Matkustus Brasiliassa: Kuvaus luonnosta ja kansoista Brasiliasta

by Edv. A. Vainio

Muutamilla muurahaisilla on erittäin kipeä puru, varsinkin formiga de fogo'lla (Myrmica saevissima Smith), joka elää Amazonivirran seutuvilla. Se pakoittaa ihmisiä jättämään huoneitaan ja kokonaisia kyliäkin, joissa se on saanut vallan, mikä kuitenkin tapahtuu ainoastaan lahoissa rakennuksissa ja huonosti hoidetuissa viljelyksissä. Se on siis ainoastaan huolimattomalle ja veltolle väestölle rasitukseksi. Kipeästi puree myös Ponera gigantea Perty, joka on liki puolitoista tuumaa pitkä, ja jonka puru on vaarallistakin.

Monet muurahaislajit elävät puissa ja kaivavat niiden kuoreen käytäviään. Eräissä pehmytkuorisissa Synanthere'eihin kuuluvissa puissa, joihin kiipesin jäkäliä ottamaan, oli vielä ylemmissä tuoreissa oksissakin kuoren sisässä ääretön joukko kellertäviä muurahaisia. Tococa-nimiset pensaat kasvattavat lehtiruodin ylempään osaan rakkomaisen laajennuksen, johon asettuu pieniä ruskeita muurahaisia (Formica molestans Latr. ja F. nana de Geer) lukuisasti asumaan. Rannoilla kasvavan hennon puun, nimeltä Triplaris americana L., onteloissa oksissa elää lukuisasti pieniä muurahaisia, jotka ovat hyvin vihaisia ja purevat kipeästi. Taittaessani kokoelmiani varten sen oksaa, riensi siitä tiuha lauma muurahaisia käsiini. En selvinnyt niistä muulla tavalla kuin viskaamalla oksa maahan, kunnes muurahaiset sen sisästä olivat lähteneet pois. Arvattavasti ne joko kuivan taittuneen oksan kautta tai kenties tuoreiden pehmeäin vesain läpi tunkeutuvat ydinonteloon. Eciton vastator ja E. erratica kulkevat peitetyissä käytävissä, joita ne matkoillaan sangen lyhyessä ajassa rakentavat. Luonnontutkija Bates kertoo seuranneensa sellaista käytävää 200 askelta. Olen itse nähnyt täänkalttaisten savesta ja hiekasta rakennettujen käytävien jatkenevan maasta puunrunkoja myöten kauas ylös puuhun. Siten kätkettyinä suojelevat muurahaiset itseään vihollisiaan vastaan, sillä useat linnut, nisäkkäät ja hyönteisetkin elävät niistä. Sellaisia muurahais-syöjiä ovat kirskulintuihin kuuluvat Dendrocolaptes lajit, jotka hyppelevät pystyssä asennossa, niinkuin tikat, pitkin puiden runkoja ja oksia, eivätkä koskaan lennä maahan. D. guttatus Licht. on vihertävän ruskea väriltään ja hyvin tavallinen aarniometsissä, jotavastoin D. rufus Princ. Maxim, elää campos-alueen metsiköissä ja on kauniisti punaisen ruskea. Rastaankokoinen Pyriglena domicella Licht. (Drymophila trifasciata Swains.) etsii ahkeraan sekä maasta että puista muurahaisia. Varpuislintujen heimoon kuuluva Tanagra auricapilla Princ. Maxim. (Taehyphonus quadricolor Vieill.) on turmiollinen vihollinen isolle sauba-muurahaiselle. Myöskin vyötäjäinen tatuguacu tai tatucanastra (Dasypus gigas Cuv.), joka on puolikasvaneen sian kokoinen, ja muurahaiskarhu tamanduaguacu (Myrmeoophaga jubata Linn.), joka on suden kokoinen, syövät sekä muurahaisia että termiittejä ja ovat tavallisia Brasiliassa.

