Osvald. Kuu saa valita, miks'ei? Ja enhän minä sitä tahdo ainoastaan itseäni varten. Minä tahdon pitää kestejä, aina nähdä vieraita talossa —
Willmar. Ja sen vuoksi nait sinä?
Osvald. Tietty se. Mutta tuo vaatii taas koko joukon hyviä avuja rouvalta. Sievä, siistikäs käytösparsi, korkeamman seura-elämän mieluisat tavat. Tämä on salongia varten, vaan kyökin tarpeeksi huolenpitoa ja kokemusta. Ruokaa hänen täytyy osata keittää, ja ymmärtää omin neuvoin toimeen tulla; sillä minä en tiedä mitään miehelle hirmuisempaa, kuin että hän odottamatta vieraita rualle tuotuaan näkee viheliäisen päivällisen edessänsä ja saa alkajaisiksi katsella rouvan hämmentynyttä naamaa sekä päättäjäisiksi kuulla akan-toreita.
Willmar. Mutta tämä on kaikki vieraita varten, jos itseksenne olette —
Osvald. Hyvää ruokaa silloinkin, tohtori, sillä huono perheen-ruoka kentiesi kyllästyttäisi minun koto-oloon, vieläpä vaimoonkin. Jos nyt ateria on näyttänyt, että rouva tuntee kokkikirjansa, täytyy hänen haastelonsa osottaa, että hän myöskin on perehtynyt kirjallisuudessamme. En minä mitään oppinutta tahdo, mutta välttämätöintä on, että hän on runouttamme älyllä lukenut, jonka lisäksi hänen on Englannin, Ranskan ja Italian kieltä osaaminen, jos ulkomaalaisia tulee luoksemme tai jos matkustamme.
Willmar. Sinä et siis vaimonkaan kanssa kotona viihdy? —
Osvald. Hyvä jumala, otanhan minä hänen kanssani. Nyt olen, luullakseni, jotenkin päähän pääsnyt.
Willmar. Joko nyt? Kovin vähiinpä sinä tyydytkin?
Osvald. Eikö niin? Ja kuitenkin, tohtori, jos löydätte minulle vaimon, jossa kaikki nämät avut ovat, totisesti minä nain hänen.
Willmar. Entä jos ottaisin sanoistasi kiinni.