»Epäilemättä olette oikeassa», vastasi tohtori Leete, »mutta nykyjään elämme aivan toisissa oloissa. Meillä ei ole puolueita eikä politikoitsijoita, ja vallanhimo sekä lahjojen otto ovat sanoja, joilla on nykyjään vain historiallinen merkitys».
»Siinä tapauksessa on ihmisluonteen täytynyt suuresti muuttua», sanoin.
»Ei laisinkaan», väitti tohtori Leete, »vaan ihmisten elantosuhteet ovat muuttuneet, ja niiden mukana heidän toimintansa vaikuttimet. Teidän aikananne oli yhteiskunta järjestetty siten, että viranomaiset joutuivat alituisesti kiusaukseen käyttää valtaansa väärin joko omaksi tai jonkun toisen eduksi. Kun olot olivat sellaiset, näyttää ihmeelliseltä, että voitte ensinkään uskoa asioittenne johtoa heidän käsiinsä. Nyt sitävastoin on valtio järjestetty siten, ettei virkamies voi, vaikka haluaisikin, hankkia itselleen eikä muille etua käyttämällä virkavaltaansa väärin. Olkoonpa hän vaikka kuinka huono, ei häntä voi lahjoa, sillä hänelle ei ole siitä mitään hyötyä. Meidän yhteiskuntamme ei tunne palkintoja epärehellisyydestä. Nämä seikat voitte käsittää, täydellisesti vasta sitte, kun opitte vähitellen lähemmin tuntemaan olojamme».
»Mutta ettehän ole vielä vastannut minulle, miten olette ratkaisseet työväenkysymyksen», huomautin minä. »Tähän saakka on ollut puhetta vain pääomasta. Kun kansa oli ottanut käsiinsä tehdasten, konevoiman, rautateiden, maanviljelyksen ja vuorityön johdon, siis yleensä koko maan kapitaalin, jäi työväenkysymys vielä ratkaisematta. Ottaessaan kapitaalin tehtävät huoleksensa, sai se samalla tietysti myöskin kapitalistien vaikeudet kannettavikseen».
»Nämä vaikeudet katosivat samalla, kuin kansa otti pääomat haltuunsa», vastasi tohtori Leete. »Kun työ järjestettiin yhden ainoan johdon alle, ratkesi työväenkysymys itsestään, vaikka se teidän aikakaudellanne ja silloisen järjestelmän vallitessa todellakin näytti mahdottomalta ratkaista. Kun kansa oli ainoa työnantaja, muuttuivat kaikki kansalaiset kansalaisoikeuksiensa perusteella työntekijöiksi, jotka jaettiin eri toimiin teollisuuden tarpeen mukaan».
»Olette siis yksinkertaisesti käyttäneet yleisen asevelvollisuuden periaatetta sellaisena kuin se meidän aikakaudellamme oli, ratkaistaksenne työväenkysymyksen».
»Niinpä kyllä», vastasi tohtori Leete, »se seurasi itsestään, kun kansa tuli ainoaksi kapitalistiksi. Kansaan oli jo juurtunut se käsitys, että maan puolustamista tarkoittavaan asevelvollisuuteen on jokaisen terveen kansalaisen otettava ehdottomasti ja samalla tavalla osaa. Helppoa oli silloin huomata, että samoin oli jokaisen kansalaisen velvollisuus suorittaa osansa kansan ylläpidoksi tarvittavaa ruumiillista tai henkistä työtä, vaikka kansalaiset voivat suorittaa tämän tehtävän jossakin määrin tasan jaettuna kunkin osalle vasta sitte, kun valtio oli tullut ainoaksi työnantajaksi. Työn järjestäminen oli peräti mahdotonta niin kauan kuin työnantajina oli satoja tai tuhansia yksilöitä sekä yhtiöitä, joiden välillä ei minkäänlaista yhteisvaikutusta koetettu eikä olisi voitukaan saada aikaan. Sentähden sattuikin usein, että suuret joukot henkilöitä, jotka olisivat mielellään halunneet tehdä työtä, eivät sitä löytäneet, kun taas toisaalta ne, jotka tahtoivat joko kokonaan tai osaksi laiminlyödä tämän velvollisuutensa, voivat sen helposti tehdä».
»Tuleeko nyt siis jokaisen pakollisesti ottaa osaa valtion järjestämään työhön?» kysyin.
»Osanotto työhön on niin selvä ja luonnollinen asia, ettei siihen tarvitse ketään pakottaa», vastasi tohtori Leete. »Sitä pidetään niin luonnollisena, etteivät ihmiset enää osaa ajatellakkaan sitä pakoksi. Henkilö, jota tässä tapauksessa pitäisi pakottaa, joutuisi tavattoman halveksimisen alaiseksi. Mutta toisaalta on tämä työ niin ehdottomasti välttämätöntä, että siinä suhteessa on liian lievää sanoa sitä pakolliseksi. Koko yhteiskuntamme nojautuu niin täydellisesti sille perustukselle, että jos voisi otaksua jonkun henkilön vetäytyvän pois tämän velvollisuutensa täyttämisestä, niin hänellä ei olisi vähintäkään mahdollisuutta pitää huolta toimeentulostaan. Hän sulkisi itsensä siten ulos maailmasta, pois kansalaistensa joukosta, sanalla sanoen: surmaisi itsensä».
»Onko palvelusaika tässä teollisuusarmeijassa elinkautinen?»