Enemmän kiusaa kuin muurahaisista ja vaapsahaisista oli meillä kuitenkin itikoista, kärpäsistä ja puukkiaisista. Pahimmat kaikista ovat pienet kärpäset borrachudos (Simulia pertinax), jotka ovat Lapin pienten mäkäräin (Simulia reptans) kokoisia ja näköisiä, vaan eroavat niistä yksivärisillä jaloilla, jotavastoin mäkäröillä on valkoisen kirjavat jalat. Ne purevat myös samalla tavoin kuin mäkärät, varsinkin korvien taustaa, ja ovat päivällä ja iltasilla ulkona melkein yhtä lukuisia kuin Lapissa. Hispanjalaisista tasavalloista ovat ne tulleet maailman kuuluiksi nimellä mosquitos. Sillä nimityksellä tarkoitetaan kuitenkin useampia eri hyönteislajeja ja myöskin itikoita eli sääskiä (Culex). Näitä jälkimäisiäkin löytyy monenlaatuisia, joista pium niminen on mainion Brasilian tutkijan v. Martiuksen kautta tullut tunnetuksi ja lentelee ainoastaan päivällä ja varsinkin kirkkaalla päivänpaisteella. Se pistää hyvin kipeästi, ja paikkoihin, joissa sen pistoksia on tiuhassa, syntyy monasti myös ajoksia. Yöllä kiusaa makaajaa kirvelevillä pistoksillaan ja häiritsevällä vinkumisellaan toinen itikka-laji, joka kenties on niitä samoja, jotka Amazonivirran luota ovat tunnetut nimellä carapanás (Culex amazonicus Spix ja C. molestus Kollar, y.m.). Ne itikat, jotka Etelä-Brasiliassa häiritsivät yörauhaani, olivat Suomen tavallista itikkaa (Culex pipiens) hiukan isommat ja väriltäänkin siitä vähän eroavia. Paljoa pahempi kiusa on minulla kuitenkin ollut mäkäröistä ja itikoista Lapissa ja Siperiassa, kuin mosquitoista sillä alalla Brasiliaa, jossa matkustin. Edellisissä maissa oli minulle vallan mahdotonta kirjoittaa metsissä muistiinpanojani peittämättä kasvot hunnulla ja kädet hansikkailla, jotavastoin sellainen ei ollut tarpeellista Brasiliassa. Amazonivirran ja sen lisäjokien varsilla ovat mosquitot kuitenkin paljoa tuskallisemmat, kuin Etelä-Brasiliassa. Varsinkin kerrotaan niitä lukuisiksi sellaisten jokien luona, joiden vesi on vaaleaa, jotavastoin Rio Negro ja muut mustavetiset Amazonin lisäjoet ovat kokonaan vapaat carapanoista. Von Martiuksen havaintojen mukaan enentävät myös muutamat rannoilla kasvavat puut kipua niiden pistoksista. Se pieni näppylä, joka syntyy carapanoin pistoksesta, turpoaa isommaksi ja saapi välistä aikaan kuumeentapaisen tilan, jos läheisyydessä on eräitä pensaita tai puita heimoa Euphorbiaceae, varsinkin isoa oassacu-puuta (Hura), jonka myrkyllisellä maitiais-nesteellä Indiaanit pyörryttävät kaloja. Luultavasti kantavat hyönteiset myrkkyä näistä puista iholle, josta se niiden pistoksen kautta leviää vereen.

Samaten kuin muutamilla seuduilla karmeiden ja verta imevien yölepakkojen lukuisuuden vuoksi on mahdoton asua, niin myöskin nämät hyönteiset karkoittavat uudisasukkaat eräiltä aloilta Amazonin luona, varsinkin senkautta että ne ovat karjalle liian kovaksi rasitukseksi ja vähitellen laihduttamalla raavaita kiduttavat ne monasti viimein kuoliaiksi. Maatessa ulkona ja huoneissakin sellaisilla seuduilla, missä mosquitoja on runsaammin, käytetään yleisesti pienen teltan tapaan makaajan yli ripustettuja ohkoisia peitteitä, samankalttaisia kuin ne, jotka Pohjanmaalla Suomessa ovat käytännössä ja siellä tunnetut rankisen nimellä.

