Käytyään kerran kunnan esimiehen luona asialla, havaitsi hän siellä muutaman pääkaupunkilaisen sanomalehden ja hiukan katseltuaan sen sisältöä, päätti hän tilata tuon lehden.
Ja tarkoin hän sen aina lukikin, aina ensimmäisestä hamaan viimeiseen kirjaimeen saakka.
Mutta ennen pitkää kiintyi hänen huomionsa etupäässä kertomuksiin sosialistein maailman parantamispuuhista ulkomailla, joten muut seikat ja tapahtumat saivat väistyä sivulukemiseksi, sillä noissa sosialistisissa toimissa löysi hän paljon kannatusta omille mielipiteilleen.
"Ei kukaan ole toisensa herra, ei yksi saa olla rikkaampi kuin toinenkaan."
Tuota aatetta ryhtyi hän uudelleen mielessänsä hautomaan. Puhuipa siitä joskus kunnankokouksissa, mutta sai vastaukseksi semmoisen räpäkän että viimein alkoivat tuntua ikäviksi koko kunnalliset harrastukset, ja vähä vähältä alkoi hän niistä vieraantua.
"No etkö sinä Antti menekään tänään kunnankokoukseen?" Katri kysyi syöttäen pikku Heikkiä, joka noin kuukausi takaperin oli maailmaan tullut.
"Enkä mene tänään enkä muulloinkaan. Siellä on niin paljon ylpeitä isäntiä, joiden joukkoon en minä halpa torppari kelpaa", Antti vastasi nostaen ja laskien otsakurttujansa.
"Kelpaa — miksi et, koska olet ennenkin kelvannut?" Katri uudelleen kysyi katsoen vähän epäilevästi Anttia silmiin.
"Se oli ennen, mutta nyt ovat asiat toisin. Eikäpähän minua tuolla ennenkään liene niin suvaitsevin silmin katseltu."
Hän ei selittänyt asiaa sen paremmin. Antoi Katrin vaan tuumailla että "mikähän sen päähän on nyt taasen pälkähtänyt? Jotain erinomaisempaa on sillä nyt taas mielessä."