Vaan kullan-saanti on jo kaikkialla Brasiliassa vähentynyt ja tätä nykyä nousee se koko maassa vuotuisasti ainoastaan puoleentoista miljoonaan milreissiin (v. 1884-1885 1,387,500 milreissiin ja v. 1885-1886 1,649,400 millreissiin).
Niin kauan kun seudulla löydettiin runsaammin kultaa, oli Villa Rica eli "Rikas kaupunki" kukoistuksessa, ja sen väkiluku nousi paraimmalla ajalla 20 tuhanteen saakka, vaan kulta on loppunut ja kaupungin arvo on sen muassa vähentynyt, niin että asukasluku Ouro Pretossa tätä nykyä nousee ainoastaan 10 tuhanteen, vaikka Ouro Preto on maakunnan pääkaupunki ja siellä myöskin sijaitsee sotaväkeä.
Se on rakennettu jyrkille mäille ja sen huoneet ovat yksi- tai kaksi-kerroksia, kiinni toisissaan sekä, niinkuin on tapana Brasiliassa, valkoisia, punaisilla, sinisillä tai keltaisilla ikkunapielillä ja verandoilla, ynnä tiilikattoisia.
Jos ottaa vaivakseen kiivetä ylös sen huonosti kivitettyjä katuja myöten, jotka osaksi ovat muodostetut kivisiksi portaiksikin, saapi nähdä kauniin näköalan, jossa noin peninkulman päässä myös eroittaa Brasilian korkeimman vuorihuipun, noin 6,000 jalkaa (1750-1840 metr.) korkean louhisen ja metsättömän Itacolumin.
Kaupungin korkeimmalla kukkulalla on torin ääressä useita virallisia rakennuksia, niinkuin Palacio do governo (hallituspalatsi), Casa da camara municipal (raatihuone), Assemblea provincial (säätyhuone), y.m. Muutoin on kaupungissa vielä 12 kirkkoa, iso vankihuone, kirjasto, lyseo, kasvitieteellinen tarha, jossa viljellään paljon lääkintä-kasveja, teaatteri, useita kasarmeja ja thesouraria da fazenda eli rahakamari.
Otin asuntoa hotel do Monteiro'ssa, joka oli kaupungin paras ravintola. Vaikka sen huoneet ja huonekalut olivat vallan kurjassa tilassa, olivat hinnat kuitenkin ensimäisen luokan ravintolan mukaan: yhdestä ateriasta ja yösijasta kahdelle hengelle 6 tuhatta reissiä (noin 12 markkaa). Ravintolossa tapasin ruoka-ajalla muutamia ylioppilaita ja nuoria virkamiehiä, joista toiset olivat kaupungin asukkaita, toiset matkustajia 12 virstan päässä olevasta Mariannan kaupungista.
Seuraavana aamuna oli saattomiehelläni taas viivytyksiä. Hän kengitytti ja syötätti ruskeaa muuliamme, ja lainasi eräältä tuttavaltaan uuden muulin valkoisen muulimme sijaan, jonka jo entuudestaan lyöttynyt selkä oli liiaksi pahettunut soveltuakseen ratsastukseen, vaikka vaihtaja hyvin saattoi käyttää muuliamme muihin töihin.
Aamupäivällä 2 p. huhtikuuta jatkoimme matkaamme Ouro Pretosta eteenpäin.
Kaupungin lähistö on metsätöntä mäki-maata, josta heinä oli karjalla syötetty tarkkaan pois. Se ei kuulu kuitenkaan campos-regiooniin, vaan ylempään metsä-alueesen, vaikka metsän-haaskauksella siellä metsä on hävitetty pois, ja vähän kauempana kaupungista alkaakin uudestaan metsää. Varsinaiset troopilliset hedelmät niinkuin kahvi, banaani ja ananas eivät siellä enään hyvin valmistu, jotavastoin tempereeratun ilmanalan hedelmäpuita esim. quittenbaumia (Cydonia vulgaris) sekä persikka- ja omenapuita viljellään menestyksellä Ouro Preton puutarhoissa. Muutoin ei siellä harjoiteta maanviljelystä mainittavasti. Potaattien sanotaan siellä antavan kolme satoa vuodossa.
Tien vieressä on fazendoja ja tiuhan takaa, noin puolen leguan päässä toisistaan, pieniä viinakapakoita, joihin saattomieheni poikkesi useampiin.