Puukkiaisista taas löytyy metsissä ja kedoilla hyvin yleisesti erästä isoa lajia, jota kutsutaan carrapato'ksi (Ixodes americanus L.), ja joka tavallisessa tilassa, eli ennenkuin se on imenyt verta sisäänsä, on noin 3 linjaa pitkä ja 2 leveä ja ruskean litteän levyn muotoinen. Ruohoista ja pensaista se tarttuu ihmiseen ja eläimiin, ja puree hyvin kipeästi. Raavaille on se vaarallinenkin, ja aikoina, jolloin sitä on löytynyt runsaammin, on se paljon tappanut karjaa, synnyttämällä niihin ajoksia. Metsistä palatessani oli minulla aina ensimäisenä työnä tämän carrapato-lajin poimiminen vaatteistani ja ihostani. Tavallisesti löysin niitä puolikymmentä tai kymmenkunnankin, vaikka jo metsässäkin olin nyhtänyt itsestäni yhtä monta. Jos ne ehtivät saada päänsä tungetuksi ihon sisään, joka tapahtuu sangen nopeasti, niin ei se siitä enään helposti irtaudu. Puristamalla hyvin kovasti niiden sitkeää ruumista ja samalla vetämällä sitä hitaasti, saapi ne kuitenkin monasti jo irti, vaan jos ne tuntuvat tarttuneen liian lujasti kiinni, lähteäkseen sillä tavoin eheinä, höltyvät niiden kynnet oitis jos kaataa pisaran viinaa tai väkiviinaa niiden päälle. Tärkeää on nimittäin nyhäistä niitä sillä tavalla etteivät kynnet tai pää jää ihoon, sillä muutoin syntyy ajoksia, jotka voivat tulla vaarallisiksikin. Hyvä on oitis panna sekä tämän että muidenkin metsäsyöpäläisten puremiin jotakin ihoa parantavaa ainetta, välttääkseen märkänäppylöitä, ajettumista tai pitkällistä kihinää, jota ne saavat aikaan. Jotkut käyttävät sitä varten ammoniakkia tai salmiakkia. Hyvällä menestyksellä käytin minä borihappoa, jota minulla aina oli pikkuinen pullo muassa. Sillä hautomalla sain estetyksi ihon pöhöttymistä ampiaisten ja mehiläistenkin pistoksista.

Muassa pitää luonnontutkijalla tropiikeissa myöskin olla, niinkuin sekä Germain'illä että minullakin aina oli, lääkettä myrkyllisten kärmeiden pistoksia vastaan, voidakseen sitä oitis käyttää, kun kärme on purrut. Paraimmaksi lääkkeeksi myrkyllisen kärmeen pistolle ovat Brasilian lääkärit havainneet permanganihappoisen kalion, jota morfini-ruiskulla ruiskutetaan haavaan ja sen kohdalla ihon sisään oitis kun kärme on purrut. Sitä varten täytyy aina kantaa taskussa muassaan morfini-ruisku ja pieni pullo vedessä sulatettua permanganisuolaa. Aikaisemmin olin tämän suolan asemesta pitänyt muassani ammoniakkia, vaan Germain'in kehoituksesta vaihdoin sen permanganisuolaan, jota sain ostaa Queluz'ista.

Lafayette'n luona olevassa Queluz'issa on nimittäin kaksikin apteekkia, vaikka se on ainoastaan vähäpätöinen ja rappiolle joutunut pikkukaupunki, jolla on noin 1,500 asujanta. Siinä on yksi kivitetty pitkä katu, josta molemmille sivuille erkanee säännöttömiä ja huonommin hoidettuja pikkukatuja. Talot ovat pääkadun varrella enimmäkseen kiinni toisissaan, vaan yksikerroksia ja ilman kivijalkaa, sekä ulkonaisesti tilassa, joka osoitti asujanten varattomuutta. Huolellisesti rakennettuja ja hyvässä hoidossa ovat muutamat viralliset rakennukset, joista muistelen huomanneeni vankihuoneen, sotaväen kasarmin ja käräjähuoneen (logares de juizes municipaes lettrados). Kaupungissa on myöskin kaksi kirkkoa, jotka ovat romaaniseen malliin rakennettuja.

Toisen ympärillä on pieni kirkkomaa, jossa löysin muutamia Suomen tavallisista ruohoista, esim. voikukan (Taraxacum officinale) ja ratamon eli rautalehden (Plantago major), joista jälkimäistä Indiaanit nimittävät valkoisten jäljeksi, sillä missä sitä kasvaa, siellä tietää asuneen Eurooppalaisia, joiden muassa se usein seuraa.

