»Miten siihen luokkaan saadaan työntekijöitä?» tiedustelin häneltä. »Siihen kai ei kukaan ruvenne vapaaehtoisesti?»
»Ammattitaidottomain luokkaan luetaan kaikki kolmen ensimäisen vuoden työntekijät. Vasta tämän ajan kuluttua saa nuorukainen, jota siihen saakka voidaan käyttää mihin työhön tahansa johtajain määräyksen mukaan, valita erityisen toimialan. Ei kukaan pääse vapaaksi näistä kolmesta ensimäisestä työvuodesta, joiden kuluessa kaikkien täytyy tottua tarkkaan järjestykseen. Nuoret miehemme ovatkin hyvin iloissaan, saadessaan vaihtaa tämän ankaran koulun ammattialoilla vallitsevaan suhteellisesti suurempaan vapauteen. Jos joku on niin kykenemätön, ettei hän ole voinut huomata itsessään taipumusta mihinkään erityiseen ammattiin eikä siis kykene valitsemaan omaa toimialaa, saa hän jäädä tavalliseksi työntekijäksi. Mutta sellaiset tapaukset ovat luonnollisesti, kuten ymmärtänette, hyvin harvinaisia».
»Kun joku on valinnut ammatin itsellensä», huomautin, »niin täytyy hänen luonnollisesti pysyä siinä koko työaikansa».
»Ei se ole välttämätöntä», vastasi tohtori Leete. »Vaikka tiheitä ja oikusta johtuvia muutoksia koetetaan estää, jopa kielletäänkin, voi kuitenkin jokainen työntekijä määrätyillä ehdoilla ja ottaen huomioon ammattien tarpeet, hakea vapaaehtoisena siirtoa toiselle alalle, jos hän luulee, että se sopii hänelle paremmin kuin ensiksi valitsemansa. Tässä tapauksessa hän on samojen ehtojen ja määräysten alainen, kuin ensi kertaa työhön astuva, vapaaehtoinen. Samoin voi työntekijä, myöskin erityisiä ehtoja noudattaen, muuttaa toiselle paikkakunnalle, kun se ei tapahdu liian usein. Teidän järjestelmänne vallitessa voi oloihin tyytymätön työntekijä tosin jättää työnsä milloin tahansa, mutta samalla hän myös pani vaaranalaiseksi koko toimeentulonsa, vieläpä tulevaisuutensakin. Me olemme huomanneet, että ainoastaan hyvin harvat tahtovat luopua vanhasta opitusta toimestaan ryhtyäksensä uuteen sekä vaihtaa vanhat ystävänsä ja työtoverinsa uusiin. Ainoastaan huonoimmat työntekijät muuttelevat tällä tavalla, niin usein kuin määräyksemme sallivat. Terveydellisistä syistä johtuvat muutokset hyväksytään tietysti aina».
»Teollisuusaloilla voi järjestelmänne kyllä olla erittäin hyvä ja johtaa erinomaisiin tuloksiin», myönsin minä, »mutta en usko, että sitä voidaan sovittaa korkeammilla henkisillä aloilla niihin ihmisiin, jotka eivät palvele kansaansa kättensä, vaan henkensä työllä. Luonnollisesti tarvitsette tekin tämänlaatuisen työntekijöitä. Miten voitte valita ne maanviljelys- tai teollisuustyöväestön joukosta? Tämä kai vaatii luullakseni sangen tarkkaa seulomista».
»Vaatii kyllä», vastasi tohtori Leete. »Siinä tarvitaan mitä huolellisinta tutkimista, ja sentähden annammekin jokaisen yksilön itsensä päättää, tahtooko hän ryhtyä henkiseen vai ruumiilliseen työhön. Kolmivuotisen palveluskauden kuluttua, joka on jokaisen suoritettava tavallisena työntekijänä, päättää kukin luonnollisia taipumuksiansa seuraten, tahtooko hän kehittyä taiteen tai tieteen palvelukseen tai tulla maanviljelijäksi tai teollisuustyömieheksi. Jos joku luulee paremmin pystyvänsä henkiseen kuin ruumiilliseen työhön, on hänellä kaikki keinot käytettävinään ja tiet avoinna tutkiaksensa luuloteltujen taipumustensa pätevyyttä ja harjoittaaksensa sekä kehittääksensä niitä, voidaksensa sitte antautua seuraamaan kutsumustansa, jos hän siihen kykenee. Teknilliset, lääkintätaidon, kuvanveiston, maalaus-, musiikki- ja näytelmätaiteen sekä korkeimmat tieteelliset oppilaitokset ovat halullisille ehdottomasti avoinna».
»Eivätkö ne ole täynnä nuorisoa, jonka ainoana tarkoitusperänä on päästä tekemästä työtä?»
Tohtori Leete nauroi hieman ivallisesti, virkkoen:
»Voin teille aivan varmasti vakuuttaa, ettei ainoakaan pyri näihin oppilaitoksiin siinä tarkoituksessa, että hän siten välttäisi työtä. Ne ovat sellaisia varten, joilla on erinomaiset taipumukset valitsemallaan oppialalla, ja jokainen, jolla ei näitä taipumuksia ole, tekee mieluummin vaikka kaksinkertaisia työpäiviä ammatissaan, kuin koettaa seurata sellaista luokkaa. Luonnollisesti on monta sellaista, jotka ovat erehtyneet kutsumuksessansa ja palaavat teollisuuden palvelukseen, huomattuansa, etteivät he voi täyttää oppilaitoksien vaatimuksia. Tätä ei pidetä häpeänä, sillä yhteinen hyvä kehottaa jokaista kehittämään niitä kykyjä ja luonnonlahjoja, joita hän luulee huomanneensa itsessänsä, mutta joiden olemassaolo voidaan todistaa vasta kokeiden kautta. Korkeimmat koulut olivat teidän aikakaudellanne melkein tykkänään riippuvia oppilasten ylläpidosta, ja näyttää siltä, että ne antoivat todistuksia kykenemättömillekin henkilöille, jotka siten saivat paikkoja henkisen työn aloilla. Meidän koulumme ovat kansallisia laitoksia, ja se, joka on suorittanut niiden kurssit, ei tarvitse muita todistuksia kyvystänsä».
»Jokaisella on tilaisuus astua opin teille, kunnes hän on täyttänyt 30 vuotta», jatkoi tohtori. »Sen jälkeen ei ketään enää oteta oppilaaksi, koska siinä tapauksessa aika, jolloin hän voi alallaan palvella kansaansa ennen eroamisikään joutumistansa, tulisi liian lyhyeksi. Teidän aikakautenne nuorukaisten täytyi jo aivan nuorina valita alansa, ja sentähden he sangen usein tykkänään erehtyivät kutsumuksestaan, joutuivat väärälle uralle. Nykyään tiedetään, että muutamain henkilöiden luonnonlahjat kehittyvät paljoa myöhemmin kuin toisten, ja sentähden on opin tie meillä auki kuusi vuotta, neljänkolmatta vanhasta 30 ikävuoteen saakka».