Seuraavana päivänä kävimme kenraali Procopén luona. Pidimme oikeana tutustuttaa hänet asiaamme ja samalla kuulla hänen mielipiteensä siitä, olisiko mitään mahdollisuutta olemassa, että hänelle uskottaisiin v.t. tai apulais-kanslerin tehtävät. Hän hylkäsi kuitenkin ajatuksen mahdottomana toteuttaa ja hänen mielestään sellainen järjestely ei olisi yliopistolle edullinen. Jos "maamme pahin vihollinen, kenraali Bobrikoff", kuten hänen sanansa kuuluivat, tekisi ilmiannon yliopistoa vastaan, niin ei hän, Procopé, jolla ei enää ollut pääsyä H. Majesteettinsa luokse, voinut vastustaa sitä. Olisi silloin parempi, jos Plehwe puolustaisi yliopistoa. Jos taasen Bobrikoff ja Plehwe olisivat yksimielisiä, ei hän kuitenkaan voisi mitään tehdä. Niistä kokemuksista päättäen, joita myöhemmin sain, oli Procopé epäilemättä oikeassa.
Samana päivänä olimme kutsutut vapaaherra Hj. Palménin luokse päivällisille. Saimme siellä kuulla, että Plehwe käyntimme jälkeen oli jättänyt konsistorin kirjelmän kreivi Armfeltille esittelymemoriaalin laatimista varten. Hän oli tällekin valittanut, ettemme olleet käyneet kenraalikuvernöörin luona.
Kotiinpalattuamme laati Rein promemorian kanslerikysymyksestä Armfeltille ja minä tein pitkähkön selonteon ylioppilaitten kansansivistystyöstä, jonka ranskankielisenä kirjeenä lähetin Plehwelle.
Keisari viipyi poissa kauemman aikaa kuin oli odotettu. Vasta joulukuun 21 päivänä esiteltiin hänelle konsistorin kirjelmä. Käsikirjeessä sijaiskanslerille, päivätty joulukuun 24 päivänä, ilmoitti Plehwe asiasta seuraavaa:
"Minulla on ollut onni alistaa Hänen Majesteettinsa armollisesti ratkaistavaksi Teidän Ylhäisyytenne ja Keis. Aleksanterin Yliopiston rehtorin alamainen adressi sisältäen pyynnön perintöruhtinaan nimittämisestä yliopiston kansleriksi. Hänen Keis. Majesteettinsa ei ole katsonut aikaa sopivaksi suostua tähän pyyntöön ja on hän suvainnut määrätä minun ottamaan haltuuni yliopiston kanslerinvirkaan kuuluvat tehtävät, siksi kunnes erikoinen määräys tästä julkaistaan sen järjestyksen mukaan, mikä vuoden 1894 lopulla säädettiin.
"Hänen Majesteettinsa on lisäksi käskenyt minun ilmoittaa yliopiston konsistorille, että ne tunteet, jotka ovat ilmituodut alamaisessa adressissa, ovat tuottaneet Hänen Majesteetilleen tyydytystä. H. Majesteettinsa odottaa, että yliopisto ei väisty sen Keisarillisen perustajan määräämästä tarkoituksesta, joka sillä on Suomen nuorison kasvattajana Keisarin ja isänmaan palvelukseen."
Konsistorin anomuksen välitöntä tarkoitusta ei siis saavutettu, mikä vallitsevissa oloissa olikin odotettavissa, mutta se ei kuitenkaan ollut aivan ilman merkitystä yliopistolle. Se luultavasti vahvisti — ainakin joksikin aikaa — H. Majesteettinsa myötätuntoa tätä laitosta kohtaan, jonka kansleri hän aikaisemmin oli ollut, ja se selvitti alusta pitäen Plehwelle ja kenraalikuvernöörille yliopiston erikoisen aseman. Siitä oli siis sekin etu, että Plehwessä, joka piti kanslerintointa kunniakkaana tehtävänä, heräsi elävämpi vastuunalaisuuden tunne yliopistoa kohtaan, ja se vaikutti myöskin siihen suuntaan, että hän suuremmalla ponnella saattoi torjua kenraalikuvernöörin yritykset sekautua yliopiston asioihin, kuin mitä hän ehkä muuten olisi tehnyt. Plehwe oli kanslerinvirassa kuolemaansa saakka heinäkuuhun 1904. Ikävöity perintöruhtinas näki päivän valon elokuussa samana vuonna, mutta keisarillista kansleria ei yliopisto sittemmin enää saanut. Ja tosiasiallisesti ei kukaan sitä enää surrut, mutta se sädekehä, joka varhaisemmin oli väikkynyt yliopiston kanslerinviran ympärillä ja antanut aihetta niin moneen kaunopuheisuuden näytteeseen korkeakoulussa, alkoi menettää loistoansa.
