Raivattua aluetta kiertäessään Jetro pysyttelihe tarkoin tiheikön peitossa; oikealta hohtava kirkkaampi valo oli yksin hänen ohjaajansa. Silloin tällöin hän lähestyi metsän reunaa niin paljon, että näki pirtin; eikä hän luonnollisesti ottanut ainoatakaan askelta tietämättä, missä hän oli.
Hänestä oli viehättävää katsella pirttiä, jonka Yrjö Ashbrigde oli isänsä keralla runsaalla työllä ja suurella huolella rakentanut.
— Onni, etten minä ollut silloin muassa. Jos olisin ollut, niin he olisivat vain istuneet ja katselleet, ja minä olisin saanut tehdä työn. Ihmeellistä, että kaikki luulevat, etten minä kelpaa muuhun kuin työhön; unhottavat, että minä voin ampua yhtä tarkkaan kuin kuka muu hyvänsä.
Seistuaan hetkisen paikallaan mietti hän suurenmoisen suunnitelman.
— Kun mr Kenton liikkuu niin varovasti, menee häneltä kaksikin päivää veneen tavottamiseen, niin ettei minunkaan tarvitse hätäillä. Minä pistäydyn hiukan pirtissä ja katson, minkälainen järjestys siellä on.
Hän valmistui vähääkään epäilemättä panemaan tuumansa täytäntöön.
Aluksi hän meni tuvan takasivulle, jossa oli alakerrassa kaksi ikkunaa ja yläkerrassa samoin. Ne olivat kaikki kuitenkin niin pieniä, ettei niiden kautta mahtunut sisään pujottautumaan. Jetro katsoi sisään yhdestä ikkuna-aukosta ja huomasi, että huonekalut oli siellä pantu sikin-sokin, ja mitä suurin epäjärjestys näkyi kaikkialla. Se ei tehnyt hauskaa vaikutusta, ja neekerinuorukainen kiersi pirtin ovelle yrittääkseen päästä sisään.
Tässä maailmassa huomataan usein onnellisia sattumia, ja sellaisen sai Jetro nyt kokea, ja se vaikutti ratkaisevasti uutisasukkaiden matkaan, vaikkeivät viisaat johtajat Boone ja Kenton olleet osanneet sitä ottaa laskuihinsa.
Jos nuori neekeri olisi ilmestynyt ovelle puolituntia aikaisemmin, olisivat intiaanit epäilemättä hänet heti huomanneet ja murhanneet; sillä muistammehan, kuinka istuva intiaanisoturikin tähysteli tarkoin pirttiä ennenkuin nukkui.
Sattumalta Jetro säästyi kaikilta näiltä vaaroilta. Kentonkaan, joka piti tarkoin pirttiä silmällä, ei häntä huomannut. Mutta hauska olisi ollut tietää, mitä metsänkävijä olisi tuuminut, jos hän olisi sattunut katsomaan pirtille sillä hetkellä, jolloin neekeri hiipi nurkan ympäri ja kulki pirtin ovelle.