Moonika. Häpeähän olisi jos et sitä tekisi.
Maalin. Luuletko?
Moonika. Tuhat kertaa! Tule — me menemme.
(Menevät sisään).
Maalin (Panee kätensä hetkeksi ristiin ja menee sitte pikaisesti aukaisemaan.) Aksel! (Aksel astuu sisään.) Hyvä, rakas, kallis kulta-Akselini! (Suutelee häntä.) Niin en olisi vähä aika sitte sanonut, enkä näin olisi sinua silloin syleillytkään kuin nyt teen. Minä en tietänyt miten sinun laitasi oli. Mutta nyt kun tiedän, mitä olet tahtonut tehdä ja mitä olet tehnyt minun tähteni ja kun näen, että jo olet alkanut taistelosi vääryyttä ja vastoinkäymistä vastaan, niin olet mielestäni mies, Aksel, ja silloin sanon sinulle: "älä sure", sillä nyt tiedän että sinua rakastan.
Aksel. Maalin, sinäkö täällä ja sinäkö noin puhut? Surra? Kun sinä saatat minut seitsemänteen taivaasen! Ei — älä suutele minua, Maalin, — minä tulen hulluksi!
Maalin. Älä häiritse minua, Aksel, en ole vielä koskaan ketään lohduttanut. En ole koskaan ennen ollut onnellinen.
Aksel. Maalin!
Maalin. Ei, ei käsiä, Aksel — silmiäni! Mutta enhän sitte näe sinua. Ole tyytyväinen osaasi, rakkaani! Isä on rikas, hyvin rikas ja kylläpä hän mahtaa näyttää kummalta silloin, kun hän minulta jotakin kieltää. Sinä et tule lainkaan tarvitsemaan tuota apurahaa. Hän auttaa sinua. Sinä tulet olemaan vapaa, riippumaton, ylpeä. Sinä nöyryytät ne, jotka sinua tänään ovat polkeneet. Sinä loistat heidän yläpuolellaan viisaudessa ja hyvyydessä. Sinä olet kohta tietävä enemmän, kuin kaikki ne yhteensä, jotka tänään ovat antaneet sinulle repposet.
Aksel. Repposet? Mitä ajatteletkaan? Tahdoin vaan vähän peloitella tätejä. Enhän tietänyt sinun olevan täällä. (Ottaa valkoisen lakin taskustaan ja panee sen päähänsä.) Minä olen ylioppilas!