"Niinpä näkyy. Koko joukkohan niitä siellä laskettelee", näkee isäntäkin.
"Mennä vilistävät aika kiivaasti", sanoo Vilppo.
"Näkyy niitä tuuli kiidättävän", lausuu isäntä. "Mutta katsokaahan tuonne! Sieltä vissiinkin kuuro kohoa."
"Tosiaankin", sanoo Kalle. "Kyllä sieltä kuuro nousee ja kiireesti nouseekin. Ei kauan viivy ennenkuin se on täällä."
"Nyt luokoja kokoamaan!" komentaa isäntä.
"Tuolta näkyy taas vene", huomaa Vilppo, "ja se laskee tännepäin."
"Tännepäin näkyy laskevan", huomaa Kallekin. "Joku Oulusta palaaja siellä tulee."
"No, ei nyt joudeta veneitä katsoa", sanoo isäntä. "Kootaanhan kiireesti luovot, ennenkuin sade tavottaa!"
Kaikki niittymiehet, nuoret ja vanhat, rupeavat nyt kiireesti haravoimaan kokoon luokoja ruvoiksi. Vaan sillä välin lähenee kuuro lähenemistään ja pilvet kiitävät kiitämistään ylemmäs taivaalla. Viimein kuuluu jo kaukaa kova pauhu metsästä ja järveltä. Järvellä näkyy selvään, kuinka kuuro lähenee. Se tulee kiireesti kovan sateen ja suuren pauhinan kanssa; ja sen edellä tuuli raivoisasti myrskyilee ja aallot ärjyten, pauhaten, valkeassa vaahdossa kuohuen, vimmatusti eteenpäin syöksyvät. Myrskyn edellä tervavene vihasesti kiitää, paeten kuuroa, joka kuitenkin joka silmänräpäys lähenee. Kun vene ehtii Peltolan rantaan, silloin sen myrsky jo tavottaa. Mutta rajusti kiitää myrsky edelleen ja kuurosta sataa nyt niin ankarasti, että järvi paikalla tyyntyy, ja raskaasti, kovalla pauhinalla, siihen vesipisarat putoavat. Kiireesti hypähtää veneestä maalle kaksi miestä, ja saatuaan veneensä sen verran kiinni, että se juuri pysyy, rientävät he heti taloon. Sinne olivat jo heinämiehetkin juosseet sadetta pakoon.
Venemiehet Peltolan pirttiin tultuaan tekevät hyvän päivän, johon talon väki ystävällisesti vastaa, hämmästyksissä siitä, että tulioista toinen oli Mäntyvaaran Lauri; toista he eivät tunteneet.