Hänen viisautensa oli yhtä suuri kuin hänen pöyhkeilemättömyytensä. Pashasta aina tullitarkastajaan asti, ei ollut Djeddahissa yhtään virkamiestä, ei ylhäisempää eikä alhaisempaa, jonka lempiorjaa Omar ei tuntenut. Hänestä ei ollut mieluista antaa ja hän kertoi usein noita koraanin sanoja, että tuhlaajat ovat saatanan veljiä; mutta hän ymmärsi avata kätensä kun tarvittiin, eikä koskaan kukaan katunut apua jonka oli tehnyt tälle kunnon miehelle. Pashat seurasivat tiheään toisiansa Djeddahissa; turkkilaisen käsi on raskas ja rikkaimpain kauppiasten täytyy usein maksaa lunnaita. Mansurin poika oli ainoa joka pääsi näistä lainoista joita ei koskaan maksettu. Kahdeksassa päivässä oli hänestä, tavalla tahi toisella, tullut uuden pashan ystävä, vieläpä hänen pankkiirinsakin; myrsky joka oli uhannut häntä ärjähti aina muiden pään päälle eikä hänen. Myös oli hän kaikkein ammattiveljiensä kateuden ja kummastuksen esineenä.
Tuli kumminkin päivä jona hänen tähtensä peittyi pilveen; eräs pasha, joka kolmessa kuukaudessa kovin nähtävällä tavalla oli koonnut näppärän omaisuuden, kutsuttiin takaisin Konstantinopeliin; hänen jälkeisensä oli saanut käskyn olla rehellinen mies; tahdottiin kaiken mokomin olla mieliksi ranskalaisille, joita kovaksi onneksi tarvittiin ja jotka silloin nostivat suurta huhua itsestänsä. Turkkilainen kuin oli, uusi pasha hyvin hyvästi tiesi kuinka ylemmässä paikassa suosioon päästään. Päivällä tulonsa jälkeen otti hän valepuvun päällensä ja teki itse ostoja Djeddahin etevimmiltä leipureilta ja teurastajilta. Torin katsastajalla oli edeltäkäsin tieto tästä päätöksestä; hän odotti kadulla painomittoineen ja palvelijoineen, ja väestön nähden nyt punnittiin mitä pasha vastikään oli ostanut. Olipa kaksi unssia vaille kahdestatoista naulasta leipää ja yksi unssi lihaa vankasta lampaanpuoliskosta. Rikos oli silminnähtävä ja oikeus ei itseään odotuttanut. Pasha nuhteli ja torui kovasti noita kataloita jotka lihoittivat heitänsä kansan hiellä; oikeutetussa vihassaan ei hän edes kuunnellut mitä he puolustuksekseen sanoivat. Hän antoi omain silmäinsä edessä riisua, köyttää ja hosua heitä, jonka tehtyä, hänen käskystään, leipuri naulattiin korvasta puotinsa oveen ja lahtari sidottiin moskean akkunaan kiini, sittenkun hänen nenänsä läpi oli pistetty rautalanka jossa hänen varastamansa lihapalanen rippui. Ei ole sitä häväistyksen laatua jolla ei väkijoukko herjannut noita kahta onnetonta, mutta koko kaupungissa viritettiin kiitosvirsiä uuden pashan kunniaksi. Häntä kutsuttiin kansan ystäväksi, suureksi lainkäyttäjäksi, uudeksi Harun-al-Rashidiksi, ja maine tästä jalomielisestä teosta tunki, sittenkun se oli sulttaanin korvia riemastuttanut, aina länsimaihinkin asti, uskottomia siellä hämmästyttämään.
Vielä samana iltana vuokrasivat muutamat kauppiaat aluksen Egyptiin. He olivat yhtäkkiä tulleet tietämään että heidän läsnäolonsa Kairossa oli välttämättömästi tarpeen. Kaukana siitä että yleinen pelko olis Omariinkin tarttunut, tämä vaan itsekseen naurahteli: "Hyve," ajatteli hän, "on tavara jolla ei ole kurssia markkinoilla; myös on se tarvittaissa kalliisti maksettava;" jonka perästä hän lähti basaariin, kohtasi siellä pashan sihteerin, kutsui tämän istumaan puotiinsa ja ojensi hänelle erehyksestä piipun jonka hän oli aikonut sulttaanille.
— Tehdä kansalle oikeutta on aina vika, sanoi Omar sihteerille; jos se kerta vaan on pahoihin tapoihin totutettu, se alkaa kopeilla. Tämä on suurten toimintoasiain turma.
Sihteeri katseli kaunista piippuaan ja ajatteli että olipa tuo Omar älykäs mies.
Egyptiläinen sai vaan liiaksi oikeutta. Ensimmäisenä toripäivänä huomattiin yleinen mielten kuohu kaupungissa. Jyväin hinta oli noussut kymmenen piasteria ja pahansuovat ihmiset väittivät sitä Omarin syyksi, joka oli pannut allensa kaiken jyvävaraston. Väestö oli kiukustunut ja erittäinkin oli kaksi miestä jotka ylen kiivaasti puhuivat tästä asiasta: toinen oli tuo teurastaja jolta nenä oli puhki pistetty, toinen leipuri jolla ei ollut enää kuin yksi korva. Eilispäivän varkaista oli tullut päivänsankarit; heitä surkuteltiin marttyreinä, ja jota kovemmasti he huusivat, sitä enemmin heidän hyveitään ylistettiin.
Tuumista toimeen on yhteisessä kansassa yksi askel vaan. Jo oltiin koettamassa lyödä Omarin kartanon portteja sisään, kun poliisin päällysmies tuli sotamiesten kanssa noutamaan kauppiasta ja pashan eteen viemään. Omar otti oikeuden palvelijan helposti ymmärrettävällä mielenliikutuksella vastaan ja suuteli hänen kättänsä innolla semmoisella ettei enää olis luullut hänen saavankaan huuliaan siitä erilleen. Mutta poliisin päällysmies nykäsi nyrkkinsä äkisti pois ja pisti sen vyöhönsä, ikäänkuin pahantekijän suun-anto olis sen saastuttanut. Kuitenkaan ei hän mitenkään pahoin pidellyt eikä haukkunut Mansurin poikaa, joukon suureksi harmiksi, joka harrastaa oikeutta eikä ensinkään pahastu jos syytetty kerrassa muserretaan, olletikin jos hän on rikas. Päinvastoin kuultiin poliisin päällysmiehen kehoittavan vankia luottamaan kuvernöörin oikeudentekoon. "Mitä on kirjoitettu se on kirjoitettu," vastasi egyptiläinen, antaen pallosen toisensa perään rukousnauhassaan livahtaa sormiensa välitse.
Palatsin portit olivat auki, väestö hyömäsi kartanolle, jossa pasha istui yksitotisena ja liikahtamattomana, käden viittauksilla asetellen tuota kuohuista mielenkiihkoa. Molemmat syyttäjät saivat astua esille; kuvernööri käski heidän puhua pelkäämättä: "Oikeus kaikille," sanoi hän kovalla äänellä, "se on minun velvollisuuteni. Ei yhdelläkään varkaalla, olkoon rikas tahi köyhä, ole minulta armoa odotettavana."
— Jumala on suuri ja pasha on oikeudenpitäväinen, kiljui joukko.
Nyt vietiin tuomioistuimen eteen neljä hätäilevää kauppiasta, jotka kaikki suutelivat koraania ja vannoivat että Omar oli ostanut heiltä kaikki Egyptistä tulleet jyvät.