"Kyllä se sieltä kuului", saapi sanoakseen Mikko.
"Kyllä nyt loukas laukesi", luulee isäntä.
"Niin minäkin luulen", sanoo Lauri. "Sieltä päin se ääni kuului, ja sieltä se helposti myötätuulessa tänne asti kuuluukin."
"Totta vissiinkin se oli loukas, joka laukesi", arvelee yhä isäntä, ihan varmana luulossaan.
"Kyllä se oli se. Eipähän se mikä lie ollut", väittää Laurikin.
"No, kyllä nyt sattui metsän kuningas loukkaaseen. — Lähdetäänpä katsomaan!"
"No, joku eläjä sinne sattui; mikä sitten lie ollutkin."
Pian leviää puhe, että loukas laukesi, koko talon väen kesken, ja silloin syntyy vilkas liike ja puhelu, varsinkin vaimosten kesken. Mutta isäntä ja Lauri eivät jouda toisten puheista välittää; vaan lähtevät heti loukkaalle päin rientämään, ja heidän jälkeensä kiiruhtaa sitten talon väestä yksi toisensa perästä, Kaisu, Tiina, Anni, vieläpä pieni Junnukin, joka kaikin mokomin haluaa nähdä, mitä kummaa on tapahtunut, ja jälkimmäisenä lähtee vanha Mikko toisten perään verkalleen astumaan. Vanha emäntä vaan pienen Annin ja Heikin kanssa jää kotia.
Kulkue kiiruhtaa rantatietä alaspäin ja poikkeaa sitten metsään loukkaalle päin. Isäntä ja Lauri, jotka etummaisina kulkevat, saavat ensiksi nähdä, mitä on tapahtunut, kulkeissaan kuusikossa tulevat he semmoiselle paikalle, mihin loukas puitten lomasta sopii näkymään.
"Katsoppa!" huudahtaa isäntä iloisesti. "Onpahan todella loukas lau'ennut."