaan, ja Bellomontin rinteitä valaisi ei tällä kertaa auringonlasku, vaan päivänkoitto. Hän se oli epäröinyt ja ollut ottamatta vaaria sopivasta tilaisuudesta — ja ilo, joka lämmitti nyt hänen rintaansa, olisi varmaankin ollut tuttu tunne, jos hän olisi tarttunut siihen sen ensimmäisellä pakoretkellä.