— Kuinka heikkoja nuot naiset ovat! huudahti profeetan jälkeläinen. Koraani on totisesti oikeassa kun käskee meitä anteeksi antamaan, meitä, jotka olemme saaneet voiman ja ymmärryksen osaksemme. Tuo Fatiman luulevaisuus käy siis miltei hulluudeksi; minä häpeäisin itseäni, jos antaisin sille myöten; mutta minulle kelpaa näyttää hänelle, ettei mikään ole mahdotonta minun vallalleni eikä rakkaudelleni. Mene ja nouda tänne Leila ja sano sulttaanittarelle että hänen kilpailijansa luopuu haaremista eikä ikänä enää laske jalkaansa sen kynnyksen sisälle. Se on minun tahtoni. Minä odotan sitä toteltavaksi.
Sheriffi kääntyi nyt beduiinien puoleen ja sanoi koroitetulla äänellä:
— Ystäväni, minä otan teidät menetyslaatuni tuomareiksi. Mitä tulee minun tehdä tuon egyptiläisen naisen kanssa, jonka olette tuoneet tänne? Kunnioituksesta itseäni kohtaan minä en saata ottaa häntä vaimoksi; kunnioituksesta pashaa kohtaan minä en saata pidättää häntä tänne orjaksi. Kuulkaa siis mitä ehdotan: Jos teissä on joku joka tahtoo naida tämän muukalaisen, niin minä annan hänelle soveliaat myötäjäiset; jos ei, niin minä naitan hänet jollekin rikkaalle kauppiaalle Mekkassa tahi Medinassa.
— Jumala on suuri! huudahti Jussufin poika, ja kävi Hafizia käsivarteen. Emme tarvitsekaan enää hakea nelilehtistä apilata; hän on siellä, hän on minun, minä olen löytänyt onneni.
— Rohkeutta, poikani, sanoi raajarikko; sitä tarvitaan onnessakin. En luule, lisäsi hän, kääntyen sheriffin puoleen, että välttämättömästi täytyy mennä Mekkaan asti saamaan egyptiläistä naisorjaasi hyvästi naitetuksi. Jos hän ei tarvitse mitään muuta kuin puolisoa, niin on sinulla tässä mies joka ei suvun, ei tavaran eikä sydämen puolesta ole ketään halvempi.
— Vallitsija, sanoi Omar, syvään kumartaen sheriffille, minä en olis ikänäni rohjennut nostaa silmiäni minun hoitooni uskottua naista kohti, mutta koska asiat ovat muuttuneet ja sinä suvaitset sen, niin otan luvakseni anoa Leilaa vaimokseni. Hän on ollut pashan orjia, hän on lapsuudestaan tottunut haaremin ylellisyyteen ja mukavuuksiin, hän on aina tähän asti uneksinut loistavaa tulevaisuutta. Kenpä tietää eikö teltti-elämä tulle tuntumaan hänestä kovin ankaralta ja vaivaloiselta; rikkaus on tarve naiselle, joka aina on elänyt palatsissa. Pyydän siis että viisaudessasi antaisit tuon muukalaisen sille meistä, joka tarjoaa suurimmat myötäjäiset; se tulee samalla olemaan viimeinen hyväntahtoisuuden osoitus hänelle, joka saa kiittää sinun hyvyyttäsi kaikesta.
— Se anomus on oikea, sanoi sheriffi; tuokoot tänne egyptiläis-naisen; astukoot vaatijat esiin, minä tahdon kuulla mitä he tarjoavat.
— Eno, sanoi Jussufin poika, minä olen hukassa.
— Jopa viimein, sanoi Omar, on Leila minun.
Kafur katseli molempia veljeksiä ja kiirehti haaremiin.