Saattaakseni lukijan edes hiukan tutustumaan Brasilian naistenkin kanssa, kuvailen hänelle tässä kahta nuorta neiteä, jotka olivat kotoisin jostakin maatalosta lähellä Rio de Janeiroa, ja joiden seuraan jouduin Tijucan ravintolassa.
Siellä ottaessani osaa table d'hôteen, sattui minulla olemaan naapureina oikealla puolella mulatti-ryökkinä ja vasemmalla mestitsi-neiti Brasileirain valkoista rotua. Valitettavasti ei minulla vielä ollut laisinkaan harjoitusta portugalin kielen käyttämisessä täänkalttaisissa tilaisuuksissa, ja kun Brasilian naisten kasvatus ei ole yhtä huolellinen, kuin heidän kavaljeereinsa, ei minulla ollut toivoa selvitä franskan kielellä heidän seurassaan. Mietiskelin siis portugalilaista sanavarastoani, sillaikaa kuin varovasti koettelin tarkastaa naapureitani.
Mulattineidessä en huomannut mitään viehättävää. Hänen hiuksensa olivat liian kiharat, nenä liian paksu, kasvojen muoto pikemmin epäkaunis, iho liian karhea ja likaisen keltainen.
Sitävastoin oli mestitsineidellä suloutta yltä kyllin. Hänen ihonsa samettimainen hienous saattoi mielellään antamaan anteeksi keltaisen värin, joka sillä oli. Nenän hiukan epäsäännöllinen muoto teki hänen kasvonsa ainoastaan enemmän veitikkamaisiksi. Kaunismuotoinen punahuulinen suu näytti olevan luotu vain sitä suloista hymyä varten, joka siellä oli tottunut alati asuskelemaan. Hänen kauniilla mustilla silmillään oli vilkas, vaan arka ja salaperäinen katse, joka turhaan koki salata hänen neidellisen sydämensä tulista intoa, ja ainoastaan teki ne vielä enemmän hurmaaviksi.
Kuta useammin hän huomasi harhailevan katseeni pysähtyvän häneen, sitä selvemmin saattoi havaita, etteivät nuorten miesten silmäilyt olleet hänelle vastenmielisiä.
Luullen siten saaneeni selväksi, ettei minulla ollut erityistä syytä arasteluun, pyysin rohkeudella, jolla matkustajilla on tapana esiytyä, ja joka heille yleensä myöskin helposti suodaan anteeksi, tarjota naapureilleni lasin olutta putelista, joka juuri tuotiin minulle.
Hämmästyksestä säpsähtäen ja vilkaistuaan toisiinsa, kieltäytyivät tytöt tarjomuksestani, sanoen etteivät he pidä oluesta. Vaan salpa, joka meidät eroitti, oli nyt murrettu, niin että ilman sen enempää esitystä saatoimme keskustella, sillä matkustavaisten kesken ei yleensä juuri olekaan tapana aloittaa tuttavuutta esittelemisellä.
Mulattineiti, joka oli rohkeampi ja sivistykseltään ainoastaan meidän käsityöläis-tyttöjen vertainen, kysyi minulta, olinko Eurooppalainen, ja sanottuani olevani kotoisin Pohjais-Euroopasta ja pian jälleen sinne palajavani, jatkoi hän:
"Eikös ole kovasti outoa nähdä niin tummaihoisia naisia, kuin
Brasiliattaret, kun eurooppalaiset naiset kaikki ovat niin valkoisia?
Euroopassa taitaa naiset kaikki olla kauniita."
Annettuani kieltävän vastauksen, kysyi silloin kaunis mestitsineiti: