Patroona (Allenille). Heh, — vanha tuttu luulemma.
Allen. Hiukan vastenmielinen muisto, pelkään.
Patroona. Ei suinkaan! Te olitte kunnon mies, kun toimititte minut yliopistosta.
Allen. Toivoisin että te olisitte tehnyt minulle saman palveluksen takaisin. (Ylioppilaat laulavat ulkopuolella: Talvi on jo laannut j.n.e. Rientää akkunan luo). Ei, sitä en toivoisi. Kuulkaa noita reippaita kelpo poikia. Nyt puhkee monen pojan sydämmessä nuoruuden kevät. Heillä on heilimöimis ja korjuun aika samalla. Tuolla on runoutta! Katsokaas vaan heitä —! Minä olen vanha apulaisopettaja, homehtunut kirjatoukka, kummitus, josta ei ole enää mihinkään — mutta he heiluttivat sentään lakkejaan nähdessään ukon akkunassa. Ellen olisi pitänyt niin paljon noista ylioppilaista niin — — — Mutta niin on ollut Herran tahto.
(Sally lähestyy häntä, he puhuvat hiljaa keskenänsä; hän antaa Sallylle kukkavihkon; Sally puristaa hänen kättänsä).
Maalin. Ja nyt ei Aksel enää saa istua täällä naisten parissa. Mene ulos vapaaseen luontoon tänä iltana! Laula, ole iloinen ja lapsi uudestaan. Pois, pois — ja muista vasta myöhään illalla, että minä täällä sinua odotan.
Allen. Tyttö on oikeassa. Ulos luonnon helmaan!
Aksel. Mutta rakas Maalin!
Maalin. Kas niin, vastusteletko tahtoani kihlauspäivänämme. Minun tapaat tästälähin joka päivä, milloin vaan itse tahdot.
Patroona. Niin, tule mukaani. Minä opetan sinun tuntemaan viheriäkasvia.