Nämät sanat lausuttuaan tähtein-ennustaja kumarsi jättääkseen hyvästiä
Mansurille, joka kumminkin tarttui häntä kaapuun ja pidätti häntä.
— Onko mitään muuta jota tahdot kysyä minulta? sanoi dervishi, tarkasti katsellen egyptiläistä.
— On, vastasi kauppias, mutta minä en rohkene puhua. Kuitenkin sinä näytät olevan minun ystäväni, ja koska poikani etu on kysymyksessä, tottapa annat isän heikkouden anteeksi. Tottapa mies noin viisas kuin sinä, joka ymmärrät mitä tähdet merkitsevät, on ulotuttanut tiedonhalunsa vieläkin edemmäksi. Sanotaan ihmisiä löytyvän, jotka tutkimuksillaan tiedon perään ovat onnistuneet keksimään Jumalan suuren nimen, tuon nimen joka vaan on ilmoitettu patriarkoille ja profeetalle (olkoon hän siunattu!), tuon nimen jonka paljaalla lausumisella kuolleita herätetään ja eläviä tomuksi muutetaan, tuon nimen joka panee maailman perustukset tärisemään, joka lannistaa helvetin vallat, vieläpä itse Eblis'inkin, tottelemaan kuin orja. Tunnetko sattumoisiin jonkun noista ylämaailman hengistä ja luuletko hänen kieltäyvän tekemästä erästä apua miehelle, jolla ei ole sitä mainetta että on kiittämätön?
— Sinä olet juuri viisaus itse, vastasi tähtein-ennustaja masennetulla äänellä, astuen likemmä kauppiasta; sinuun käy luottaminen; mutta sanat ovat paljasta lörpötystä, ja kauniimmat lupaukset ovat kuin unennäköjä, jotka jo aamulla ovat olleet ja menneet.
Mansur ei vastannut, vaan sen sijaan pisti oikean kätensä dervishin pitkään takinhihaan ja pani yhden sormistaan ennustajan käteen.
— Yksi kukkaro,[8] vastasi tämä ylenkatseellisesti liikahtaen, — se on juuri minkä kameeli maksaa. Ketä luulet niin mielettömäksi että henkensä uhalla vaivaa saatanata niin vähällä palkalla?
Egyptiläinen oikasi vielä yhden sormen, katsellen ennustajaa, jonka kasvot osoittivat kylmää välinpitämättömyyttä; vähän aikaa ääneti oltuaan veti hän syvän huokauksen ja oikasi vielä yhden.
— Kolme kukkaroa, sanoi ennustaja, se on orjan ja epäuskoisen hinta.
Mahomettiläisen sielu ei tyydykään niin halpaan hintaan. Erotkaamme,
Mansur, ja unhottakaamme ne varomattomat sanat jotka lausuit.
— Älä luovu minusta! huudahti kauppias, tarttuen dervishiä käsivarteen. Viisi kukkaroa on suuri summa, ja siinä on kaikki minkä saatan tarjota. Jos niin tarvitaan, annan sieluni kaupantekijäisiksi; yhteinen vaaramme on takauksena vaitiolostani.
— No niin, anna tänne ne viisi kukkaroa, vastasi velho, ystävyyteni sinuun saa täyttää mitä puuttuu. Minä tunnustan heikkouteni: en ole saattanut nähdä sinua tuntematta minuani vedetyksi sinun puoleesi. Kunpa vaan tämä löyhämielisyyteni ei tulis minulle kovin paljon maksamaan!