— Hyvästi, veljeni, sanoi Abdallah, ojentaen kätensä Omarille; pidä muukalaista tarkoin silmällä; jos et kahden päivän perästä näe minua palanneena, niin sano sheriffille että tein velvollisuuteni. Sano myöskin äitilleni ettei hänen tule murehtia minua.
Ja katsomatta kertaakaan taaksensa lähti Jussufin poika erämaahan painumaan, Hafizin kanssa, joka päästi hänen kauhtanansa hakasista ja sen sijaan heitti kameelin-ajajan karkean kaapun hänen hartiolleen.
— Ei leijonan, vaan ketun nahkaa me nyt tarvitsemme, sanoi hän nauraen.
Omar seurasi heitä silmillään, ja nähdessään heidän katoavan etäälle ajatteli hän: Olisipa hyvä asia, jos eivät tulisikaan takaisin. Sheriffi antaa minulle paremman hinnan kuin tämän nuoren hullupään. Ei ole helppo soaista silmiä hulluilta, jotka eivät ota tuumitellakseen. Ei, toista ovat semmoiset jotka aprikoivat ja harkitsevat; heitä käy milloin tahansa ostaminen; heidän viisautensa antaa heidät meille aina puolesta hinnasta.
Ratsastaessaan enon kanssa kuuli Abdallah takanansa kameelin-ajajain kiljumisen ja liikkeelle lähtevän karavaanin jytäkän. Kaikesta mitä hän rakasti hän nyt luopui tuon tuntemattoman lapsen tähden. Useammin kuin kerran tahtoi hän silmätä taaksensa, mutta ei rohjennut kestää enon katsantoa, joka, pitäen häntä alinomaa silmällä, näytti näkevän hänen sielunsa pohjaan asti. Viimeisen rymyn kadottua tuolla etäällä, Abdallah vasten tahtoansa seisahtui. Harama kääntyi taapäin turpa koholla, ikäänkuin rientääkseen takaisin ystäväinsä luoksi. Hafiz laski kätensä nuorukaisen olalle ja sanoi: "Poikani, tiesi on edessäsi."
SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Sulttaanitar.
Tunnin ajan ratsastettua saatiin arnautien teltit näkyviin, joita tähän asti maan epätasaisuus oli estänyt näkemästä. Leirin ympärillä oli pensaikko, jossa hevoset kävivät irtaimina laitumella.
— Jääkäämme tähän, sanoi Hafiz, ratsastaen erään kallion juurelle, jonka huippua ilta-auringon viimeiset säteet vielä kultasivat; meillä on vielä kuusi tuntia aikaa.
Hevoset lieattua, raajarikko rupesi kuivia oksia keräämään ja teki niistä vähäisiä halkokimppuja, joihin pisti ruutipatrooneja ja pumpulitukkuja. Työnsä lopetettuaan otti hän satulapussista kappaleen kuivattua lihaa ja kourallisen daadeleita, söi näitä keveäksi atriakseen, sytytti sitten piippunsa ja istui huoleti tupakoitsemaan.