"Niin, se oli eloisaa lukemista", sanoi Mr. Ned Van Alstyne, sivellen viiksiään peittääkseen siten hymyään. "Tietenkään en osta mokomaa moskaa, jotkut veijarit näyttivät sen minulle — mutta olen ennenkin kuullut noita juttuja. Kun nainen on niin hyväntahtoinen kuin hän, niin on parempi, että hän menee naimisiin; sitten ei tehdä enää kyselyjä. Meidän vaillinaisesti järjestetyssä yhteiskunnassamme ei ole ainakaan toistaiseksi ymmärtämystä nuorelle naiselle, joka vaatii avioliiton etuoikeuksia tunnustamatta sen velvollisuuksia."
"Hyvä, ymmärrän, että Lily ei niitä tunnusta Mr. Rosedaleen nähden", sanoi rouva Fisher naurahtaen.
"Rosedale — taivas varjelkoon!" huudahti Van Alstyne pudottaen silmälasinsa. "Stepney, se on sinun syysi, että tuo elukka pääsi meidän seuraamme."
"No, hitto vieköön, tiedäthän, ettemme naita Rosedalea sukuumme", vastusteli Stepney veltosti; mutta hänen vaimonsa, joka täydessä loistossaan istui huoneen toisella puolella, tukkesi hänen suunsa tuolla arvostelevalla mietelmällä: "Lilyn asemassa on erehdys pitää lippua liian korkealla."
"Rosedalekin on kuulemma äskettäin säikähtänyt puheista", huomautti rouva Fisher; "mutta Miss Bartin näkeminen eilen illalla saattoi hänen päänsä pyörälle. Mitä luulette hänen sanoneen Miss Bartin tableaun jälkeen? 'Hyvä Jumala, rouva Fisher, jos saisin Paul Morpethin maalaamaan hänet sellaisena, niin maalaus tuottaisi sata prosenttia kymmenessä vuodessa.'"
"Mutta Herran nimessä — missä Miss Bart nyt on?" huudahti Van
Alstyne, asettaen silmälasejaan jälleen nenälleen.
"Hän livahti tiehensä, kun te laitoitte tuutinkia. Mihin hän oikein mahtoi mennä? Mitä tänä iltana on? En ole kuullut mistään."
"Oh, ei mitään kutsuja luullakseni", sanoi eräs kokematon nuori Farish, joka oli tullut myöhään. "Saatoin hänet vaunuihin tänne tullessani, ja hän mainitsi ajurille Trenorien osoitteen."
"Trenorien?" huudahti rouva Stepney. "Mitä? Talohan on suljettu —
Judy soitti minulle Bellemontista tänä iltana."
"Soittiko? Sepä on kummallista. Olen varma siitä, etten erehtynyt. No, nyt yskän ymmärrän, Trenor on kotona, jotenkuten — minä — no niin — seikka on se, että minun on mahdoton muistaa numeroita", koetti hän sotkea puheensa saadessaan varoittavan töytäyksen vierustoverinsa jalasta ja herättäen hymyä ympäri huonetta.