Muutoin en kaupungissa löytänyt juuri useita asumusten kasveja, ja yleensä on koko Brasiliassakin kotimainen viljelyspaikkain kasvullisuus paljoa harvalukuisempi ja vähemmin itsenäinen, kuin Euroopan vanhoissa kulttuurimaissa. Brasilia ei vielä ole kylliksi ollut viljelysmaana, ollakseen ehtinyt kehittää itsenäisempää rikkaruohokasvullisuutta. Kuitenkin tavataan myöskin Brasiliassa asuntojen luona sangen erillainen kasvisto kuin asumattomilla seuduilla, vaan useat asuntojen kasveista ovat siellä viljelyksestä karanneita eli metsistyneitä lajeja, joista monet ovat Euroopastakin kotoisin, ja toiset ovat ainoastaan salomaiden kasveja, jotka ovat päässeet suurempaan runsauteen, kadotettuaan useita pahimmista kilpailijoistaan, joiden kanssa niiden täytyi alkuperäisillä kasvupaikoillaan yhäti taistella joka juuren-sijasta. Tavallisimmista asuntojen rikkaruohoista ovat useat sellaisia että ihmisen itsensä täytyy vasten tahtoaan pitää huolta niiden yhtämittaisesta sekä kylvämisestä että myöskin levittämisestä uusiin paikkoihin. Niillä on nimittäin hedelmissä tai kukinnoissa koukkupäisiä karvoja, jotka oitis tarttuvat kiinni vaatteisiin niitä tallatessa tai sivutessa, ja kun ne ovat sosiaaleja tai ryhmissä kasvavia kasveja, niin niitä saapi kiusaan asti ja yhtämittaa vaatteisiinsa. Sellaisia kasveja ovat hernekasvien (Papilionaceae) heimoon kuuluvat Aeschyomene ja Desmodium, joista edellinen tarttuu kiinni nivelisillä paloillaan, jälkimäinen myöskin varsikoillaan, ynnä vielä eräs Etelä-Euroopassakin kasvava pikkuinen heinä, Panicum verticillatum, joka vihneillään tarttuu vaatteisiin. Ensinmainittu on todellinen kasvikuntaan kuuluva syöpäläinen. Se takertuu kaikkialle ja etsii tien iholle saakka; vuoteestakin täytyi minun monasti nousta sitä yöllä etsimään, tunteissani sen aikaansaamaa kihinää.

Vasta 28 päivänä maaliskuuta olin valmis jatkamaan matkaani pohjaista kohden. Isäntä ravintolassa, jossa asuin, oli sadastatuhannesta reissistä (noin 200 markkaa) tarjonnut minulle muulin valittavakseni muulilaumastaan ja oli luvannut sen samasta hinnasta suitsineen ja satuloineen. Kahdella valitsemistani muuleista ratsastin senvuoksi useampina päivinä kokeeksi ja tutustuakseni niiden tapoihin. Sanat ja temput, joilla muuliaasia ohjataan, eivät nimittäin ole samoja kuin ne, joita käytetään Suomen hevoisille, ja muutamat, jotka ovatkin samoja, saavat muuliaasiin aikaan päinvastaisen vaikutuksen. Hoitajalleen ne ovat kuitenkin tottelevaisia ja hyvänsävyisiä, vaan vieraasta eivät ne alussa pidä mitään lukua, jollei ole piiska kädessä tai kannukset jaloissa. Kun nousee vieraan muulin selkään, koettelee se aina ensin mitä ratsastaja sille voisi, jos se ei tottelisi, vaan painaessa kannukset sen kylkiin lauhtuu se helposti. Mutta suuttuessaan ei se ota mitään totellaksensa. Silloin se joko ei liikahda paikaltaan tai heittäytyy maahan taikka rupeaa potkimaan ja puremaan. Sen paksu nahka varjelee sitä niin paljon, että se voipi olla välittämättä kovimmasta pieksämisestä. Pistämistä arastaa se kuitenkin enemmän, jonkavuoksi tavarainkuljettajat käyttävätkin usein teräväpäistä keppiä muuleja ajaessaan. Hyvyydellä sitä ohjaa helpommin kuin hevoista, jollei sitä ole liiaksi rasittanut kovin raskaalla kuormalla tai sen mielestä liian pitkillä päivämatkoilla. Kun taputtaa sitä kaulaan ja sanoo sille lauhkealla äänellä ystävällisiä sanoja, niin se tavallisesti leppyy oitis ja tulee tottelevaiseksi.