4. Metsänreunassa.
Kun Kenton saapui uutisasukasmatkueen luo, kokoontuivat hänen ympärilleen ei ainoastaan Hastings metsämiehineen, vaan myöskin Ashbrigden ja Altmanin perheet lukuunottamatta kymmenvuotista Mabel Ashbrigdeä, joka piti sulun rakentamista pieneen erämaan puroon vanhempain keskustelun kuuntelemista tärkeämpänä.
Veber Hastingsin sanat todistivat, että hän ymmärsi seuruetta uhkaavan vaaran yhtä hyvin kuin Boone ja Kenton.
— Paalumajalle ei ole pitkältä, sanoi hän Kentonille, me ennättäisimme sinne parissa kolmessa tunnissa, jos punanahkat antaisivat meidän rauhassa kulkea.
— Miksikä te täällä viivyttelette?
— Kalkkalokäännelahden tähden, vastasi Hastings.
— Mitä siitä?
— Intiaanit aikovat väijyä meitä sen luona.
— Aivan niin, sanoi Kenton ja nyökkäsi huulet puristettuina. Sitä ne syöpäläiset aikovat. Jos he siinä onnistuvat, tappavat he meidät jok'ainoan. Boone on mennyt edeltäpäin tutkimaan heidän aikeitaan; minä saavuin ollakseni apuna täällä.
— Mr Hastings on sanonut, että metsä on niin tiheä, että meidän on mahdotonta päästä yöllä sen läpi herättämättä intiaanien huomiota, sanoi vanhempi Ashbrigde, joka niinkuin hänen ystävänsä Altmankin oli melkoisen hermostunut.