"No, vielähän sitä syksyä on pitkältä, aikaa on pitkältä vielä talveen.
Ja siihen asti ennättää paljonkin tapahtua."
Sillä välin tuumailevat isännät nykyisestä taloudellisesta tilasta, syistä rahan vähyyteen ja onko toivoa paremmasta ajasta. Keskusteliat muistelevat entisiä aikoja parikymmentä vuotta sitten. Silloin oli ihmisillä rahaa. Satamarkkasia näki monella; rahatonta miestä tuskin oli yhtään; ei ainakaan valitettu semmoisesta puutteesta kuin nyt. Silloin kyllä oli ihmisillä varaa veronsa maksaa sekä kruunulle että papille ja muille palkansaajille, ja puhtaassa rahassa silloin verot maksettiin. Silloin maksettiin työmiehille hyvät palkat, silloin oli terva hyvässä hinnassa, ja silloin toivat Oulussa soutajat aina kotia tullessaan tarpeeksi rahaa ja elintarpeita koko talveksi. Toisin on nyt. Raha on isosti vähentynyt. Sitä ei kartu kaikille senkään vertaa että riittäisi kruununveroihin. Muut palkansaajat saavat tyytyä siihen mitä saavat. Nyt on terva huonossa hinnassa. Siitä ei kartu rahoja niin paljon, että niillä perhe saisi elintarpeita koko talveksi; ja omista pelloista karttuu eloja aivan vähän. Ainoastaan tukkiliike tuottaa vähän rahoja, mutta eivätpä kaikki mahdu tukkityöhön, ja tietymätöntä on, kuinka kauan tukkiliikettä kestää; ainakin ovat metsät isosti vähenemään päin. — Mäntyvaaran isännän mielestä ei tila voi parata, ellei tervan hinta kohoa. Peltolainen taas arvelee, ett'ei ole isosti apua siitäkään, jos tervan hinta paranee, metsä kun tervaruukissa kovin haaskautuu. Ainoa turvakeino tulevaisuutta vastaan on hänen mielestään laittaa niityt ja pellot semmoiseenkaan kuntoon, että niistä yhden talon väki saisi elatuksensa. Isotöistä on kyllä näissä seuduissa maanviljelys, mutta lopussa se kuitenkin palkitsee työntekiän. Iikka taas väittää, jott'ei maanviljelystä voida suurenkaan työn avulla saada hyvään kuntoon, ja useassa talossa ei voida tekemälläkään saada uusia pelto- ja niittymaita.
Tällaisista asioista tuumaillessa kuluu isännillä aika mukavasti, ja hupaisesti se kuluu toisillakin, nuorilla etenkin, vilkkaissa ja iloisissa keskusteluissa. Peltolaiset ovat vierailleen hyvin kohteliaita ja ystävällisiä ja tarjoavat heille ruu'an jälkeen kahveakin, jota ei suinkaan ole totuttu joka päivä saamaan.
Kun on yhtä ja toista muuta puheltu, syntyy taas kaikkein koossa ollessa puhe karhuasiasta uudestaan.
"Kyllä te tosiaan heititte vahtuun liian varain", sanoo Janne likalle, niinkuin oli jo ennenkin maininnut.
"Niin, sen sinä luulet", vastaa Iikka; "vaan minä kun näin, ett'ei meillä vahtuu mitään hyödyttänyt, päätin parhaaksi jättää sen silleen; ja sen vuoksi tehtiin meillä loukas, jott'ei meidän tarvitseisi aikaa kuluttaa vahtuussa."
"No, onhan se sekin parempi kuin ei mitään, vaan kuitenkin on luotettavin pyyntikeino vahtaaminen niin kauan kuin on syytä toivoa, että karhu haaskalla kulkee. Koska se kuitenkin on siellä monioita kertoja käynyt, niin onhan syytä otaksua, että se vieläkin käypi."
"Kuka tuon tiennee!"
"Ka, eihän sitä varmasti kukaan vielä tiedä; mutta kyllä minä luulen, että se vielä käypi; ja sen vuoksi arvelen paraaksi, että jonkun pitäisi vielä monioita kertoja kulkea vahtuussa toisella haaskalla, joka kuuluu jälillä olevan."
"Onhan se koskematonna vielä, mutta eipä taida meillä siellä enää käyntiä tulla, minulla ainakaan."