— Lakeudella tuolla takana on valkeita telttiä; ne eivät ole beduiineja, ne ovat arnauteja Djeddahista. Heitä on paljo ja he odottavat meitä; meidät on petetty. Mutta vähäpä siitä. Me myömme henkemme kalliimmasta kuin he tahtovatkaan maksaa. Eteenpäin, poikani! Tee velvollisuutesi.
Ja kutsuen luoksensa kuusi urhoollisinta, viritti raajarikko pyssynsä ja lähti jälleen kukkulalle.
Abdallahin juuri tullessa kolonnan etupäähän, nähtiin valkoista savua tupruavan eräästä kalliosta; kuultiin luodin vinkasevan ja yksi kameeli suistui kenttään. Ylen suuri hämmennys nousi heti karavaanissa; kameelit alkoivat tungeksia ja pakkauta toisiaan vasten, ajajat pakenivat jälkijoukkoon, ratsastajat riensivät etupäähän. Olis luullut näkevänsä metsän jota myrsky huiskutti. Kameelien vaikeroiva ääni, hevosten hirnunta sekausi ihmisten kiljunaan; oli ryske ja räiske kuin ukonpilven purkautessa. Tämän ensimmäisen häiriön kestäessä hyökkäsi pivollinen rosvoja, jotka punaisista jakuistaan, valkoisista housuistaan ja leveistä vöistään tunnettiin arnauteiksi, palankiinia kohti ja sitten ajoi sitä edellään suurella voittohuudolla. Turhaa oli Abdallahin ja hänen urhoollisten kumppaneinsa yritys ottaa sitä takaisin: kallioiden takana piilevät tiraljöörit ottivat heitä vastaan hyvästi tähdätyillä laukauksilla. Kolmasti karkasi nuori päällikkö näkymättömiä vihollisiaan kohti, kolmasti täytyi hänen palata kuula-tuiskulla saatettuna, ja sillä aikaa hänen miehiään kaatui yleensä hänen ympärillään.
Abdallah kuohui vihan vimmaa; hänen vierellään ja yhtä innoistuneena kuin hänkään ratsasti Omar, joka vimmoissaan raasti vaatteitaan, — Omar jonka intohimo oli saattanut unhottamaan tavallisen varovaisuutensa ja joka nyt vaan ajatteli ryövättyä kultaansa.
— Eteenpäin, veljeni, eteenpäin! huusi hän.
Kumpikin kokosi ratsastajansa tehdäkseen viimeisen yrityksen, kun kuultiin vilkas ampuminen kunnaalta päin. Arnautit olivat pitäneet tuumansa tietämättä mitään vanhasta Hafizista, joka nyt karkasi heitä kohti ja armahtamatta ampui heitä kuoliaaksi.
Sittenkun tie näin oli raivattu, riensivät molemmat veljekset sitä myöten, raajarikko etunenässä.
— Hiljaa, poikani, huusi hän Abdallahille, säästä hevostasi, meillä on hyvää aikaa.
— Missä Leila on, eno! He veivät hänet, hän on hukassa.
— Vanha narri, sanoi Omar, luuletko tuon rosvojoukon meitä odottavan?
Kaksikymmentä duroa sille joka ampuu dromedaarin!