Plehwen käynti Helsingissä keväällä v. 1900.
Maaliskuun puolivälissä tein Suomen Tiedeseuran edustajana matkan Berliiniin Preussin akatemian kaksisatavuotisjuhlaan. Niin meno- kuin paluumatkankin tein Pietarin kautta. Plehwen pyynnöstä kävin hänen luonaan molemmilla kerroilla, jolloin keskustelu pääasiassa koski ylioppilaitten kansanvalistustyötä, silloista polttavinta poliittista yliopistokysymystä. Plehwe teki selkoa jälkimmäisellä kerralla, maaliskuun 25 päivänä, siitä suunnitelmasta, jonka hän oli tehnyt kansantajuisten esitelmien valvomiseksi yliopistoviranomaisten puolelta, ja tämä suunnitelma tuli, tosin lievennettynä, vallitsevaksi siinä valvonnassa, joka lähimpinä vuosina pantiin toimeen. Plehwe osoitti näillä käynneillä suurta ulkonaista ystävällisyyttä ja ilmaisi myöskin luottamuksensa yliopistoa kohtaan. Pienen muistutuksen sain kuitenkin tammikuussa pitämäni avajaispuheen johdosta, joka oli koskenut poliittista mielialaa maassa, mutta sekin päättyi puoleksi leikilliseen lauselmaan: että "arvostelu on helppoa, mutta taito vaikeaa". Erotessamme oli Plehwe viittaillut siihen, että hän luultavasti myöhemmin keväällä tulisi käymään Helsingissä ja erikoisesti yliopistossa.
Hän toteuttikin tämän aikeensa ja saapui Helsinkiin kuukautta myöhemmin, huhtikuun 25 p:n aamuna. Aamupäivällä kävi hän senaatissa ja hänen kerrottiin tällöin käyttäytyneen verrattain kylmästi. Toimituskuntain päälliköt kutsuttiin myöskin esittelyyn, samoin rehtori, mutta minusta oli oikeinta pysyä poissa. Klo 1/2 7 samana päivänä piti Bobrikoff päivälliset Plehwelle. Sinne oli kutsuttu senaatin varapuheenjohtajat, säätyjen puhemiehet ja varapuhemiehet, talonpoikaissäädyn sihteeri, sijaiskansleri ja rehtori, kenraali Schipoff, eversti v. Minkwitz ja pari muuta venäläiseen seurapiiriin kuuluvaa henkilöä. Bobrikoff esitti maljan kunniavieraalle ja sitten muille vieraille sekä kohotti eläköönhuudon "meidän kaikkien suuresti rakastamamme Suomen onnelle". Päivällisen tapauksista olen muistiin merkinnyt, että kun talonpoikaissäädyn puhemies Ojanen esitettiin Plehwelle, näytti tämä hyvin huvitetulta ja kysyi: "Sprechen Sie deutsch?" "Ei, ei", vastasi talonpoika kysymykseen ja vetäytyi nopeasti syrjään. Päivällisen jälkeen tuli Plehwe minun luokseni ja keskusteli hetkisen. Hän pyysi minua käymään luonansa seuraavana aamuna klo 9 sekä lausui toivovansa saada katsella ylioppilastaloa ja että hänelle siellä esiteltäisiin ylioppilaskunta klo 1/2 3. Hän onnitteli minua siitä, että äskettäin olin saanut ritarimerkin, "joka hänellä oli ollut ilo minulle annettavaksi esittää", ja lausui, että H. Majesteettinsa oli hyvin tyytyväinen yliopistoon ja sen johtoon. — Päivällisten jälkeen kiiruhdin minä sopivalla tavalla ilmoittamaan ylioppilaille tulevasta ylioppilastalollakäynnistä.