»Miksi kärsitte noin kiusallista ja epämukavaa järjestelmää, kun kerran huomasitte niin selvästi sen varjopuolet?»
»Sen laita oli samoin kuin koko yhteiskunnallisen järjestelmämmekin», vastasin. »Me näimme sen puutteet ainakin yhtä selvästi kuin te, mutta me emme voineet niitä poistaa.»
»Tässä on meidän piirimme tavaravarasto», sanoi Edit, tultuamme erään suuren komean rakennuksen eteen, joita jo aamulla olin katsellut. Rakennuksen ulkopuolella ei mikään muistuttanut yhdeksännentoista vuosisadan ihmiselle kauppapuotia. Suurissa ikkunoissa ei ollut tavaranäytteitä eikä kilpiä tavaraluetteloineen houkuttelemassa ostajia. Rakennuksen seinällä ei myöskään ollut mitään merkkiä tai kirjoitusta osottamassa sisällä harjoitettavan liikkeen laatua. Sen sijaan oli sisäänkäytävän päällä majesteetillinen veistokuvaryhmä, jonka päähenkilönä oli kaunis, rikkauden jumalatarta kuvaava nainen runsaudensarvi käsissään. Ulos ja sisään virtailevasta ihmistulvasta päättäen näyttivät molemmat sukupuolet kulkevan kaupoissa jotenkin samassa suhteessa, kuin yhdeksännellätoista vuosisadallakin.
Astuessamme sisään kertoi Edit, että jokaisessa kaupunginosassa on tällainen suuri jakopaikka, joten ei kenenkään tarvitse sinne päästäkseen kulkea pitempää kuin viiden tai korkeintaan kymmenen minuutin matka. Ensi kerran sain nyt tilaisuuden nähdä kahdennenkymmenennen vuosisadan yleisen rakennuksen sisustaa. Näkö vaikutti minuun valtaavasti. Olin suuressa hallissa, johon tuli runsaasti valoa sekä kaikilla puolilla olevista suurista ikkunoista että katon suuresta kupoolista, joka kaareutui sata jalkaa korkealla päämme päällä. Sen alla hallin keskellä oli upea suihkulähde, joka teki ilman miellyttävän vilpoisaksi ja raittiiksi.
Seiniä ja kattoa peittivät pehmytväriset freskomaalaukset, jotka lievensivät sisään virtaavaa valoa, imemättä sitä itseensä. Suihkulähteen ympärillä olevilla tuoleilla ja sohvilla istui useita henkilöitä keskustelemassa. Salin seinillä olevat kirjoitukset osottivat, mitä tavaroita kunkin pöydän luona oli saatavissa. Edit suuntasi kulkunsa erään pöydän luokse, jossa oli hämmästyttävä joukko musliininäytteitä, ja alkoi valikoida niitä.
»Missä on kauppapalvelija?» kysyin, sillä pöydän takana ei ollut ketään eikä sinne näyttänyt ketään tulevankaan palvelemaan yleisöä.
»En tarvitse vielä häntä», vastasi Edit. »En ole vielä päättänyt, mitä otan».
»Meidän aikanamme oli kauppa-apulaisen pääasiallisena tehtävänä auttaa yleisöä tavarain valinnassa», vastasin minä.
»Mitä! Määräsivätkö he, mitä ostaja tarvitsee?» ihmetteli Edit.
»Kyllä usein, ja vielä useammin he houkuttelivat ihmisiä ostamaan sellaistakin, mitä he eivät olisi tarvinneetkaan», sanoin.