Joka ei ole juonut kahvia sen kotimaassa, sillä sellaiseksi on Brasiliakin luettava, ei vielä tunne mikä herkullinen juoma kahvikin saattaa olla. Pitkällä merimatkalla, Rio de Janeirosta Eurooppaan tuotaessa, kadottaa se melkoisen määrän hyvänmakuisesta aroomistaan, yhtälailla kuin teelehdetkin Kiinasta meritse kuljetettaessa. Suomessa ei mielellään juo kahvia parantelematta sen makua hyvällä kermalla, vaan Brasiliassa ei tee mieli turmella kahvin hienoa aroomia senkalttaisella sekoituksella. Päivän rasittavassa paahteessa ratsastaessa, pysähtyy mielellään vendoihin tätä virvoittavaa juomaa nauttimaan, joka maksaa ainoastaan 8 penniä kuppi.
Olin pari kertaa huomauttanut saattomiehelleni että tahdoin pysähtyä niissä vendoissa, joissa myötiin kahviakin, vaan siitä huolimatta valitsi hän pysähdyspaikoiksi niitä, joissa myötiin paljastaan agu'ardente'a eli cannaviinaa, ja vasta ankaroilla sanoilla osoitettuani tyytymyyttäni, sain hänen ottamaan huomioon minunkin makuani.
Tämä sokuriruovon mehusta valmistettu Brasilialaisten lempijuoma, jota nimitetään agu'ardenteksi, maistuu siihen tottumattoman mielestä sangen äitelältä, vaan on myös vallan helppohintaista (1 vintem eli 4 penniä isolta ryypyltä) eikä helposti päihdyttävää. Tavallisempi vielä on cachaca (kaschassa) niminen viina, jota valmistetaan raakasokurista (mascarado) eroavasta siirapista (melako), ja joka sisältää noin 18 astetta alkoholia. Se on vielä äitelämpää kuin agu'ardente, joka tavallisesti on noin 20-22 asteista, ja restilo, joka on noin 24-28 asteista ja saadaan agu'ardentea uudestaan maskin kanssa tislaamalla. Vaikka Brasilialaiset juovat paljon näitä canna-viinojaan, joiden valmistaminen tuottaakin arvokkaan lisätulon fazendeiroille, samoinkuin sen myöminen on pääelinkeinona lukuisille vendeiroille, ei Brasiliassa kuitenkaan erittäin usein näe juopuneita. Kuumuudessa ja janossa ovat nämät viinat virkistäviä ja sammuttavat hyvin janon. Terveydelle ovat ne kuitenkin, varsinkin tuoreina, vahingollisempia, kuin tavallinen paloviina. Runsaammassa määrin nautittuina ovat kaikkikin päihdyttävät juomat kuumassa ilmanalassa varsinkin vastatulleelle kovin vaarallisia, sillä ne edistävät keltakuumeen ja muiden vaarallisten kuumetautien tarttumista.
Jokaisessa vendassa, jonka luona pysähdyimme, otti camarada'ni eli saattomieheni pitemmän eli lyhemmän naukun, aina kohteliaasti ensin kysyen, enkö minä huolinut ensiksi maistaa hänen lasistaan. Vaikka luonnollisesti en koskaan siihen suostunut, voitti hän sillä kuitenkin, mitä osaksi lienee tarkoittanutkin, että minä tavallisesti maksoin hänen ryyppynsä.
Camarada'ni oli sekä ulkonäkönsä että virheittensä puolesta täydellinen tyyppi valkoisesta syntyperäisestä Brasilialaisesta, pitkä, laiha mies, veltolla ryhdillä, kelta-ihoinen ja kapeakasvoinen, ulottavilla poskipäillä, matala-otsainen, hiukan koukistuneella nenällä, — yhtä laiska, veltto ja vaativainen, kuin petollinenkin.
Vaikka nämät camaradat yleisesti ovat ainoastaan tavallisia palkollisia, vaatii maan tapa että matkustaja kohtelee heitä melkein vertaisinaan, joka seikka suuresti enentää kulunkeja matkustaessa.
