VIIDES LUKU.
Uusi Salomo.
Varhain aamulla seuraavana päivänä vei Mansur poikansa kylpylaitokseen ja puetti hänet niin kuin hänen uusi säätynsä vaati. Raitainen, heleävärinen silkkitakki, avara kauhtana pehmeimmästä ja hienoimmasta verasta, valkoinen kirjailtu lakki, jonka ympärille musliininen turbaani oli käärittynä, tämmöinen oli se pönäkkä asu minkä Djeddahin taitavin räätäli toi Omarille. Tässä puvussa egyptiläisen kasvot näyttivät vielä jäykemmiltä ja hänen ihonsa vielä mustemmalta kuin tavallisesti. Räätäli oli kumminkin toista mieltä; hän ei osannut kyllin kiittää Omarin suloista näköä ja surkutteli suuresti niitä kaupungin naisia jotka taitaisivat välinpitämättömästi nähdä noita kasvoja, täyttä kuuta kauniimpia. Kun ei ollut enää mitään tähteinä eilisen päivän beduiinista, laitettiin aamiainen ja tarjottiin sorbettia, jonka perästä, sittenkun vanha Mansur vielä oli antanut muutamia isällisiä neuvoja, Omar istui hevos-aasin selkään ja, nöyrästi pysyen muutamia askelia jäljempänä isäänsä, lähti hänen kanssansa basaariin.
Egyptiläinen vei poikansa erääsen kauppapuotiin joka, niinkuin kaikki muutkin, oli ahdas, mutta täynnä kalliita tavaroita. Indian saaleja, Kiinan silkki- ja kultakirja-vaatetta (brokaadia), Bassoran mattoja, jataganneja siseleeratuissa hopeatupeissa, ambra-munstykkisiä ja rubiineilla istutettuja piippuja, rukousnauhoja mustasta korallista, kaularihmoja sekiineistä ja helmistä, — sanalla sanoen kaikkea mikä viekoittelee naisia ja köyhyttää miehiä oli tässä tavaramakasiinassa. Puodin eteen oli tehty kivinen korkopaikka; Mansur istui tyynylle, jalat ristiin, ja sytytti piippunsa. Omar otti rukousnauhansa ja alkoi, huolimatta katsahtaakaan väkijoukkoon, ääneen lukea rukouksiansa. Tällä nuorukaisella oli vanhuksen viisaus.
Päällysmiehensä nähtyään kauppamiehet nousivat istuimiltaan ja menivät kaikki hänen luoksensa fattah'iansa lukemaan ja hyvää huomenta hänelle toivottamaan. Kaikki katselivat hämmästyksellä äskentullutta, ja itsekukin kysyi kuiskien viereiseltään kuka tuo muukalainen oli. Oliko hän sukulainen egyptiläiselle? Oliko hän nuori orja, komeaan pukuun laitettu ostajia houkuttelemaan? Mansur huusi isolla äänellä sheikin luoksensa ja sanoi, osottaen Omaria:
— Tässä näet minun poikani, kauppakumppanini ja liikkeeni jatkajan.
— Sinun poikasi! sanoi sheiki. Kuka on kuullut mainittavankaan että rikkaalla Mansurilla on perillinen?
— Minä olen tahtonut pitää häntä poissa pahan silmän vaikutuksesta, sanoi ukko; siinä syy minkä tähden olen salaa kasvatuttanut häntä kaukana täältä. Tarkoitukseni oli ensin etten esittäisikään häntä teille ennenkuin hänen kävisi partaansa kouriminen; mutta minä alan vanhata, odotus on käynyt minulle ikäväksi ja minä aion tänäpänä, teidän luvallanne, asettaa hänet omaksensa basarissa, että hän teiltä oppisi myönnin ja oston taidon.
— Mansur on aina viisas, vastasivat kauppiaat, ja kaikki riensivät onnittelemaan isää tämmöisen pojan vuoksi. "Allah," huusivat he, "varjelkoon sekä runkoa että oksaa!"
Näiden onnentoivotusten ohessa, jotka tietysti himartelivat egyptiläisen ylpeyttä, otti sheiki puhuakseen: