»Vielä on minun mainittava eräs seikka», jatkoi tohtori Leete, »joka myöskin suuresti vaikuttaa siihen, että nykyjään vaaditaan täydellistä yleissivistystä kaikille. Se on tulevan sukupolven oikeus vaatia sivistyneitä vanhempia. Lyhyesti sanoen: on kolme seikkaa, joihin kasvatuksemme perustuu. Ensiksikin on jokaisella yksilöllä oikeus vaatia paras kasvatus, mitä kansa voi jäsenillensä antaa, ja tämä oikeus on jokaisella yksinomaan hänen itsensä tähden, koska sivistys on hänen onnellisuutensa ja elämännautintonsa ehto. Toiseksi on ympäristöllä oikeus vaatia, että jokainen on täysin sivistynyt, koska se on välttämätön yhteisen seuraelämän ehto. Kolmanneksi on syntymättömillä oikeus vaatia, että kansa takaa jokaiselle sivistyneet vanhemmat».

En tahdo kuvata yksityiskohdissaan, mitä kaikkea havaitsin sinä päivänä kouluissa. Kun en ollut aikaisemmassa elämässäni sanottavasti harrastanut kasvatusopillisia asioita, voin vertailla nykyisiä kouluoloja entisiin ainoastaan muutamissa suhteissa. Lukuunottamatta tohtorilta kuulemaani tosiasiaa, että ylempi opetus oli samoin kuin alempikin yhteinen kaikille, herätti etupäässä huomiotani, että oppilasten ruumiinkin kehityksestä pidettiin erinomaista huolta, ja että oppilasta arvosteltaessa otettiin lukuun myöskin voimistelu ja leikit samoin kuin tietopuolinen edistyskin.

»Kasvatushallinnon on vastattava sen haltuun uskottujen oppilaiden ruumiin kehityksestä yhtä hyvin kuin heidän henkisestäkin jalostumisesta», selitti tohtori Leete. »Meidän kasvatuksemme, joka alkaa kuuden ja päättyy yhdenkolmatta vuoden iässä, saavuttaa kaksi päämäärää: sen tulee kehittää kasvatti mahdollisimman täydelliseksi sekä ruumiillisessa että henkisessä suhteessa».

Koulunuorison erinomainen terveys minua todellakin kummastutti. Katsellessani jo ennen ei ainoastaan isäntäväkeni erinomaisen suhteellista ja kaunista ulkomuotoa ja ruumiinrakennetta, vaan myöskin kävelymatkoillani tapaamiani ihmisiä olin tullut siihen johtopäätökseen, että koko ihmiskunta on sitte minun aikakauteni suuresti edistynyt ruumiillisessa suhteessa. Ja kun nyt katselin noita voimakkaita nuorukaisia ja reippaita, terveitä tyttöjä sekä vertasin heitä yhdeksännentoista vuosisadan kouluissa näkemiini oppilaihin, en voinut olla mainitsematta asiasta tohtori Leetelle. Hän kuunteli minua sangen tarkkaavaisena.

»Todistuksenne tässä suhteessa on erinomaisen arvokas», sanoi hän. »Me olemme kyllä uskoneet, että mainitsemaanne kehitystä on tapahtunut, mutta uskomme on tietysti perustunut ainoastaan teoreettisiin otaksumisiin. Omituinen kohtalonne on aiheuttanut sen, että ainoastaan te yksin voitte puhua tässä asiassa kokemuksesta. Arvostelunne, sen voin vakuuttaa, herättää sangen suurta huomiota, jos esitätte sen julkisesti. Mutta itse asiassa olisi peräti kummallista, jos ei ihmiskunta olisi ruumiillisessakin suhteessa kehittynyt. Teidän aikananne turmelivat rikkaudesta johtuvat hurjastelut sekä henkinen ja ruumiillinen laiskuus osan ihmisiä, kun taas suurten kansakerrosten elinvoimaa kalvoi köyhyys ja siitä johtuva kohtuuton työ, huono ravinto ja epäterveelliset asunnot. Työ, jota vaadittiin lapsilta, ja taakat, joita sälytettiin naisten hartioille, jäytivät itse elämän juuria. Näiden kurjien olojen asemasta vallitsee nyt kaikkialla mitä suotuisimmat elämän ehdot. Lapset hoidetaan ja kasvatetaan mahdollisimman huolellisesti, ja työ, jota kaikilta vaaditaan, kestää ainoastaan parhaan ikäkauden eikä ole koskaan kohtuutonta. Elantohuolia ja alituisesti jännittävän olemassaolon taistelua ei enää tunneta yhtä vähän kuin monia muitakaan vaikuttimia, jotka olivat omiaan tukahduttamaan ja hävittämään ihmisten sekä ruumiin että hengen kehityksen. Rodun täytyy tietysti parantua, siksi perusteellisesti ovat olosuhteet muuttuneet. Itse asiassa tiedämmekin varmasti, että parannusta on tapahtunut muutamissa suhteissa. Niinpä on esim. mielisairaus, joka oli yhdeksännellätoista vuosisadalla pelottavan yleinen mielettömästä elantotavasta johtuva ilmiö, kadonnut melkein kokonaan ja samoin sen toinen vaihtopuoli, itsemurhat».