Säätyeroitus perustuu nimittäin Brasiliassa vallan toisellaisille perustuksille kuin Euroopassa. Orjan ja vapaan välillä on ääretön kuilu, ja vapaassakin kansanluokassa on vielä jonkunlaista säätyeroitusta huomattavana tumma-ihoisten, joiden arvoluokkaan myöskin Indiaanit kuuluvat, ja vaalea-ihoisten välillä, johon jälkimäiseen säätyyn myöskin vaaleammat Mulatit lukevat itseään, vaikk'ei heille yksimielisesti siihen myönnetä oikeutta. Vaan sellaisesta jaosta vallassäätyläisiin ja talonpoikiin, jota kaikkialla Euroopassa, paitse kenties Schweitsissä, pidetään tarkasti voimassa, ei Brasiliassa huomaa juuri jälkeäkään. Brasilian keisarikunnassa on siinä suhteessa tasa-arvoisuuden aate vaaleassa rodussa enemmän toteutettu, kuin Euroopan vapaimmissakin maissa. Otamme esimerkin nais-väestä, joka kuitenkin kaikissa maissa on ennakkoluulojen turvana. Vaikeaa olisi Brasiliassa ajatella löytyväksi herrasväkeen kuuluvaa naista, joka yhtä vähän tai yhtä paljon koulutetun ja yhtä varakkaan naisen kanssa ei kehtaisi julkisessa paikassa näyttäytyä käsitysten, siitä syystä vaan että jälkimäinen kuuluisi talonpoikaissäätyyn. Vielä vähemmin voisi siellä tulla kysymykseen tehdä eroitusta huivipäisen ja hattupäisen naisen välillä, niinkuin esim. Suomessa.
Poikkeuksen tässä kansanluokkain tasa-arvoisuudessa tekee Brasilian aateli, joka kuitenkin on harvalukuinen ja oleksii pääasiallisesti Keisarin asuinkaupungeissa Petropoliksessa sekä Rio de Janeirossa. Vaikka aatelisarvo ei enään ole perinnöllinen, löytyy kuitenkin jonkunlainen jäännös vanhasta korkeammasta aatelista, joka huolellisesti on koettanut säilyttää puhtaana portugalilaista vertaan. Mahtavana sekä sen hallussa olevain ylhäisimpäin virkain että suuren rikkautensa kautta, on se tietänyt säilyttää itselleen sitä etusijaa, jonka perustuslaki on siltä koettanut riistää, ja kun pääasiallisesti sen jäsenten osaksi tulee myöskin se perinnötön aatelisuus, jonka Keisari voipi myöntää, on se vastoin lain tarkoitusta johonkin määrin säilynyt erityisenä säätynä yli muiden kansanluokkain.
Että myöskin eroitusta tehdään köyhän ja rikkaan välillä, on luonnollista, vaan ei sitäkään seikkaa oteta likimainkaan niin suuressa määrin huomioon kuin Euroopassa, eikä se myöskään ole perustuksena säätyjakoon. Kummastuksekseni huomasin rautatienasemilla ja ravintoloissa saman ruokapöydän ääressä asemanpäällikön ja alimman luokan konduktöörin, kauppamiehen ja hänen renkinsä, matkustajan ja hänen kyytimiehensä.
Ratsastettuamme 3 1/2 leguaa (noin 22 virstaa) jokseenkin mäkisen maiseman läpi, jossa molemmin puolin tietä enimmäkseen oli nuorta metsää, vaan paljon myöskin aukeita ahoja eli huhtaviljelyksellä raaskattua maata sekä maissipeltoja ynnä maatalojen ympärillä puutarhoja, joita kauniskukkaiset Bougainvilleat ja isot punasuojuksiset Euphorbiaceit koristivat, tulimme kaupungin tapaiseen kylään nimeltä Ouro Branco. Sen läheisyydessä on samanniminen sangen korkea vuori-harjanne, jonka nurmiset ja kallioiset rinteet jyrkkään kohoavat lakean maiseman yli.