KAHDESKOLMATTA LUKU.

Olimme luvanneet kohdata naiset ravintolassa päivällisillä. Päivällisten jälkeen he poistuivat, koska heillä oli jotakin toimitettavaa. Me jäimme istumaan viinilasien ja sikarien ääreen jutellen kaikenlaisista asioista.

»Herra tohtori», sanoin keskustelun kestäessä, »siveelliseltä kannalta katsoen on teidän yhteiskuntajärjestelmänne sellainen, että olisin mieletön, jos en ihailisi sitä ja pitäisi sitä parempana, kuin kaikki muut tähän asti maailmassa tavatut yhteiskuntamuodot ja ennen kaikkea minun oman onnettoman vuosisatani järjestelmä. Jos tänään jälleen vaipuisin hypnoottiseen uneen, joka kestäisi yhtä kauan kuin edellinenkin, ja jos aika kuluisi taaksepäin eikä eteenpäin, joten heräisin unestani yhdeksännellätoista vuosisadalla, myöntäisi varmaan jokainen ystäväni, jolle kertoisin näkemiäni, että teidän maailmanne on järjestyksen, oikeuden ja onnen paratiisi. Mutta minun aikalaiseni olivat sangen käytännöllistä väkeä, ja ihailtuansa aikansa järjestelmänne siveellistä kauneutta ja aineellista loistoa, alkaisivat he laskea ja kysellä, mistä olette saaneet rahoja tehdäksenne jokaisen noin onnelliseksi. Sillä todellakin tarvitaan paljoa suurempaa varallisuutta, kuin kansa minun aikanani voi luoda, jos mieli hankkia jokaiselle kansalaiselle niin mukava, jopa ylellinenkin toimeentulo, mitä kaikkialla näkee. Voisin tosin nyt jo kertoa ystävilleni jotenkin tarkkaan kaikki muut järjestelmänne puolet, mutta en kykenisi vastaamaan tätä kysymystä. Silloin he sanoisivat, että olen nähnyt unta, eivätkä enää uskoisi minua, sillä he olivat erinomaisia laskijoita. Tiedän, että jos Yhdysvaltojen koko vuositulot olisi minun aikanani jaettu tasan kaikkien sen asukasten kesken, olisi kukin saanut ainoastaan kolmen tai neljänsadan dollarin vaiheille, siis juuri sen verran, että se olisi riittänyt välttämättömiin elämäntarpeisiin, mutta ainoastaan aniharvoihin tai tuskin mihinkään mukavuuksiin. Miten on mahdollista, että teillä on niin paljoa suurempi varallisuus käytettävänä?»

»Kysymys on sangen tärkeä ja oikeutettu, herra West», vastasi tohtori Leete, »enkä moittisi ystäviänne, vaikka he pitäisivätkin kertomustanne haaveiluna, ellette voisi kysymyksenalaisessa tapauksessa tyydyttävästi vastata heidän tiedusteluihinsa. Kysymys on kuitenkin niin laaja ja monipuolinen, etten minäkään voi siihen täydellisesti vastata ilman pitkiä selityksiä, jotka veisivät paljon aikaa. Muutamista kirjastossani olevista tilastollisista julkaisuista, jotka teille näytän, saatte tarkat tiedot tämän yhteydessä olevista seikoista. Mutta olisihan todella vahinko, jos teidän täytyisi mainitsemassanne tapauksessa jäädä sanattomaksi vanhojen ystävienne edessä, kun minä voin lyhyidenkin yleisten selitysten avulla johtaa teidät oikeille jäljille tässä asiassa.

Aluksi mainitsen muutamia pienempiä teidän aikakautenne menoeriä, jotka me voimme säästää. Meillä ei ole valtion, kunnan eikä kaupunkien velkoja, joiden korkoja täytyisi maksaa. Meillä ei ole, kuten jo olen sanonut, armeijaa eikä laivastoa, siis ei niistä johtuvia menojakaan. Meillä ei ole veroja eikä siis myöskään koko sitä suurta virkamiesjoukkoa, joka tarvittiin niitä määräämään ja kokoamaan. Tuomareita, poliiseja ja vanginvartioita oli teidän aikakaudellanne yksin Massachusettin valtiossa paljoa enemmän, kuin nyt koko Yhdysvalloissa. Meillä ei ole enää kuten teillä kokonaista rikoksentekijäin luokkaa kuluttamassa yhteiskunnan varallisuutta. Niiden henkilöiden luku, jotka ovat ruumiillisten vammojen tähden enemmän tai vähemmän kykenemättömät toimimaan tuotannon palveluksessa, kuten sairaat, heikot ja vaivaiset, oli teidän aikakaudellanne niin suuri, että he olivat raskaana taakkana työkykyisten hartioilla, mutta nyt, kun kaikki elävät terveellisissä ja mukavissa oloissa, on heitä ainoastaan peräti pieni prosentti, joka supistuu supistumistaan polvi polvelta.